Arki alkoi...

No niin, kolmen viikon loma loppui ja arki alkoi. Työmatkat, argh. Rasittaa. Ukkonenkin iski lauantai-sunnuntai-välisenä yönä ja rikkoi telkkarin ja modeemin, great. No, vahinkoilmoitus vetämässä, yllättävää, etten ollutkaan ottanut korkeinta mahdollista omavastuuta! Sopis ihan mun tyyliin. Mutta ehken ollut jaksanut ajatella vaan mennyt vakuutustädin ehdotuksen mukaan. Hienoa!

No, vähän aikaa sitten taisin kertoa, että Inssimiehen ja mun taru on lopussa. En nyt sitten tiedäkään. Siinäpä vasta vaikea mies, vaikeampi kuin Tyyppi ja se on jo hyvin. No, ollaan jatkettu Inssimiehen aloitteesta nettijuttelua ja vähän aikaa sitten Inssimies pamautti, että hän on usein ajatellut miltä tuntuis olla mun kanssa "sillain" tiedättekös :D. No, ollaanhan me niistä jutuista aika paljon puhuttukin, että en ihmettele. Mutta tosiasia on se, että Inssimiehellä on se laastari, josta se ei tiedä mitä mieltä olis. Se on reppana ihan sekaisin, niin herkkä mieheks. Mutta samalla niin äärimmäisen kiehtova. No, tasapuolisuuden vuoksi kerroin sitten että ei hätää, on mullakin laastari :). No, sehän aiheuttikin yllättävää hassua mustasukkaisuutta Inssimiehessä, myönnän, että mullekin tulee outoja mustasukkaisuuden tunteita kun kuulen, että Inssimies on ollut laastarinsa seurassa. Ja joo, me ei olla tavattu toisiamme, enkä tiedä tullaanko koskaan tapaamaankaan. Eli kummallisia tunteita, kerrassaan. Mutta jotain toivoa siis vielä kytee Inssimiehen suhteen kuitenkin.

Tyypilläkin käväisin yökylässä ja mukavaa oli. Mä niin tykkään nukkua sen kainalossa, ei voi kieltää, ei sitten millään. Meillä oli tosi hauska ilta jälleen kerran.

Vähän suruakin vikalle lomaviikolle mahtui kun yksi kisuvauvoista nukkui pois. Huomasin sen pentulaatikossa erillään muista, emo oli eristänyt sen. Henkitoreissaan siellä, mutta ei vielä hengettömänä, kuitenkin tiesin jo ettei paluuta elävien kirjoihin pienellä ole. Otin pienen sylkyyn ja ajattelin olla vierellään viimeiset hetket. Kaunis ajatus, mutta kävi niin rankaksi mulle, että muutaman tunnin päästä jouduin peittelemään pienen ja jättämään sen luonnon hoideltavaksi. Tajusin, että huonossa tapauksessa mun sylin lämpö vain pitkittää pienen kärsimyksiä. No, aamulla pieni oli poissa ja haudattiin se sitten Ystävän kissahautausmaalle. Semmoista se on, kaikista ei ole eläjiksi :(.

Ai niin, vielä piti lisätä tähän yksi biisi, mikä iskee ja tunnistan itseni aika hyvin tästä! Huumorilla, mutta totta toinen puoli