Lukijat

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Energiaa

Sunnuntaiaamu valkesi mulle klo 8. Otti päähän kun olin suunnitellut nukkuvani koko päivän, mutta uni ei vain enää tullut. Väkisin pötkötin yli ysiin, mutta ei. Aamulla oli kyllä taas niin helvetin yksinäinen fiilis. Ystävä höpötti mun kanssa aamukahvin ajan pikaviestissä ja sai valettua muhun sen verran energiaa, että sain aloitettua siivoamisen. Koko viikon aikana olin saanut kertaalleen tiskattua. En muuta, en laitettua edes tavaroita paikoilleen. Keräsin pitkin poikin lojuneita tiskejä altaallisen ja pesin ne, imuroin (paskalla 19 euron imurillani, paljon meteliä, vähän imutehoa) hinkkasin kissanruuat ja oksennukset (kissan)  irti olkkarin lattiasta. Sain jopa kiristettyä olkkarin pöydän jalat. Pesukonekin pyörii.

Kun olin reippaasti saanut hommat valmiiksi niin etsin goretex-lenkkarini ja lähdin tarpomaan pihalle, ekaa kertaa koko vuonna! Aurinko ei enää paistanut, mutta menin silti. Kyllä se näköjään nyt taas paistaa kun pääsin sisälle. No, ei se mitään, tulipahan ulkoiltua. Koko viikonlopun kestänyt päänsärkykin lähti, hapenpuute kai sitten oli ollut.

Mietin niitä eilisiä fiiliksiä. En mä ole valmis siitä Tyypistä luopumaan kokonaan, vaikka Ystävä kyllä sitä mieltä onkin että se olis viisasta. Hän ei haluais nähdä kun muhun sattuu. Kyllähän mäkin sen tajua, että olis viisasta. Mutta kun mä en oo viisas. Yritän kuitenkin ottaa taas erilaisen asennoitumisen koko juttuun. Yritän ainakin. Ensi viikon pystyn siihen varmaan hyvin kun on lapset, mutta sitten voikin olla taas vaikeampaa.

Saako mua vituttaa se, että ex-mies alkoi heti laihduttamaan kun erottiin? No, mua vituttaa se silti. On semmoinen fiilis, että munkin pitäis. Näyttää sille tai jotain. Hölmöä. Miks mun pitäis sitäpaitsi? No joo, ylimääräistä on, että ei olis pahitteeksi mullekaan. Ehkä mä haluaisin näyttää sille mitä menetti, vaikken sitä takas   haluaiskaan. Lisäksi on semmoisiakin ajatuksia käynyt mielessä, että kelpaisin paremmin jos olisin hoikempi. Typeriä ja lapsellisia ajatuksia. Myönnän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti