Lukijat

torstai 29. joulukuuta 2011

Yllättävä kysymys

Tulin töistä kotiin, lapset olivat lähteneet jumppaan. Mies oli koneella niinkuin normaalistikin. "Voitaisko me harrastaa seksiä" tuli miehen suusta! Siis MITÄH??? Viime kerrasta on kuukausia aikaa. Ällistyin ja järkytyin, en osannut sanoa mitään. Olin haistanut kahvin kotiin tullessani ja hätäpäissäni en keksinyt muuta sanottavaa kuin että "mä tulin just kotiin, mä juon nyt kahvia" Kyyneleet pyrki ulos, yritin miettiä että mikä tunne ne aiheutti, en keksinyt. Annoin kissalle ruokaa vaikkei ollut edes ruoka-aika, jotain piti tehdä. Sulkeuduin kissan kanssa toiseen huoneeseen juomaan kahvia ja miettimään, että mitä ihmettä mun pitää tehdä. Teki mieli ruveta raivoamaan, että eikö sillä ole mitään tunteita ja että olenko mä ainoa, joka tästä erosta kärsii? Ja yks ajattelee vain seksiä! Käsittämätöntä! No, päädyin sitten sanomaan, että no, voit sä mua panna jos haluat. Ei me yleensä tuota "panna" sanaa käytetä, mutta ei se kyllä mitään muuta ollutkaan kuin tarpeiden tyydytystä. Helpoin ratkaisu.  Onneksi oli pimeetä, ei näkynyt silmäkulmistani valuneet kyynelvanat. Tiesin, että en itkuitta siitä hommasta selviä.

On aika hyväksikäytetty olo, arvasin kyllä sen kun jalkani levitin. Pakko päästä pois kotoa itkemään kunnolla, vaikka autossa. Taidan lähteä ostamaan vaikka kissanruokaa.

Olo on hemmetin tyhjä, ällöttää.

Puhuin ystävälleni asiasta ja hän oli huvittunut, pyysi kyllä anteeksi kun oli huvittunut. Kiva kun mun paska elämä huvittaa jotakuta. Itseä ei kyllä naurata yhtään. Aikamoisena loukkauksena otin.

2 kommenttia:

  1. Hei,

    Öh..nyt en ihan ymmärrä..
    Eikö pelkkä "ei nyt huvita" olisi käynyt?

    VastaaPoista
  2. Meni vaan niin pasmat sekaisin. Se kun ei ole koskaan tolleen kysynyt, eli mä en ole koskaan myöskään joutunut oikein kieltäytymäänkään.

    Näin jälkikäteen ajateltuna aika hassusti toimittu molempien puolelta :)

    VastaaPoista