Lukijat

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Valehtelua

Oli hämmentävää kun muutosta ei puhuttu. Muuttopäivän piti olla huomenna enkä kuullut pihaustakaan asiasta ennen tätä iltaa. Pari viikkoa sittenhän kyselin että miten muuttosuunnitelmat etenee. Kaikki kuulemma kunnossa ja muuttopäivä 1.5. Juujuu ja paskanmarjat.

Tänään se suuri salaisuus sitten paljastui pakon edessä. Se salaisuus, joka oli mulle kyllä jo muuta kautta selvinnyt. Ei ole luottotietoja. Siksi kämpän löytyminen oli hankalaa. Valheita, niin paljon asiaan liittyviä valheita. Nyt valheet on paljastettu, onneksi hän kertoi kuitenkin asian itse.

Nyt mun pitäisi sitten sopeutua siihen tilanteeseen, että mulle on valehdeltu 8 kuukautta ja jatkaa eteenpäin. Ei mulle ole merkitystä kenenkään varallisuudella, mutta ei siitä helvetti valehdella. Mistä muusta on valehdeltu? Mistä tullaan valehtelemaan? Tämä ei ollut kertomatta jättäminen vaan asiasta keskusteltiin suhteen alkuvaiheessa (koska myös Kelailija oli luottohäiriöinen niin olen halunnut puhua nämä asiat heti alkuvaiheessa) ja hän kielsi että olisi mitään ongelmia.

Tunnen itseni typeräksi. Huiputettavaksi idiootiksi. Muuttoa ei siis tule tapahtumaan huomenna, koska vakuusrahat eivät ole kasassa. Hetken mietin että kysyisinkö että paljonko puuttuu että voin lainata. En kysynyt.

Hyväuskoinen hölmö olen.

16 kommenttia:

  1. Toi on kinkkistä. Sinällään toisaalta ymmärrettävää että ei kerro noin noloa asiaa mutta jos toisaalta olet sanonut, että tuollainen asia on iso juttu salattavaksi.. Ja silti se salataan..
    Et nyt saatana ainakaan rahaa anna!
    Kuulostele omia fiiliksiä, mitä sun oma gut feeling sanoo sulle? Voiko mieheen luottaa vai ei. Sulla on vastaus sisälläsi, kuuntele sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun gut feeling on että mä oon vaan niin perkeleen väsynyt että intuitioon ei oikein voi luottaa. Katsottava vaan eteenpäin mitä elämä tuo. Toisaalta ymmärrän, koska sillä on ollut paska lapsuus ja erityispiirteitä siinä, jotka ovat edesauttaneet tuota talouspuolen luisumista käsistä, mutta kysymys kuuluukin, että pystyykö se kokemaan olevansa tasavertainen mun kanssa luottotietoasiasta huolimatta. Selkeästikään alkutilanteessa ei pystynyt, koska niistä piti valehdella.

      Poista
    2. Tuota tuota. Luottohäiriöisillä on AINA joku hyvä, ymmärrettävä syy häiriöihin. Ollu vähän kaikenlaista ja kun just piti tulla rahaa eikä tullukaan... Sori, mutta mä sanon että juokse, pirun kauas.

      Valehtelija on pahimman sortin mies. Ei paranna tapojaan vaan pikemminkin pahentaa, ja kohta et enää erota reaalimaailmaa valheiden verkosta.

      Oikeasti Puolis -- pelasta ittes vielä kun voit.

      Ja se että oot niin lopen väsyny, eihän suht tuoreen parisuhteen kuulu väsyttää vaan antaa energiaa.

      Nyt ei pidä toimia intuitiolla vaan puhtaalla järjellä. Jos sun kaveri kertois sulle että sillä on mies, jolla ei ole luottotietoja ja joka jää kiinni valehtelusta, mitä sanoisit sille?

      Älä riko sydäntäs jälleen kerran. Pelasta ittes. Please.

      Poista
    3. Lähtökohtahan on se, että hän ei ole taloudellisesti tasaveroinen kanssasi, ei sinun tai hänen tunne asiasta. Se, onko se väistämättä ongelma, onkin toinen juttu. Ainakin hänellä on nyt työ ja se on positiivista.

      Enemmän mietityttää se, että millaisessa kunnossa hän on. Pitäisikö hänen saada jotakin tukea / terapiaa? Parisuhteen ei öidä olla projekti nostaa toinen - tai molemmat - jaloilleen.

      Tuo valehtelu on kinkkinen juttu. Jos hän olisi heti kertonut asiasta, hän olisi pelännyt sinun kääntyvän kannoillasi. Hätäpäissään hän ei osannut ajatella, että asia tulee kuitenkin ilmi tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Hän saattoi heti nähdä sinussa ihanan naisen tai tulevan elättäjän. Kumman? Kenpä tietäis sen.

      Poista
  2. Ja siis missä se nyt asuu? Sun luona?

    Valehtelu pienissäkin asioissa syö luottamusta, saati sitten tuollaisissa isommissa. Aika reunalle asti antoi mennä, vaikka tiesi että paljastuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tod asu mun luona! Sen oon tehny selväks että täällä asuminen ei oo vaihtoehto. Asuu pk-seudulla edelleen.

      Poista
  3. Raha on ehkä vaikein asia parisuhteessa. Ainakin jos lähtökohdat ovat kovin eriarvoiset. Ymmärrän toisaalta miestä miksi on salannut asian, mutta en, jos siitä on erikseen käyty keskustelua suhteen alussa ja olet ilmaissut asian olevan sinulle tärkeä.

    Kuten itsekin sanoit, nähtäväksi jää pystyykö mies kokemaan itsensä tasa-arvoiseksi kanssasi huolimatta tilanteesta. Toivottavasti pystyy ja tämä olisi ainoa asia, joka on ollut piilossa.

    Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin toisaalta ymmärrän miestä koska tiedän ne asiat mitä en halua tänne kirjoittaa, mutta valehtelu on semmoinen asia, josta on vaikea päästä yli.

      Poista
    2. Eikä pidäkään päästä. Jos hän valehtelee näin isossa asiassa, vaikka olet asiaa kysynytkin, on melko paatunut tekijä. Onkohan sitä uutta työpaikkaakaan...? Ole nyt varovainen, suojele itteäs. Äläkä lainaa rahaa. Et tule saamaan niitä takaisin.

      Poista
  4. Kelastahan voi hakea vuokravakuutta.
    Ymmärtääkö mies itse, miten vakavasta asiasta on kyse? Siis valehtelun suhteen, sen ettei teoillaan osoita kunnioittavansa sua?

    VastaaPoista
  5. Kinkkinen tilanne. Mut elämä ei aina oo niin mustavalkoista tyyliin 'jätä se'.
    Varovaisuus on hyvästä ja sen sä osaat. Aika näyttää, miten luottamus palautuu ja tuleva sen, mitä KK haluaa itsestään sulle antaa.

    VastaaPoista
  6. Mä en pidä luottotietojen puuttumista mitenkään hirveänä asiana, 90-luvun laman jälkeen ne lähti niin monelta, kiitos silloisen hallituksen toimien ja pankkipolitiikan. luottoa, varsinkin valuutta luottoa tyrkytettiin ovista ja ikkunoista, sitten devalvoitiin. Onneksi on euro. Sitä en vaan ymmärrä, että miksei ole voinut asiasta kertoa. Ei sitä ehkä ekoilla treffeillä tuo esiin, mutta viimeistään silloin, kun muutto tyssää. Onko siis ulosotossa tai jotain, jollei kerran vuokravakuutta saa kasaan? Silti, jos se on sun mielestä muussa rehellinen ja sulle se vähiten väärä kumppani, niin miksei suhde voisi sujua kun vaan pitää raha-asiat ja asumisen tiukasti erillään.

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muakaan ne luottotiedot haittaa vaan eniten se valehtelu. Vaikka täällä onkin huudeltu että pitäisi juosta ja kovaa niin en nyt aio juosta tällä hetkellä. Raha-asiat on todellakin erillään enkä mitään taloudellisia riskejä aio ottaa hänen takiaan. Asiaa tullaan käymään varmaan vielä jonkin aikaa läpi.

      Poista
    2. Valehtelu on pahinta. Sen pitää soittaa hälytyskelloja. Ja vielä jatkettu valehtelu. Tsemppiä!!!

      Poista
  7. Ei luottotietojen puute aina haittaa asunnon saamista, on muutamia isompia firmoja joita se ei haittaa, kunhan ei ole vuokravelkoja. Nyt varmaan menee paljonkin rahaa työmatkoihin joten lienee senkin takia hankalaa saada isompaa vuokravakuutta kasaan. Ei ole varmaan helppoa tunnustaa tuollaista asiaa suhteessakaan.

    VastaaPoista
  8. Ihan oikeasti, jos ihminen valehtelee tollaisesta asiasta, mistä kaikesta muusta se valhe "lipsahtaa" vahingossa? Koska huono lapsuus on myös monesti asia jossa ei opita oikeata ja väärää, valehtelusta ei tule seurauksia ja sillä pääsee helpommalla. Ja juu olen myös ollut suhteessa miehen kanssa jolla huono lapsuus jne. Mutta lapsena opitut asiat esim valehtelulla selviää pälkähästä on toimintamalli jolla on opittu pärjäämään tässä aikuisten maailmassa. Selvitä hänen taustat ja jos mahdollista juttele ex naisten kanssa. Tsemppiä!

    VastaaPoista