Lukijat

torstai 14. helmikuuta 2019

Erilaisista rakkauksista

Rakkausaiheinen postaus haluaa tulla ulos, joten annetaan sen tulla ja jäsentyä.

Meillä oli Yksisarvisen kanssa hyvä keskustelu eilen rakkaudesta. En oikein ymmärtänyt miehen näkökulmaa järkiperäisestä rakkaudesta, koska mähän en ymmärrä järkiperäisyydestä mitään. Vai ymmärränkö? Pohditaanpas näitä mun menneitä rakkauksia hieman.

1. Ensimmäinen poikaystävä iässä 16-17. Huumaava tuskainen ihastus, koska etäsuhteesta oli kysymys. Kai mä ihastuin kun sain ensimmäistä kertaa huomiota.

2. Ensimmäinen aviomies 18-20-vuotiaana. Lisää huomiota ja kosinta, näin jälkikäteen ajateltuna tässä suhteessa ei ollut rakkauden hiventäkään. Miksi suostuin kosintaan? Ympäristön painostuksesta ja kuvittelin kai olevani jotenkin rakastunut.

3. Toinen aviomies, lasten isä. En vaan hemmetti tajua, että miksi ihmeessä me mentiin yhteen. Kai se oli sitten järkivalinta. Ihan kiva, normaali ihminen, vakaa, hyvää isämateriaalia. En mä mitään suurempaa ihastumistakaan muista tapahtuneen, me vaan ajauduttiin saman katon alle. Hämmentävää oli, että karkauspäivänä MINÄ kosin. Kai ajattelin, että pitäähän tässä nyt edetä ja naimisissa pitää olla. Jepjep. Veikkaanpa, että evoluutio ohjasi mut lisääntymään hänen kanssaan. Tämä oli pitkälti järkisuhde.

4. Eroni jälkeenhän ihastuin palavasti Tyyppiin. Tunne oli loppujenlopuksi melko yksipuolinen. Miksi ihastuin, vaikea sanoa, huomion saaminen se ei kyllä tällä kertaa ollut. Kai se oli sitten se fyysisen läheisyyden saaminen. Kesti pitkään toipua, muutaman vuoden. Kai se oli se ensimmäinen eron jälkeinen juttu, joka tarttui niin tiukasti, vaikka olikin suurelta osin omaa kuvitelmaa.

5. Kelailijaan ihastuin silmittömästi ja vahvasti. Niin, että työnteko oli muutaman viikon suorastaan mahdotonta, koska päässä ei ollut mitään muuta kuin vaaleanpunaista hattaraa. Se oli oikeastaan aika kamalaa. Kai niitä tunteita, joita Kelailijaa kohtaan tunsin, voisi kutsua rakkaudeksi. Kelailijan puolelta tilanne oli selkeä laastarointitilanne ja ihastumisen haihduttua se ei muuttunutkaan hänellä rakkaudeksi. Hidastettu pitkä ero Kelailijasta oli tuskallinen ja riuduttava, mutta jälkikäteen ajateltuna melko nopeasti pääsin yli koska kuvioihin astui:

6. Se Mies Joka Mut Silloin Kerran Jätti. SUURI rakkaus, jonka varaan kehittelin ihan oman todellisuuteni ja pilvilinnat. Vuoden päästä kun suhde loppui, juuri kun Puoliksen todellisuuden mukainen yhteinen elämä olisi alkanut, tuli melkoinen romahdus. Sitä surua kesti ja kesti ja kesti. Ilmeisesti mies onnistui ruokkimaan mun pilvilinnoja sopivan kokoisilla muruilla, että ero tuli suhteellisen puskista. Olihan mulla omat epäilykseni, mutta kuvittelin kai kuvitelleeni asioita ja tulkinneeni väärin. Oliko se sitten kuitenkaan oikeaa rakkautta? Kuvittelin tuntevani ihmisen ja kuvittelin miehen olevan vain tyyppiä, joka ei puhu tunteistaan, mutta osoittaa ne teoin. No joo, olihan myös niitä muita tekoja, jalanjälkien lakaisua rappusista (nyt Kilis triggeröityy taas :D) sun muuta. Mun kokemus tuosta suhteesta oli, että se oli suurta rakkautta, jossa jouduttiin "riutumaan" etäsuhteessa puolisen vuotta miehen ulkomaankomennuksen vuoksi. Kuka riutui, kuka ei. Itsehän olen niin heikko, että kehitän isoissa kriisessä aina uuden autoimmuunisairauden, voi tsiisus sentään. Todenteolla siis riuduin, myös fyysisesti.

7. Sitten tuli Tavallinen Keski-ikäinen Mies 400 kilometrin päästä. Samanlainen silmitön vaaleanpunainen megaihastus aloitti tuon epätoivoisen suhteen, kuin ihastus Kelailijaankin. Olihan se ihanaa, mutta myös kamalaa. Tämä suhde kaatui omaan mahdottomuuteensa (välimatka, miehen ajan puute). Ihastuminen jäi ihastumiseksi vissiin molemmilla ja tilanne päättyi.

8. Pian TKM:stä eroamisen jälkeen elämään astui Kokonainen Kaupunkilaismies. Alun pieni ihastus haihtui mun puolelta, mutta koitin järkiperäistä rakastamista, mikä osoittautui mun kohdalla mahdottomaksi. Ilmeisesti järkihommissakin tarvitaan jotain muutakin kuin vain sitä järkeä. Tai ehkä multa puuttui se oikeanlainen järki siihen hommaan. Miehen valehtelu ei auttanut asiaa.

Mikä näitä mun kaikkia aiempia ihastuksia ja rakkauksia (pois lukien lasten isä) yhdistää on se, että tunteet eivät ole olleet tasapainossa parin kesken. Elämäntilanteet eivät ole olleet "samalla tasolla". Toiveet ja unelmat eivät ole olleet samansuuntaisia. On ollut vain tilapäinen, joskus epätoivoinenkin halu olla jostain syystä hetki yhdessä. Aika monta ihastusta tai rakkautta olen tarvinnut opettamaan asioita.

Yksisarvinen sanoi aikuisena rakastaneensa järkipohjalla ilman ylimääräisiä tunnekuohuja. Ensireaktioni oli, että mitäh? Olinko mä se järkivalinta (koska voiko ikinä olla muusta kuin MINUSTA kyse), joka ei aiheuta ylimääräisiä tunnekuohuja. Mä kun olen tunnekuohujen erityisasiantuntija, niin tuommoinen tuntui todella vieraalta ajatukselta. Varmaan siksi, kun mun on vaikea ymmärtää, mitä mies sillä järkipohjalla tarkoitti. Jotenkin mun on vaikea käsitellä rakkautta ja järkeä samassa yhteydessä. Mies ehkä ajattelee hyvää, välittävää, tasaista ja tasa-puolista rakkautta järkipohjaisiksi ja tunteikasta pirskahtelevaa vaaleanpunaista rakastumista vähemmän järkeväksi.

Meillä on selkeästi eri näkökulma rakkaudesta, ihan hyvä niin, mä kun en ole niin tasainen niin hyvä, että joku on :D. Yritän pitää kiinni mun vaaleanpunaisesta pirskahtelevaisuudesta ja järjettömyydestäni :).  Melko järjetöntä on muuttaa muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen miehen perässä outoon lähiöön!





Ylen artikkeli rakkaudesta

perjantai 1. helmikuuta 2019

Tarvitsen breikin

Mä tarviin breikin työelämästä. Työmotivaatio on pakkasen puolella, työnhaku ei tärpännyt, pääsin jo viimeiseen vaiheeseen, joten toiveet oli korkealla (joo, mä masennuin jo parin yrityksen jälkeen). En kelvannut edes firman sisäisessä haussa käytännössä omaan työtehtävääni. Sekös mut syöksikin tilapäiseen masennuksen alhoon. En tiedä mikä jatkossa mun toimenkuva tulee olemaan, kun huomaan  toimenkuvassani olevia työtehtäviä lähtevän multa pois niin, että mua ei enää kutsuta palavereihin, joissa aiemmin olen ollut. Tyylikästä.

Haluaisin ehkä opiskella, mutta tässä kun näitä vaihtoehtoja olen tutkinut, niin kyllä ei ole helppoa yhden tienaajan/elatusvelvollisen taloudessa heittäytyä opiskelemaan. Olenhan mä aiemmat opinnot tehnyt tietty työn, raskaana olemisen, lastenhoidon yms. ohessa, mutta nyt en jotenkin jaksaisi, kun osa pointtia olisi päästä työelämästä tauolle.

Koska olen ollut tässä jo kohta pari viikkoa kipeenä niin kaikki tämmöiset vastoinkäymiset tuntuu isommilta kuin ne onkaan. Vituttaa niin, että itkettää. Eipä oo pitkään aikaan tarvinnutkaan itkeä, nyt oon tehnyt sitä jo toista päivää. Onpas mukavaa. Vähän nostalgista.

Onhan mulla kaikki kuitenkin hyvin. On työ, on hyvä mies, on lämmin koti, on huoltoyhtiön lumimiehet. Että hittoako tässä valitan.