Lukijat

perjantai 1. helmikuuta 2019

Tarvitsen breikin

Mä tarviin breikin työelämästä. Työmotivaatio on pakkasen puolella, työnhaku ei tärpännyt, pääsin jo viimeiseen vaiheeseen, joten toiveet oli korkealla (joo, mä masennuin jo parin yrityksen jälkeen). En kelvannut edes firman sisäisessä haussa käytännössä omaan työtehtävääni. Sekös mut syöksikin tilapäiseen masennuksen alhoon. En tiedä mikä jatkossa mun toimenkuva tulee olemaan, kun huomaan  toimenkuvassani olevia työtehtäviä lähtevän multa pois niin, että mua ei enää kutsuta palavereihin, joissa aiemmin olen ollut. Tyylikästä.

Haluaisin ehkä opiskella, mutta tässä kun näitä vaihtoehtoja olen tutkinut, niin kyllä ei ole helppoa yhden tienaajan/elatusvelvollisen taloudessa heittäytyä opiskelemaan. Olenhan mä aiemmat opinnot tehnyt tietty työn, raskaana olemisen, lastenhoidon yms. ohessa, mutta nyt en jotenkin jaksaisi, kun osa pointtia olisi päästä työelämästä tauolle.

Koska olen ollut tässä jo kohta pari viikkoa kipeenä niin kaikki tämmöiset vastoinkäymiset tuntuu isommilta kuin ne onkaan. Vituttaa niin, että itkettää. Eipä oo pitkään aikaan tarvinnutkaan itkeä, nyt oon tehnyt sitä jo toista päivää. Onpas mukavaa. Vähän nostalgista.

Onhan mulla kaikki kuitenkin hyvin. On työ, on hyvä mies, on lämmin koti, on huoltoyhtiön lumimiehet. Että hittoako tässä valitan.         

12 kommenttia:

  1. "Kyllä se siitä", on maailman ärsyttävin ja mitäänsanomattomin sanonta,mutta tottahan se on. Aika kun kuluu (kaks päivää tai puoli vuotta) niin kyllä se siitä :-D
    Mä oon pari päivää tyrskiny ilman syytä/hassuinta syistä ja päätin että voin! Säkin voit ja saat!

    VastaaPoista
  2. Työjutut, jos jotkut, voi vetää mielen matalaksi. Ei siinä hyvä mies auta jos työ mättää.
    Mutta jotain ilmestyy tai sit mieli tyyntyy muuten vaan viimeistään huhtikuussa. TAi maanantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se mieli vielä tyyntyy, tyyntyi vähän jo kun nukuin parin tunnin päiväunoset ja vedin vähän buranaa. Eiköhän se elämä kanna.

      Poista
  3. Vuorotteluvapaa? Se olisi breikki ja rahaa tulee enemmän kuin peruspäiväraha. Saisit hetken pohtia mitä tehdä..
    Ja sairaana saa aina rypeä itsesäälissä, muista se

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorotteluvapaakorvaus on 70% ansiosidonnaisesta, mun tapauksessa tonnin pintaan miinus verot... Ei pysty millään kun en haluais säästöjä käyttää lorvimiseen kun haluan ehkä joskus vielä ostaa talonkin. Vuorotteluvapaakaan ei selkeesti ole yhden hengen talouden juttuja.

      Poista
  4. Työpaikkailmoja tulee vielä, ja joskus sua onnistaa!

    VastaaPoista
  5. Onko sun mahdollista hakea aikuiskoulutustukea? Sehän on ihan kohtuuhyvä ainakin vuorottelukorvaukseen verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, vuorottelukorvaukseen verrattuna kohtuuhyvä, mutta muutenhan se ei ole oikein mitenkään riittävä. Pää on raksuttanut tässä jo muutaman viikon, mutta en ole vielä keksinyt, että mitä tekisin. Ehkä osallistun yhteishakuun ja mietin sitten...

      Poista
  6. Juu, ei ole tärpännyt täälläkään ja takaseinä tulee kohta kohta vastaan, mitä tulee jaksamiseen ja kaikkeen muuhun säätöön. Työpaikka vaihtaa osoitetta ja samalla työnkuva ei niin kivaan -suuntaan. Että tiedän tunteen...

    Sitä lottovoittoskaa odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sullekin! Pitäis alkaa lottoamaan, että olis mahikset voittaa.

      Poista