Lukijat

maanantai 20. elokuuta 2018

Turvallista matkaa

Mun mahassa tuntuu siltä kuin siellä olisi lauma kotisirkkoja syömässä mua sisältäpäin. Nipistelee, kouristelee ja kihelmöi, puristaakin. On tunne kuin olisin esiintymässä miljoonalle ihmiselle valmistautumatta lainkaan esitykseeni. Lapsen lento sinne kauas näkyy jo Helsinki-Vantaan lähtevissä lennoissa. Mä ulvon keskenäni täällä, kuin jotain pahempaakin olisi tapahtunut. Lapsen itsenäistymisprosessi vain, normaali vaihe elämässä, siihenhän se lasten teko tähtää, että niistä kasvaa hienoja ja elämässä pärjääviä yksilöitä. Eihän sitä silloin parikymppisenä vauvakuumeilijana tajunnut, halusi vain sen ihanan pienen nyytin, jota hoivata. Nyt se nyytti on pakannut kassinsa ja lähtee vuodeksi miljoonan kilometrin päähän ja tulee takaisin varmasti ihan uutena ihmisenä.

Hyvinhän se tulee pärjäämään, ei epäilystäkään. Henkisesti irti päästäminen tuntuu vain niin kovin  vaikealta. Se, että en voi auttaa jos tulee jotain. Taustalla on iso organisaatio, joka auttaa ja isäntäperhekin, joten kaikki menee varmasti ihan hyvin.

Huomenna aion mennä ulvomaan lentokentälle ja lähettämään lapsen matkaan. Siitä tulee vaikeeta.

Mä muutin pois kotoa saman ikäisenä kuin esikoinen on nyt, eikä mulla muistaakseni ollut yhtään ikävä, joten miksi esikoisellakaan olisi. Sitäpaitsi olen totutellut tähän ikävään jo kuusi vuotta, mutta silti tämä lähtö muuttaa tilannetta kovasti. Uusi sivu elämässä kääntyy, esikoisella valtavan hieno, värikäs ja muistorikas, tulee muistamaan hienon kokemuksensa toivottavasti loppuelämänsä.

5 kommenttia:

  1. Olen kokenut tuon, lähtijän kantilta. Kyllä se ikävä siinä lähtöportilla tulee lähtijällekin, ja itkukin varmasti. Mutta samalla se tunne kun maailma odottaa on jotain mahtavaa. Tsemppiä molemmille, kyllä te selviätte! <3

    VastaaPoista
  2. En osaa edes kuvitella miltä toi tuntuu. Paitsi että ehkä juuri tolta.

    Hieno vuosi tulossa. Molemmille teille. Erossa olo usein lähentää eri tavalla eli ehkä tytön tulee viestittyä useammin äidille. 😊
    Tsemppiä.

    VastaaPoista
  3. Niin, lapset kyllä pärjää, äidit on niitä jotka kärsii :) paitsi että en usko mun äidin kärsineen yhtään siitä, että pani mut maailmalle kuustoistiaana.

    VastaaPoista
  4. Ja vaikka olo on kamala, silti oot ihan sairaan ylpeä; mun tyttö!! Eikö?

    Olispa tosiaan silloin sata vuotta sitten tiennyt, miten nuo lapset saa sydämen muljahtelemaan.

    VastaaPoista
  5. Isoja hetkiä elämässä - molemmille.

    VastaaPoista