Lukijat

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Unelmia

Olen viime aikoina miettinyt paljon. Niiiiiin paljon.

Olen miettinyt että vaihtaisinko jokusen vuoden päästä häämöttävän asuntovelattomuuden unelmien taloon ja uuteen velkaiseen alkuun. Ajatukset ovat olleet ristiriitaiset. Mä olen maksanut asuntovelkaa jo parikymmentä vuotta ja taas "haluaisin" sitä lisää. Jos ajattelen velattomuutta vuosikymmeniä  eteenpäin niin onko se siellä muistojen filminauhalla "elinpä velattomana nelivitosesta lähtien". Ei se ehkä ole. Mutta "elinpä unelmieni järvenrantatalossa ihanaa elämää" voisi hyvin siellä filminauhalla ollakin.

Mikäli kaikki palaset loksahtelisivat paikoilleen niin pääsisin unelmapaikkaan. Uskoisin että siihen loppuelämän kotiin.

Mutta mua pelottaa! Hyppy tuntemattomaan pelottaa. Etsin taloni ostajaehdokkaille kesäkuvia ja selailin samalla matkaani tässä talossa ja muistot tulvivat mieleen. Tästä kaikestako luopuisin? Olen kasvanut tämän talon kanssa, eronnut, rakastanut, eronnut, rakastanut, remontoinut, itkenyt ja iloinnut. Tästä on tullut niin hyvä, mä rakastan tätä taloa!

Saisin tilalle metsän eläimiä, järvenrantaa, rauhaa ja hiljaisuutta, yhden uuden toteutuneen unelman :).

Uskallanko mä, se jää nähtäväksi. Jännittää!

14 kommenttia:

  1. Toivottavasti uskallat, kuulostaa upealta ja sellaiselta että se kokemus jää ehkä kaduttaan jos et uskalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiassa on vielä vähän muuttujia, mutta mä luulen että mun on pakko koittaa uskaltaa jos paikka on semmoinen kuin luulen. En nimittäin ole siellä edes vielä käynyt :D

      Poista
  2. Minä tein vähän vastaavan hypyn viime vuonna. Lähdin tutusta ja turvallisesta, ja päädyin (tosin mutkan kautta) omaan taloon. Tämä ei ole vielä se unelmien täyttymys, mutta kun kerran on uskaltanut, niin varmasti uskaltaa toistekin.

    Luopuminen on vaikeaa, sillä siinä ikään kuin luopuu samalla niistä muistoista, vaikka niinhän ei oikeasti ole. Muistot kyllä kulkee mukana mielessä ja kuvissa.

    Sinuna lähtisin "uuden matkaan" sen enempää taustoja tietämättä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman hypyn mäkin tein kuutisen vuotta sitten kun erosin avioliitostani. Jotenkin silloin se hyppy oli helpompi tehdä kun elämä oli muutenkin niin levällään että yks muutto ja talo meni siinä "sivussa" :D. Nyt kun elämä on aika kasassa niin on vaikea heittäytyä ja riskeerata sitä.

      Poista
  3. Anna palaa vaan. Minulla kanssa oli asuntolaina melkein maksettu mutta nyt on uusi laina ja vuosien unelma maalle muutosta toteutumassa. Lainaa maksellaan taas monta vuotta ja pelottaa miten elo maalla sujuu mutta olisin hamaan tappiin asti haaveillut tästä ja katunut jos en olisi uskaltanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä on että saattaa kaduttaa jos ei uskalla... En ole huolissani kyllä siitä miten pärjäisin "uudessa" talossa kun olen tässäkin pärjännyt vaikka on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä :)

      Poista
  4. Sulla on kuitenkin muistot aina siitä talosta.. Uudessa voi tehdä lisää muistoja <3
    Auttaako jos miettii niin, että jos hyppää uuteen, elämä pysyy ikäänkuin samanlaisena rahallisesti? Toki sitten koti taas on superiihana. Jos taas jää vanhaan, voi kohta kuluttaa enemmän; matkustella jne. Kumpi näistä vie sulla voiton?
    Vaikeeta....Mutta kyllä se päätös sieltä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulla se päätös on kai sisimmässä jo muodostunut :). Enää täytyy myyjän myydä ja ostajien ostaa :D

      Poista
  5. Kiinnyin itserakennettuun aikoinaan niin paljon, että ajatuskin teki tuskaa monta vuotta. Nyt kun luin tämän, ajattelin puolestani, että näinhän se on; tässä asunnossa olen nyt asunut pisimpään ikinä, ja kaikki ne vuodet eronneena. Olen rakastanut, eronnut, rakastanut, eronnut, itkenyt, iloinnut ja taas rakastanut.

    NIIN paljon muistoja. Tuntuisi kamalalta luopua. Mutta sekin on vielä edessä. Aika aikaansa kutakin.

    Pääseeköhän haikeudesta koskaan eroon, päätti mitä tahansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan miten mä itkin sitä menetettyä itse (exän kanssa) rakennutettua uutta omakotitaloa. Rakastin sitä silloin, olinhan siellä kaikki valinnat tehnyt itse. Tämä nykyinen on taas mun itsenäistymistalo, voi luoja mitä olenkaan tässä kuudessa vuodessa kokenut. Haikeaa, niin kauhean haikeaa!

      Ehkä se haikeus on hyväksyttävissä jos ajattelee että tämän talon tarkoitus on täyttynyt, olen strong independent woman :D tämän ansiosta ja nyt olen valmis siirtymään eteenpäin :)

      Poista
  6. Mietipä itsesi vaikkapa kesään 2023. Istut ulkona kesäillassa ja mietit: a) ihanaa.... olipa loikka, mutta onpa ihanaa olla tässä järvenrantatalossa.. uskalsin jahdata unelmaani. tai 2) ihanaa, olen kohta velaton, eikä lainat paina. Jäi se unelmatalo hankkimatta, mutta eipä ole velkaakaan. Voin käyttää rahat muuhun, matkustellakin!

    Kumpi tuntuu paremmalta? Kumman toteutumattomuus kaduttaa enemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä usko että tuo kakkosen velkaosuus kyllä haittaa. Lainaa otan sen verran että "eläminen" onnistuu samalla. Jos joskus otan "kulujen jakajan" niin velkahan lyhenee alta aikayksikön :D

      Poista
  7. Mä tiedän, että sä uskallat <3

    VastaaPoista