Lukijat

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Hahaa, exän mökkeily mun suvun kanssa

Ai että mua naurattaa! Ex soitti eilen  ja tilitti miten hänellä oli mennyt mun mutsiin hermot (aiiii, ylläri!). Niillä oli eka päivä ollut ihan mukavaa siellä kun mutsi oli joutunut jäämään kipeän koiran kanssa kotiin, mutsin mieskin oli ihan rentona. No, mutsi oli sitten päättänyt tulla kipeän koiran kanssa seuraavana päivänä kuitenkin mökille. Mutsin miehen käytös oli kuulemma muuttunut heti. Sisko luovutti parin päivän jälkeen ja lähti kotiin.

No, olivat sitten muutaman päivän ehtineet olemaan kun exälle ja tytöille tuli vatsatauti (veljen perhe toi sen tuliaisina). Kukaan ei tarjoutunut auttamaan mitenkään ja mutsikin vain valitti kun ne vaan makaa, eikä tee mitään. Jep jep, sairaana ei hirveesti tee mieli vaikka kalastaa. Mutta pitäishän sitä kuulemma vaikka ottaa aurinkoa.

Sitten kun mutsi vielä ystävällisesti (tai sit ei) alkoi jakaa lastenhoitovinkkejä niin sitten ex päättikin pakata kamat ja lähteä jatkamaan lomaa kotiin. Anteeks vaan, mutta mua huvittaa :D. Ex sanoikin, että ei tarvii vähään aikaan niitten kans mökkeillä. Edellinen mökkireissu tapahtui 9 vuotta sitten kun kuopus oli puolivuotias. Autossa vauva sitten itkeskeli ja mutsilla alkoi mennä hermot. Se heitti kuningasidean, että eikö sitä nyt vois ottaa siitä turvaistuimesta pois syliin jos se vaikka rauhottuis. No ei todellakaan voinut! Mutsi oli aika kireenä sen matkan, se ei vissiin tajunnut, että vauvat itkee.

Mökillä oli myös veljen 1-v lapsi, joka on niiiin mummin tyttö. Onhan se kiva tietysti, että mutsi on löytänyt sisäisen mumminsa nyt. Harmi vaan kun se ei mun lapsiin oikein ulotu. Katkera? No vähän, myönnän. Omapahan on menetyksensä. Eihän se viitsinyt tulla edes kuopuksen ristiäisiin kun oli lomailemassa sadan kilometrin päässä. Eihän nuo ristiäiset nyt mikään semmoinen lempparihomma varmaan lomalla ole, mutta kyllä se mun mielestä vaan on niin, että tiettyjen henkilöiden olisi roudattava ne perseensä paikalle vaikka kuinka tylsiin tilaisuuksiin.

No, mutta mulle jäi ainakin hyvä mieli tuosta exän ja suvun mökkireissusta  :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti