Lukijat

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Ärh ärh

Ankea fiilis. Yksinäinen. Taitaa olla niin, että tarvitsen ajoittain vain fyysistä yksinäisyyttä, mutta henkinen yksinäisyys syökseekin mut tiloihin, joista en pidä. Raivarimiehen kanssa meillä oli ihan onnistunut eron jälkeinen fwb-suhteen alku. Joojoo, tiedän mitä ajattelette, mutta tuttu, helppo ja tyydyttävä eikä lupauksia mistään muusta. Näyttää siltä että jää siihen hyvään alkuun. Mulla on jostain syystä semmoinen fiilis, että valehtelee siitä että asuu täällä samassa kaupungissa. En jotenkin ihmettelisi. Ei aiheuta mulle tunnemyrskyjä niin kuin ei ne muutamat tapaamisetkaan aiheuttaneet. Olin vähän ihmeissäni itsekin. Eli tunteet on kyllä kuolleet. Pitänee etsiä uusi netflix&chill-kaveri.

Kävin treffipalstalla, seurasin menoa hetken, kyllästyin, poistin profiilin. Whatsapp-kaveriksi tarttui mua melkein 10 vuotta vanhempi mies, fiksu, mukava, hauska, aikuinen, normaali, välimatkaa joku  200 km. Plääh mikä välimatka. Olen periaatteessa kiinnostunut, itseluottamus vaan jostain syystä pohjalukemissa.

Eilen kävin rannalla. Näin miehen jostain muutaman vuoden takaa. Oli lastensa kanssa, joten ei juteltu. Hymähdin sisäisesti, moikkasin ja ajattelin että voi helvetti, onpas pitänytkin lihoa. Olin silloin vähän timmimmässä kunnossa. Pyyhkelläni auringossa pohdiskelin  hetkiä tuon nuoren miehen kanssa (ja vilkuilin salaa). Harmitti aika paljon etten nähnyt miestä uikkareissa kuin takaapäin. Etumus olisi ollut vaikuttava :D. Joo, viime kerrasta on aikaa...

Kahden viikon päästä lähden jonnekin päin eurooppaa hoidattamaan hampaitani. Yksin. Ja joo, miksi en uskaltaisi? En koe että Suomessa olisi erityisen kovatasoinen hammashoito, ainakaan kunnallisella. Kunnallisella ei edes tehdä tämän tyyppistä  "esteettistä" hammashoitoa. Hampaistosta puuttuu hymyposkihampaita ja ne pitää korvata ennen kuin voi mennä taas treffeille.

Lapset ovat muuttaneet toiseen kaupunkiin. Exä ei ole viitsinyt mulle ilmoittaa edes osoitetta vaikka pyysin muutosta kuullessani että ilmoittaa osoitteen sitten kun tietää. Vituttaa.

4 kommenttia:

  1. Mitä?! Lapset muuttaneet?
    Jos exä aattelee että ne ilmottaa sulle ite? Mutta joo, tyypillisen tökeröä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tyypillistä exää. Sanoin nimenomaan exälle että HÄN ilmoittaa sitten mulle osoitteen kun mua ärsyttää ihan suunnattomasti se, että lapset tiedottavat mulle asioita, jotka kuuluu exän tiedottaa. Onneks ei tarvitse montaa vuotta enää tehdä yhteistyötä.

      Poista
  2. Virtuaalinen halaus täältä. <3

    VastaaPoista