Lukijat

torstai 5. huhtikuuta 2012

Kiinteistökauppaa

Huh kun on ollut aika haipakkaa tää elämä!

Kävin viikonloppuna katsomassa toista kertaa yhtä taloa, joka sijaitsee siis 100 km päässä tästä nykyisestä asuinpaikastani, 12 kilometriä Ystäväni talosta. Talo on halpa, mutta lähes alkuperäiskuntoinen ja vaatii kylppäriremontin heti (ei ole käyttökunnossa). Tekijät on kyllä tiedossa jo. No, eihän siinä sitten muuta kuin rahoitusta hankkimaan. "Ei voida valitettavasti lähteä rahoittamaan" oli vastaus kerta toisensa jälkeen. Se paraskin oljenkorsi sanoi näin kun olin laskenut rempparahatkin lainatarpeeseen. No, EI kun oli tullut niin jatkoin anelemista, että eikö voisi saada edes sitä hankintahintaa ja varainsiirtoveroa, rempparahat otan sitten kesämökin myynnistä jos ei kerran heti irtoa. No, siihen pankki pystyi just ja just taipumaan (laskevat siis nykyiset lainat mun vastuisiin edelleen, vaikka mies on lunastamassa mua ulos ja ottamassa lainat itselleen). Eli nyt mulla näyttäis olevan laina plakkarissa ja hyväksytty tarjous myös, eli vaikuttais vähän siltä, että meikäläinen muuttaa omakotitaloon! Rempattavaan sellaiseen. HUI! Lapset jää ainakin kesäksi vielä isälleen, katsotaan sitten miten asumiset menee. Olen varma, että lapsilla on hyvä ihan kumman luona vain, joten siitä en osaa kantaa huolta.
Suurin osa pitää mua ihan hulluna, nainen, omakotitaloon, ja noin kauaskin vielä, mitä jos sattuu sitä tai tätä. No, eipä tuo mun exäkään ihmeisiin pystynyt ja hyvin ollaan 10 vuotta omakotitalossa asuttu. Joo, en mä paljon mitään remppahommia osaa, mutta mä oon sitä mieltä, että jos haluaa jotain oppia niin kyllä sen oppii. Ja ihan sisärempalla pärjätää kyllä, ja ulkomaalauksella. Maalata osaan kyllä tarpeen vaatiessa :D. Oon pikkasen innoissani! Ai niin, ja työasiat. Ei mulla mitään töitä sieltä ole, mutta kyllä tekevä töitä löytää ja sen aikaa ajelen tuon 100 kilsaa työmatkaa suuntaansa. Kesäkin tulossa ja kaikkee :). Joo, vähän hullu ja impulsiivinen, mutta oon ajatellut sen niin, että asiat kyllä tuppaa järjestymään :). Ja kun on rakas ihminen siinä lähistöllä niin se merkkaa paljon. Niin ja pääseehän sieltä sitten poiskin jos alkaa tuntua virhearvioinnilta se muutto :)
Exän kanssakin on välit taas kunnossa, eli se oli vain tilapäinen hermonmenetys siltä. Onneksi.
Miesasiat on vähän hyydyksissä, kyllä mä oon kyläilemässä Tyypillä käynyt, viimeks sunnuntaina ja mukavaa ollut, mutta ehkä osaan suhtautua siihen nyt jotenkin järkevämmin.
Mä taidan olla semmoinen tyyppi, että tarviin koko ajan jotain "viritystä", siis esim. nyt tämä taloprojekti, tai sitten joku miesprojekti, tai kissaprojekti. Jos mitään viritystä ei ole niin oon ihan tylsistynyt. Pitäis pystyy nauttimaan tylsyydestäkin, eikö?
Olen ihan väsypuhkipoikki kaikista näistä pankkiasioista, talojutuista ja suunnitteluista, pääsiäisloma tulee kyllä tarpeeseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti