Lukijat

torstai 29. marraskuuta 2018

Kohtaaminen ja muuttopohdintaa

Viikko ennen avainten saamista uuteen asuntoon:

Apua, hurjaa, jännittää! Talon tyhjentäminen on aikamoinen homma, tänne kun on tyhjennetty myös mun ja exän kesämökin irtaimisto, mummon jäämistö ja  iskän ylimääräiset kamat.  Kyllä vaan sanon, että liika tila ei ole hyvästä!  Fyysinen häärääminen yhdistettynä kirkasvalohoitoon on saanut mun unen laadun parantumaan paljon ja tuntuu pirteämmältä vaikka on pahin aika vuodesta.

Jotta muuttovalmistelut eivät olisi liian helppoja, tähän muuttoa edeltävään aikaan sijoittuu pieni ulkomaanmatka (pakollinen työhön liittyvä) ja kokousmatka (yön yli, pakollinen).

Välillä on fiilis, että langat ei pysy käsissä, ehkä siksi, kun yritän pitää myös muiden lankoja käsissä, esim. holhota mun kiinteistövälittäjää, kun tuntuu ettei se vaan selviä hommastaan ja saa saatettua kauppoja loppuun asti (edit, kaupat suoritettu). Mä koitan irrottaa ja pitää vain huolen omista langoistani, niitä on ihan riittävästi.

Oli kaatopaikkakuormien ajelemista. Vuokrasin peräkärryn paikallisesta rautakaupasta ja hakureissulla törmäsin Siihen Mieheen Joka Mut Silloin Sata Vuotta Sitten Jätti. Tai no, en törmännyt varsinaisesti, vaan monttu auki ja silmät lautasen kokoisina tuijotin, kun hän käveli ohi. Jostain syystä mulla oli katkos järjen, tunnistuskyvyn ja lihasten toiminnan välillä, koska aikaa meni valtavasti (sekunteja) ennen kuin pystyin ajattelemaan sen vertaa, että tajusin kuka kävelee ohi ja, että tilanne on semmoinen, että nyt on piilouduttava, koska en todellakaan halunnut katsekontaktia. Hitaasti käänsin selkäni siskon ihmetellessä, että mitä ihmettä tapahtuu. Kyllähän se vitutti. Vitutti lähinnä oma reaktio ja se, että on jäänyt  noin pysyvästi mieleen. Ja vitutti, että on mun kaupungissa. Tää on MUN kaupunki, sillä olis ihan omakin jossa shoppailla. Joo, olen lapsellinen. Täällä saan onneks olla. Onneks nää menee nopeesti ohi :). Ja kohta tää ei edes enää ole mun kaupunki :). Ja ei, en haikaile sen miehen perään, ihan oikeesti, tommoset kohtaamiset vaan vituttaa.

Vestan sanoin:


Taidan olla hullu

Täysi sekopää

Mut mun reviirille
Ei kantsi enää tulla näyttäytymään

Tänään autotallia tyhjennettäessä tajusin että mä taisin uupua Sen Miehen jälkeen aika pahasti. Sen aikanahan sairastuin siihen kilpparin liikatoimintaan ja sen jälkeen anemiaan ja toipuminen kesti kauan. Vieläkään rautavarastot ei ole kunnossa. Monta vuotta sitten ostetut ulkotulet ja kynttilälyhdyt löytyivät autotallin nurkasta. En enää jaksanut laitella pihaa, etenkään talvisin. Vedin vain selviytymismoodilla ja odotin kevättä. Ehkä tilanne olis ollut toinen jos olisi ollut se toinen jakamassa lumitöitä, puiden kantoa yms. Ehkä sit joskus tilanne onkin semmoinen. En mä usko, että muutun sielultani kerrostalolaiseksi, vaikka just nyt tuntuu helpottavalta ajatus siitä, että mulla tulee olemaan huoltoyhtiö joka hoitaa jos joku homma kusee. Toki tulee myös haittapuolia, pitää ottaa muut huomioon elämöidessään. Ei saa soittaa musiikkia, ei saa pestä pyykkiä yöllä, ei saa älämölötä, ei saa sitä ja tätä. No, aika hiljainen mä asuessani kai olenkin. Bluetooth-kuulokkeet on pistettävä ostoslistalle, koska välillä tulee tarve kuulla kovalla volymellä musiikkia. Tänä aamuna vetäisin kumisaappat jalkaan ja kävin pistämässä auton käyntiin, alast, pelkissä kumisaappaissa :D. Ei semmoistakaan voi kerrostalossa tehdä. Mä toivon että mä pärjään, kyllä mä uskon että pärjään. Kyllä mä pärjään!


P.S. tää oli vika "varastopostaus" eli ollaan nyt reaaliajassa :D

Ihan liikaa kaappitilaa

Hitsi tää muuttaminen/siivoaminen on tunteita nostattavaa. Eräskin kaappi oli täynnä bilevaatteita, sellaisia, jotka ei todellaakaan enää mahdu. Ja vaikka mahtuisikin niin aika on ajanut ohi, eikä ole käyttöä.  Löytyi oksennuskäärylepaitakin, muistan hyvin miten lähdin reteesti baariin tyhjin vatsoin, pääsin puolivälibaariin matkalla kaupunkiin, paikalliset miehet juotti mulle mansikkasiideriä ja sitten tulikin tarve päästä kotiin jo ennen puoltayötä. Tuloksena mansikkasiiderioksennukset kynnysmatolla ja koska oli talvipakkaset, eikä siivoaminen oikein napannut niin heitin kynnysmaton ja sotkeentuneet bilevaatteet kääryleenä pihalle pakkaseen. Oi niitä aikoja, ei ole ikävä. Oksennuskäärylepaita lähtee uffille.

Tästä tulee vielä tunteikas matka. Niin paljon on tullut koettua, pärjättyä ja kasvettua. Tehtyä tyhmiä juttuja, hauskoja juttuja, epätoivoisia juttuja. Kaikille olen saanut nauraa jälkikäteen. Ne on olleet tarpeen kaikki. Mulla on ollut tässä talossa niin paljon ihanaa, surullista, masentavaa, kasvattavaa ja onnea yksin ja yhdessä. Melkein seitsemän vuotta siitä on kun tänne muutin. Hitto miten pitkä aika. Pisin aika, minkä olen  yhdessäkään asunnossa asunut.

Vaikka tuntuukin haikealta ja vähän surulliseltakin niin tiedän, että tämä on oikea ovi sulkea, jotta toinen ovi voi avautua enemmän. Tämä on vain talo, materiaa. Se, mitä on tulossa on niin paljon parempaa kuin materia ja omat seinät. Yksi aikakausi elämässä päättyy, toinen alkaa. Mitähän mä itken? Muistoja, vanhasta luopumisen vaikeutta, ihan hitusen pelkoa ja jännitystä uudesta elämänvaiheesta, uudesta kaupungista ja ties mitä muuta. Vaikka mua itkettääkin niin ei ahdista, eikä epäilytä tippaakaan. Tää on just se juttu mikä mun pitää nyt tehdä. Uskaltaa hypätä syvään päähän ja uida.


Lady Gaga & Bradley Cooper "Shallow"


I'm off the deep end, watch as I dive in

I'll never meet the ground
Crash through the surface, where they can't hurt us
We're far from the shallow now

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Mies muuttomotivaattorina


Alkuvuodestahan mulla oli kova tarve elämänmuutokseen ja maisemanvaihdokseen ja meinasinkin jo silloin myydä talon. Kaupathan menivät silloin pieleen ja päätin unohtaa koko jutun ja rempata vähän. Remppasinkin, mutta polte ei sammunut. Tein välityssopimuksen talosta keväällä (huom. pitkälti ennen Yksisarvismiehen tapaamista). Tarkoituksena oli muuttaa hevon kuuseen landelle. Talo ei kevään ja kesän aikana mennyt kaupaksi ja kesän aikanahan tapasin miehen. Syksyllä tajusin, että ei perkele, ei tämä hevonkuusicase nyt enää tunnukaan oikealta ajatukselta tässä tilanteessa ja ilmoitin välittäjälle, että otankin talon nyt pois myynnistä. Ajattelin, että annan ajan kulua ja katselen mihin tämä elämä on viemässä.

Valitsin välittäjän hinnan perusteella ja palvelu on ollut sen mukaista. Talon myynnin lopetusilmoitus ei mennyt ihan maaliin asti, eli talo ei poistunut netistä (nyt se on jo poistunut). En itsekään saanut aikaiseksi hakea kyllä avaimia pois, joten vähän mussakin ehkä vikaa. Talo ehti olla "poissa myynnistä" kuukauden verran, kun välittäjältä tuli viesti, että hänelle olisi ilmaantunut erittäin kiinnostunut ostajaehdokas, että voisinko vielä harkita yhtä näyttöä. Vastasin, että olipas hyvä kysymys, mutta vaikea ja että jos tuntuvat tosimielellä olevan liikkeellä, niin jos nyt vielä sit yksi näyttö. Näyttö oli ja meni ja tarjous tuli. Pieni tarjouspallottelu ja päästiin sopimukseen. Samalla pohdin, että minne muutan ja vaikka vaihtoehtoja periaatteessa olikin, niin tiesin kyllä, minne sydän on viemässä. Vuokrasopimus kerrostalokaksioon toiseen kaupunkiin on tehty. Aika hurjaa. Uusi kaupunki, uusi asumismuoto, uudet kujeet :).

Omakotitalollinen tavaraa kutistetaan kaksiolliseen, on urakkaa. Kova homma tiedossa, mutta tuntuu hyvältä ja oikealta ratkaisulta. Tää menee just niin kuin on tarkoitettukin :).

Enpä ois uskonut, että sekoan niin pahasti, että mies saa mut muuttamaan. Ihan oma ajatus tämä kyllä on, joten miestä tästä ei ole syyttäminen. Muutan muutaman sadan metrin päähän miehestä, joten tapaamismahdollisuudet kasvavat räjähdysmäisesti. Aika mahtavaa :)

P.S. "Oletko hullu"-kommentteja olen saanut melkein jokaiselta, joka asiasta on kuullut, joten ne ei enää tuo kauheasti lisäarvoa täällä :). En ole hullu, kuuntelen sydäntä ja teen niin kuin tuntuu hyvältä. Jääminen ei olisi tuntunut hyvältä.

P.P.S. Taloa ei enää löydy kiinteistönvälityspalveluista :).

P.P.P.S. Kilis, piti siistiä vähän tuota otsikkoa, kiitos ideointiavusta :D

P.P.P.P.S. olen kirjoitellut useamman postauksen valmiiksi odottamaan talon poistumista netistä, joten näitä saattaa yhtäkkiä ryöpsähtää, kun olen joutunut vähän pidättelemään :D

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kutkutusta ja hattaraa

Nyt tapahtuu hurjia ja kutkuttavia asioita!  Hyviä ja jännittäviä asioita tapahtuu, en tosin niistä uskalla vielä tässä vaiheessa puhua tarkemmin. Ihan vain ennakkotietona, että elämä ei todellakaan ole käymistilassa, vaan pinnan alla tapahtuu.

Kaksi kirkasvalolamppua, kutkuttavat asiat ja viikonlopun auringonsäteet ovat nostaneet mielialaa kummasti. Hieman tulevaisuus hirvittää (koska olen näköjään tullut vanhaksi ja uskallus ei ole ihan samalla tasolla ennen), mutta mä uskon vahvasti, että kaikki menee just hyvin ja niin kuin on tarkoitettu :).

Tapasin Yksisarvismiehen (saatetaan tuntea jatkossa myös nimellä Y-mies, Y, Mies, Ihana Mies, Rakas, Taruolento tms :D) pojan  ja hänen lähimmät sukulaiset tietää musta, joten ehkä voin hieman hellittää joistain peloista.

Miehen pitkään pohdittu bloginimi juontaa juurensa mun treffipalstailmoituksesta, jossa luki mm. näin:  "Toistaiseksi epäilen että yritän löytää yksisarvista tai vastaavaa taruolentoa, mutta olen mielelläni tässä asiassa väärässä :)." Mies kirjautuu treffipalstalle, laittaa vain yhdelle naiselle viestin ja löytää samantien hyvän. Ai perkele, kyllä se on joillekin helppoa! Tai ehkä se ei vaan ole niin nirso kuin mä :D. 

Tuntuu niin hyvältä pussailla syyspimeydessä auton takapenkillä ikkunat huuruun tai juoda järvenrannassa Rakkaus-muumimukista kahvia iltakävelyn lomassa ja katsella kahden kylki kyljessä istuvan ihmisen varjon piirtymistä rantaan.  

Tuntuupas hyvältä purskahdella vaaleanpunaista hattaraa :). 

Aurinkoista sunnuntaita!

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Harmaata

Se on taas kaamosaika alkanut. Voi jestas, että tuntuukin tahmealta ja tätä pitäisi sitten jaksaa vielä neljä kuukautta. Ihan hirveetä.

Töissä on taas ihme meininki, eikä hermo oikein kestä. Ajoittuu näköjään hermo-ongelmatkin enimmäkseen kaamosajalle. Pohdin jo vuorotteluvapaatakin, mutta yhden ihmisen tuloilla ja tämän hetkisellä kulurakenteella se on silkka mahdottomuus.

Ne jännät asiat, jotka edellisessä postauksessa oli käynnissä ja aiheuttivat perhosia, ovat edelleen kesken. Ärsyttää kun asiat venyy. Ei sovi mun kärsimättömälle luonteelle.

Haluaisin aurinkoon.

torstai 8. marraskuuta 2018

Onnistuin saamaan tänään esikoisen luurin päähän ensimmäistä kertaa vaihtariksi lähdön jälkeen. Siellä se pärjää ja elää unelmaansa täysillä.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Unelmointia ja jännitystä

Mä olen kuulkaas aika hemmetin onnellinen ja onnekas. Tämä syksy on ollut hyvä mulle, kerrankin. Päivä paistanut risukasaan oikein huolella. Päätin jatkaa jollain tasolla blogia, katsotaan mitä tästä nyt tulee.

Mies luki siis osan blogia ja kertoi että ei ollut kovin fiksuja juttuja osa mun tekosista. Pikkuisen saattoi herne mennä hetkeksi mulla nenään, koska oon aika huono ottamaan palautetta vastaan tämmöisistä herkistä asioista, olenhan kirjoittanut aika sydänverelläni. Tiettyhän mä itsekin myönnän, että en ole ylpeä kaikesta mitä olen keksinyt, mutta en mä kauheasti kyllä menneistä mitään muuttaisi. Hölmöjä asioita on tehty siksi, että on saatu joku ovi suljettua ja jatkettua elämää. Mutta on mulla ollut hauskaakin! Olen todellakin elänyt ja uskaltanut, kasvanutkin.

Kaiken sen ansiosta olen se, mikä olen nyt. Olen onnellinen siitä, että en ole menettänyt kykyäni unelmoida "mahdottomistakaan" asioista. Asiat, jotka tuntuivat aiemmin mahdottomilta, eivät välttämättä tunnukaan siltä enää.

Kaikki on kuitenkin suhderintamalla kunnossa ja blogin ansiosta käytiin hyviä keskusteluita, joita tuskin muuten olisi tullut käytyä, ainakaan tässä vaiheessa.

Ensitreffit alttarilla-ohjelma on tullut tänä vuonna tosi hyvään saumaan. Asiantuntijoiden neuvot ja kommentit ovat osuneet usein. Marianna Stolbown ohje viime jaksossa kuului näin: "Yhteistä tulevaisuutta rakennetaan muun muassa niin, että unelmoidaan asioista, jotka ovat yhteensovitettavissa tähän. Että jos halutaan yhteinen elämä, niin silloin otetaan se huomioon, että mitkä ovat niitä hajottavia tekijöitä ja miten risteyskohdassa valitsen parisuhteen, enkä yksin elämistä". Mariannan kommentit ovat olleet tämän kauden parasta antia, aivan huikeaa maalaisjärkitason viisautta. Mahtavinta tässä Mariannen elämänohjeessa on se, että mä olin jo tajunnut tuon ja laittanutkin yhden unelman holdille, koska se unelma ei tässä hetkessä tunnukaan enää kovin ajankohtaiselta. Se, että päätin olla tavoittelematta tuota yhtä unelmaa, ei tunnu lainkaan pahalta vaan pelkästään hyvältä ja muita mahdollisuuksia antavalta.

Tämä viikko on ollut jännittävä, tuonut perhosia vatsaan myös muissa asioissa, kuin parisuhteeseen liittyvissä. Vaikka nämä muut asiat ovat vielä keskeneräisiä, niin mulla on vahva usko ja luotto siihen, että asiat menevät just niin kuin niiden on tarkoituskin mennä. Näiden asioiden ratkeaminen ei ole minusta kiinni vaan mielenkiinnolla odotan ja katson, mitä elämä mun eteen tuo. Olen onnellinen myös siitä, että en ole menettänyt sitä rohkeutta, joka on ehkä hieman piilotellut viime aikoina.

Uteliaana odotan miten kaikki palaset loksahtelevat kohdilleen ja mitä minkäkin palasen asettumisesta seuraa :). Jännittävää!