Lukijat

maanantai 26. joulukuuta 2011

Tunteita

Kirjaanpa tähän vähän tunteita, joita tilanne minussa herättää tällä hetkellä.

Huoli: Päälimmäisenä huoli, että miten lapset suhtautuvat asiaan ja miten ero heihin vaikuttaa. Pysyvätkö he täysjärkisinä, vai onnistunko pilaamaan heidän tulevaisuutensa.

Häpeä: Epäonnistumisen häpeä. Mitä kaikki ajattelevat, opettajat, suku, työkaverit.

Suru: Yksi aikakausi loppuu, toinen alkaa. Olen aika hajalla jo nyt, vaikka eroa ei ole edes pantu täytäntöön.

Epävarmuus: Mitä tulevaisuudella on mulle tarjota? Onko mitään? Löydänkö ikinä itselleni toista puolikasta? Mistä löydän paikkani tässä maailmassa? Pärjäänkö taloudellisesti?

Syyllisyys: Olisinko voinut jollain ratkaisulla estää eron? Olisinko itse voinut muuttua, tukahduttaa vapaudenkaipuuni ja elää onnelliseti elämäni loppuun asti tässä tilanteessa? Varsinkin jos aiheutan lapsille peruuttamattomia vaurioita niin syyllisyyden taakka tulee olemaan suuri! Onko mulla oikeus olla näin itsekäs?

Yksinäisyys: Tunnen olevani niin yksin. Pohjaton yksinäisyyden tunne iskee usein. Tuntuu, ettei edes paras ystävänikään ymmärrä. Ymmärränkö itsekään? En varmaan.

Ilo vapaudesta: Tunnen kyllä suurta syyllisyyttä tästä tunteesta. Olen kohta jollain tavalla vapaa tekemään mitä halua, ja tehdä omia ratkaisuja kuuntelematta muiden mielipiteitä. Toki lasten tulevat asumisjärjestelyt (jotka ovat totaalisen auki) rajottavat luonnollisesti vapautta, mutta ajatuksena tuo vapaus on kiehtova.

Aikamoista tunteiden vuoristorataa tämä elämä tällä hetkellä, kun nuo tunteet vetävät rundia mun päässä peräkanaa ja päällekäin.




5 kommenttia:

  1. Kiitos että jaat tunteesi. Tämä on kasvunpaikka myös minulla ja matka kokonaisemmaksi on alkanut.. joten jään mielenkiinnolla seuraamaan omakohtaisten kokemusten takia matkaasi, koska kasvu moniulotteisemmaksi voi alkaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti kommentista! Merkkaa mulle tosi paljon, että on myös ihmisiä, jotka ymmärtää. Kun välillä en tunnu ymmärtävän itsekään itseäni...

    VastaaPoista
  3. Hei Puolinainen, elät vaikeita aikoja. Kuitenkin jos yhtään helpottaa, tilanteessasi kaikenlaiset sekaiset, vaihtelevat tunnemyrskyt on luonnollisia. Olen käynyt saman läpi keväällä ja olen hetkittäin edelleen kovasti hajalla (eropäätös "yhteinen", avoliitosta) mutta tunnemyrskyt ovat laantuneet. ajan kanssa asiat jäsentyvät päähäsi oikein päin. syyllisyys, pettymys, suru, ne on käytävä läpi sellaisena kuin ne tulee, helppoa se ei ole, mutta kokemuksesta voin sanoa että siitä selviää hengissä. joutuu kohtaamaan omat mörkönsä ja pelkonsa ja kasvaa ehyemmäksi, lopulta. aina. niin luonto on ihmiselle luonut kyvyn kasvaa ja kasvuhan on aina positiivista vaikkakin sen jostain surullisesta asiasta yleensä prosessi käynnistyy. minä itken ikävääni edelleen viikoittain, mutta on vain pakko luottaa että se ajallaan loppuu, pakkohan sen on. terapeuttini, jonka luo hakeuduin eroprosessin käynnistyessä on sanonut, että tunteiden pitää antaa tulla ajallaan, patoaminen voi aiheuttaa sitten purkautuessaan romahduksen, mielestäni olen kyllä romahdellut ihan päivttäin keväästä asti, mutta ehkä juuri se on se mikä on paksuntanut nahkaani nykypäivänä. voimia sinulle uuteen tilanteeseen, kaikki kääntyy lopulta aina parhain päin. kirjoittele tänne kokemuksistasi, meitä on monta tukemassa sinua ja toisiamme täällä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kannustuksesta! Sitä tarvitaan...

    VastaaPoista
  5. Oma eroni 4 vuoden avoliitosta on tuore, eikä tietenkään täysin verrattavissa omaan eroosi, mutta pakko sanoa, että tuntui, kun olisi omaa kirjoitusta lukenut. Suru, epävarmuus tulevaisuudesta ja häpeä päällimmäisinä mielessä täälläkin. Luen mielenkiinnolla blogiasi eteenpäin :)

    VastaaPoista