Lukijat

tiistai 27. helmikuuta 2018

Täysiä tulta päin

Mä niin nolasin itseni. Oli kaunis perjantaipäivä kun keskussairaala kutsui mua taas ihotautikontrollin muodossa. Ajelin sinne sitä samaista tietä, josta on ennenkin ollut puhetta. Sitä tietä jota ajelin myös Sen Miehen Joka Mut Viimeksi Jätti luokse. Ja ne muistot, voi luoja ne muistot taas iski kuin tuhat volttia. Tällä kertaa ne iski niin voimalla, että en päässyt niistä eroon.

Kirjoitin Sille Miehelle. Kahden vuoden ja kahden kuukauden jälkeen. Ihan vain kuulumisia kyselin, mutta myönnän, että taustalla oli muitakin ajatuksia kuin pelkät kuulumiset. Häpeän noita ajatuksia nyt. Kehitin päähäni prinsessaharhan ja elin sitä harhaa neljä päivää kunnes sain vastauksen. Mun n. 40 riviä vastaan sain kolme riviä. Halusin varmistaa tilanteen ja laitoin parikymmentä riviä lisää, tyyliin "all in", kerroin miten valitettavan paljon olin häntä ajatellut. Sain kaksi riviä takaisin. On mennyt eteenpäin. Prinsessaharha haihtui. Hyvä niin. Oikeastaan vähän suututtaakin, mikä on todella hyvä. Ehkä vihdoin pääsen eteenpäin. On se nyt jumalauta aikakin.

Tiesin viestin laittaessani, että lopputulos, oli se sitten mikä vain, olisi eteenpäin menoa. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen. Pitää kuitenkin muistaa, että Se Mies Joka Mut Viimeksi Jätti oli myös Se Mies joka lakaisi mun jalanjäljet lumesta, jottei lapset näe. Se Mies Joka Ei Ollut Rehellinen Itselleen Tai Mulle.  Niin. Miksi mä halusin sen jättää huomiotta? En tiedä, ehkä koska prinsessaharhat.  Ehkä psykiatri osaisi sanoa.

Elän varmaan jotain neljänkympin kriisiä, talojutut, vanhojen haikailun, nykyhetkeen tyytymättömyyden jne jne.

Pitää kuitenkin muistaa, että mulla on asiat ihan hyvin. KK tykkää musta tällaisena kuin olen (vaikkei tiedäkään kaikkea mitä mun päässä liikkuu, eikä luojan kiitos lue blogia) ja mä tykkään kyllä kaikista vaikeuksista huolimatta siitä. KK:n kanssa on hyvä olla vaikka maailmanluokan ilotulitus vähän puuttuukin. Näin on silti hyvä.

3 kommenttia:

  1. No mut pääasia on, että tää ehkä antaa sulle nyt rauhan ja katkaisee ne pikaharhat ;) Ehkä seuraavalla kerralla sitä tietä voi ajella vähän vähemmän haikailematta? Joku kaunis päivä se ei enää tunnu, vaikka muistaakin..
    Eteenpäin, sano Helmi kun mummolla pöytää pyyhki ja oma maa on appelsiini ja kissojen paskan määrä on vakio. Ja sitä rataa.

    VastaaPoista
  2. Lakaisi sun jalanjäljet lumesta? Sun nähden? !!! No taisihan se muutenkin haluta salailla suhteen ja vielä pitkään. Jälkeenpäin ajateltuna asiat näkyy selvemmin.

    Eteenpäin on pakko mennä.

    VastaaPoista
  3. Prinsessaharhat, voi tiedän! Mä elättelen niitä vieläkin oman edellisen kanssa. Aina välillä, kunnes saan itseni kiinni ja yritän lopettaa. :/

    Joistakin ihmisistä on vaan niin hirveän vaikea päästää irti. Mutta kyllä se onnistuu, ajan kanssa, näin minä ainakin yritän uskoa.

    VastaaPoista