Lukijat

maanantai 18. marraskuuta 2019

Huijarisyndrooma

Tässä naputtelukäteen otetun lääkkeen vaikutusta odotellessani aloitin opiskelukirjojen bonuskirjana mukaan napatun kirjan lukemista. Tiina Ekmanin  Huijarisyndrooma, miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä).

"Huijarius on samaa juurta ja sukua kuin perfektionismi, itsekriittisyys, vaativuus itseä kohtaan tai suorittamispakko. Näiden kaikkien taustalla on epävarmuus omasta itsestä, minuudestaan ja kelpaamisestaan sellaisena kuin on". Pääsin jopa sivulle 13 ennen ensimmäisiä kyyneleitä.

"On vaikea tietää, millainen minun tulisi olla, jotta olisin tarpeeksi"

"Kun huijarin eteen tulee tehtävä, joka vaatii runsaasti valmisteluja ja ponnistelua, hän ahdistuu ja alkaa epäillä selviytymistään. Mieleen muistuvat vain kaikki aikaisemmat epäonnistumiset ja virheet, jotka todistavat vääjäämättä hänen kyvyttömyytensä. Valittavana on kaksi selviytymisreittiä: valmistautua, viilata ja ylisuorittaa tai lykätä aloittamista ja ryhtyä toimeen viime tipassa puskien homman läpi... Huijariksi itsensä kokeva selittää onnistumisensa joko sillä, että teki valtavasti työtä, koska tavallisella tekemisellä ei olisi saanut valmista aikaiseksi. Tai hän selittää, että onni vain potkaisi ja hän sai kuin saisikin työn valmiiksi".

 Mä onnistun omasta mielestäni tuurilla, joskus onnistun valmistautumaan oikein, mutta tuuriahan sekin vissiin. Olen välillä ihan tyytyväinenkin suorituksiini, mutta esim. viikonlopun tentin (johon valmistauduin hyvin vähän) YKSI virhe ärsytti, sainhan sen takia tentistä vain 95% oikein. Mä tiedostan varsin hyvin, että onnistuin ja helvetin hyvin onnistuinkin. Verkkotentissä kun saa heti tentin tehtyään tietää tuloksen niin ensireaktio oli "jess" kun näin tuon 95% tuloksen. Kun näin minkä virheen olin tehnyt niin koko onnistuminen mitätöityi sillä. Olisi pitänyt pystyä parempaan. Vielä lähipiirille selostin "no, se nyt oli vain yksi osa kurssia, vielä on vaikka kuinka monta tehtävää jäljellä". Mun keskiarvo suoritetuista kursseista on 4,2 (1-5 asteikko) "Mutta eihän siinä ole kuin yksi vitonen" sanoo sisäinen ääni. Pääsin todistusvalinnalla ammattikorkeakouluun ja ajattelen "no, se näkyykin olevan vähän huonompi oppilaitos".

Kirjan mukaan huijareilla on usein tiedostamaton supersankarifantasia. kaiken pitäisi onnistua helposti ja virheettä, ja jos näin ei käy, se todistaa kelvottomuutta ja osaamattomuutta. Tunnistan tuonkin ajatuksen.

Mun piti referoida yhteistoimintalakia opiskelutehtävään, mutta tässä vaan pohdiskelen huijarisyndroomaani ja lainailen osuvia pätkiä kirjasta. Mä luulen että mun blogia lukee moni huijarisyndroomainen, joten ei tämä varmaan hukkaan mene.

Aika paljon tiedostettuja asioita tälle illalle. Taitaa jäädä yhteistoimintalaki referoimatta, luotan siihen että sisäinen täydellisyydentavoittelija hoitaa homman kotiin kun deadlineen on kuitenkin vielä pari viikkoa.

4 kommenttia:

  1. Kun mikään (muu kuin 100%) ei riitä.
    On kovin luonnollista, joskin surullista, kun keskitymme siihen väärin menneeseen 5% sen onnistuneen 95% sijaan.
    Jos ongelmana on tunne kelpaamattomuudesta, niin kenelle 5% virheen tehnyt ei kelpaa...?

    VastaaPoista
  2. Niin... Tää on selkeästi pahentunut sitä mukaa kun opinnot on edenneet. Kun aloitin, kuvittelin, että ammattikorkeakouluopinnot on vaikeampia ja että kursseista olisi vaikeaa päästä edes läpi. Sitten tuli eka nelonen, toka nelonen ja viitonenkin ja sisäisiä vaatimuksia alkoi tulemaan enemmän.

    Kelpaamattomuus juontaa tietysti lapsuuteen, niin kuin kaikki. Mun koulumenestystä ei huomioitu, ehkä olisin sitä kaivannut, koska olinhan jo silloin aikamoinen pingottaja, tosin tein aika paljon myös töitä arvosanojen eteen. En mä tietoisesti enää äidin hyväksyntää kaipaa, mutta jonnekin se on sisäänrakennettu.

    Luin koko kirjan eilen yhdeltä istumalta, mielenkiintoinen kyllä oli. Mielenkiintoinen ajatus oli että Huijari pelkää että epäonnistuu, mutta samalla pelkää että onnistuu, koska onnistua pitää sitten uudelleen ja jos se onnistuminen sattuikin olemaan sattumaa niin seuraavalla kerralla tuleekin sitten kamala epäonnistuminen. Järjellä tämän tajuan kyllä hölmöksi.

    Yksi kirjaan haastatelluista henkilöistä "parani" siitä niin, että tietoisesti luki tentteihin vain puolet alueesta, eli pakotti itsensä epäonnistumaan. Tuolla tyylillä pääsi kuitenkin kursseista aina läpi. Kuulostaa kauhealta. Mulla kävi kerran niin, että yhdellä kurssilla oli pieniä viikkotenttejä ja mä olinkin yhteen viikkotenttiin lukenut ihan väärän aineiston. Olin ihan raivoissani siitä, että miten opettaja voi tehdä semmoisen tentin, johon ei materiaaleista löydy vastausta. Kontrollifriikin painajainen. Kun huomasin että olin lukenut seuraavan viikon materiaalin, olin itselleni melko ärsyyntynyt kun semmoisen virheen olin mennyt tekemään.

    Tulipahan vuodatus heti aamuun :D

    -Puolis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko aika työntää se äiti ulos pään sisältä lopullisesti (ja jos tarvis, oikeassa maailmassa myös)?
      Ihan yleisenä huomiona, en ymmärrä, miksi ihmiset kokee velvollisuudekseen olla energiasyöppöjen tai emotionaalisten vampyyrien kanssa tekemisissä vain siksi, että ne on perhettä /sukua. Jos joku ihminen vaan ottaa eikä anna, sellainen pihalle ja hasta la vista!

      Poista
  3. Tuttu vaiva. Ei rajoitu koulu- ja työelämään; koen jopa eläkkeeni olevan huijattu.

    VastaaPoista