Voi ei, kauhean lämpimiä ja hoivaviettisiä tunteita taas pinnassa. Tekstailtiin Tyypin kanssa ja kertoi taloudellisista ongelmistaan ja kuinka ne stressaa ja pitää tehdä pitkää päivää, että firma pysyy pystyssä.
Hyvä kun kertoi, ymmärrän tilannetta paljon paremmin nyt, eikä mun tarvitse miettiä, että onko mussa kenties jotain vikaa kun ei mun seura kelpaa. Mä ymmärrän ja haluaisin vain auttaa, piristää jollain tavalla, vaikka vain nukkumalla vieressä, silittämällä päätä. Voi kuinka mä haluaisinkaan pitää sitä hyvänä ja silitellä.
Voi kamala mitä hellyysfiiliksiä, ei ole terveellistä, ei.
Muoks: Jatkan tähän samaan postaukseen illan juttuja, en kehtaa avata uutta kirjoitusta samasta aiheesta. Eli illalla kävin ripsihuollossa ja oltiin Tyypin kanssa viestitelty, että jos hän pystyy lopettamaan työt ajoissa niin voisin mennä hänen luo. No, ei se sitten onnistunut, kun Tyyppi oli niin väsynyt 14 tuntisen työpäivänsä jälkeen. Kyllä MÄ ymmärsin toisen väsymyksen oikein hyvin, vaikka tokihan mua harmitti kun olisi ollut kauhea ikäväkin. Mutta kun Ystävälle kerroin asiasta niin hän ihmetteli että eikö sekään mulle mitään sano, että Tyyppi ei halunnut mua tavata? Että olen niin sinisilmäinen. Että jos haluaisi tavata niin kyllä se jaksaisi. Se kyllä loukkasi. Heti perään tuli hyvänyön toivotukset ja Ystävä häippäsi koneelta. Onneksi, muuten olisi saattanut tulla riitakin vielä.
Ehkä mä sitten oon lapsellinen ja sinisilmäinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti