En todellakaan kaipaa yksin oloa, mutta nyt kun otin hetken omaa aikaa kaiken rempan ja muuton keskellä (okei, Yksisarvinen on käyttänyt lomaansa mun uuden asunnon remppaamiseen, en minä), laitoin youtuben soittamaan ja viiniä lasiin, niin tuli kovin tutut fiilikset niiltä ajoilta, kun aikaa oli vaikka muille jakaa.

Mun tapanani on kasata hillitön to do-lista ja nääntyä sen alle. Välilehtiä on päässä auki kymmeniä. Pitää ostaa keittiö, maalata, siivota vuokranantajan näyttöä varten ja muuttaa. Niin ja opiskella, urheilla ja käydä töissä.

Kesken viinin juonnin ja tajunnanviestikirjoittamisen tuli ilmoitus "teippailen vähän". Yksisarvismies oli teippailemassa maalausta varten naapuritalossa, joten lähdin seuraksi. Arvostan ja olen kiitollinen.

Onpas mulla ollut jollain oudolla tavalla ikävä tätä kyynelehtimistä näytön ääressä. Nyt itken Yksisarvismiehen menetyksen vuosipäivää. Olen yliempaattinen, olen sen aiemminkin todennut. Ajattelen liikaa, tunnen liikaa - hyvässä ja pahassa.

Mun on vaikea käsitellä torjuntaa. Vaikka tiedän, mikä päivä tänään on, torjunta tuntui pahalta varsinkin kun Y-mies ei sen syistä puhunut. "Pitää lähteä viemään koiraa ulos" oli syy miksi ei ehtinyt sen enempää nähdä. Kristallipallo pitäisi olla, kun puhua ei voi. No, en mäkään voinut, ei tosin ole mun asiakaan. Kai. Mun osa on olla se ennustaja, mielialapuntari ja ymmärtäjä. Ei se helppo osa ole, varsinkin kun itsekin oon tämmöinen tuuliviiri.  On aika antaa tilaa. Olisin voinut kohdata asian ja avata keskustelun, mutta en, pakenin ulos asunnosta, hissiin vierittelemään kyyneliä. Eihän mulla ole edes oikeutta tuntea tämmöisiä hölmöjä tunteita mun asemassa. Siksipä mä kirjoittelenkin vain näitä tänne luonnoksiin.

Tämmöisinä hetkinä olen kauhuissani siitä, että tämä ei kestäkään ja mut jätetään taas. Niin tiukassa ne pelot ovat. Vaikka pari tuntia sitten nautin yksin olosta niin tämä "torjunta" iski pelot vasten kasvoja. Mä hengittelen, itken vähän ja rauhoitun ja kaikki on huomenna hyvin. Nää on mun pelkoja, irrationaalisia, vailla todellisuuspohjaa.

Pirskahtelevan kypsä

Ikäkriisiasioita pohdittiin Yksisarvisen kanssa ja kriiseilin sitä,kun en ole ehtinyt edes neljänkympin kriisiä viettää kun mies pisti mun maailman mullin mallin. Toisaalta tätä kirjoitellessani tajuan, että olenhan mä kriiseillyt, muuttanut paikkakuntaa, työtä, koko elämän. En mä olisi sitä tehnyt vielä muutama vuosi sitten. Ehkä tämä neljänkympin kriisi oli helpompi kuin kolmenkympin (jolloin piti avioerota).

Miten neljänkympin kriisi oireili sinulla rakas lukijani? Mitä viidenkympin kriisi tuo tullessaan?

Yksisarvinen kuvaili mua pirskahtelevan kypsäksi, osuvasti kuvailtu. Olin juuri hetkeä aiemmin silmät loistaen kertonut tilanneeni pumpattavan kylpyammeen uuteen kylppäriini ja hekumoin kylpypommeilla, viinillä ja mansikoiden syöttämisellä kylpyammeen reunalta. Mä toivon, että saan säilytettyä pirskahtelevaisuuteni ja oudot ideani koko loppuelämäni.

Uuteen kaupunkiin sopeutumisessa on haasteita. Kaikki, ihan kaikki kontaktit pitää uusia. Pitäisi tehdä keittiöremppa, eli pitää etsiä uusi keittiöfirma. Luottoremppamiestäkään ei ole kun Hymykuopparemppasähkömies on lopettanut hommat. Auto pitäisi huollattaa, mutta luottokorjaamoa ei ole ja hiukset on ylipitkät, koska luottokampaajaakaan ei ole. On tässä kyllä hommaa vielä pitkäksi ajaksi, ennen kuin uusi elämä on mallillaan ja vaivatonta.

Onneksi se tärkein asia on mallillaan <3

Rakkain terveisin,

Kyrpsähtelevän Pipsa Puolis

Lauantaiaamua

Lauantaiaamu, mun lempipäiväni ja hetkeni. Rauhallinen aamukahvihetki lintujen laulellessa. Parvekkeen ovi on on auki, joten leikin olevani pihalla, vaikka olenkin joka toinen viikonloppu sänkynäni toimivalla sohvalla, kuopuksen nukkuessa viilennetyssä makuuhuoneessani.

200 sivuinen kirja ja siihen liittyvä tehtävä odottaa tekemistään, deadline meni 2 viikkoa sitten, mutta jostain syystä opettaja antoi armoa ja aikaa huomiseen sen tekemiselle. 15 opintopistettä 1,5 kuukaudessa ylittää hieman mun jaksamiskyvyn, Pakko tarkistaa syksyn opintosuunnitelmaa tai näännyn. Tyypillistä Puolista, pakko vetää täysillä tai ei ollenkaan. Vaikka on ollut kiire ja väsy, olen pitänyt kiinni kävelyistä Yksisarvismiehen kanssa. On ollut päiviä kun kävelykutsun tullessa olen ensin kirjoittanut selitykset miksi en nyt ehdi kävelylle, pyyhkinyt ne pois ja vastannut myöntävästi. Priorisoitava välillä liikuntaan ja mielen rauhoittumiseen.

Maanantaina teen asuntokaupat ja muuton pitäisi toteutua heinäkuun loppuun mennessä. Jostain syystä en oikein koskaan kotiutunut tähän vuokrakämppään, ehkä kun mulla on vieläkin liikaa tavaraa, eikä asioille ole paikkoja. Nyt suoritankin karsinnan osa II ja rankemmalla kädellä, Kaikki epäpirskahtelevat huonekalut saavat lähteä.

Kunhan pääsen muuttamaan niin toivon, että rauhoitun kun pääsen asettumaan aloilleni ja takaraivossa ei enää hakkaa rahojen valuminen vuokranantajan taskuun. Tuo kaksio olkoon  kotini seuraavat vuodet.

Vaikka olenkin ollut työn vaihtamisen ja opiskelun aloittamisen jälkeen aika uuvuksissa, niin ainakin työn vaihto oli niin oikea veto kuin voi. Olen antanut itselleni määräajan, joka mun pitäisi jaksaa olla tuossa työpaikassa, jotta saan siitä irti urani kannalta olennaiset asiat. Työnantaja on myös hyvin joustava, eli oikein mainio paikka opiskella työn ohessa. Voihan se olla, että määräajan sisällä tykästynkin niin paljon paikkaan, että haluan jäädä sinne.

No niin, eiköhän tässä ole tarpeeksi lämmitelty jo opiskelutehtävän kirjoitusta varten. Tänään jos saisin puristettua tehtävän kasaan niin voisin huomenna jopa relata/siivota/pakata/tehdä kakkosduuneja/osallistua community dayhin (pokemon). No, tuskin tapahtuu...

Nauttikaa te muut ihanasta kesäpäivästä!