Lukijat

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Muistihäiriöt

Kuinka paljon muistihäiriöitä on normaalia? Eron aikana olen huomannut, että pää ei toimi, ei vaikka kuin pinnistäis. Unohtelen asioita, unohtelen käymiäni keskusteluita, en jaksa keskittyä oikein mihinkään. Varsinkaan telkkariin. Unohdan, että olen katsomassa jotain ohjelmaa ja sitten alankin puuhaamaan ihan muuta.

No, tänään sitten tapahtuikin isompi unohdus. Aamulla heräsin viideltä ja ajoin sen puolitoista tuntia töihin, pääsin puoli neljältä ja ajoin kotiin, ollen kotona viideltä. Punnitsin kissanpennut, vahvistin yhden pennun kynsilakkamerkintää (että erotan sen toisesta) ja katsoin että silmät ovat avautumassa. Totesin, että pitää keittää vettä silmiä varten. Pistin veden kiehumaan. Ai niin, pitää lähteä pesemään pyykkiä ja suihkuun. Nuo toiminnot on siis kaverilla 12 kilometrin päässä, koska mulla ei ole vieläkään lämmintä vettä. Matkaan siis.Pyykit koneeseen ja relaamaan ja odottelemaan. Jonkun aikaa siinä relattuani jysähti tajuntaan, että ei helvetti, laitoinko mä sen veden vai ajattelinko vaan! No, soitto lapselle kotiin, että katsoo. No, olihan se hella päällä! Pyysin siirtämään kattilan vielä levyltä pois. Kotiin päästyäni tsekkasin tilanteen. Kattilankannen lasi oli aivan musta. Yritin nostaa kantta. Nuppi jäi käteen, oli sulanut. Käry tulvahti nupin reiästä. Pohja oli kuplilla.. Lapsi sanoi "Mä en tajuu miten vesi voi kärtsätä" Niinpä...

No, hetken päästä lapsi tulee sanomaan "äiti, ku sä jätit sen kysilakkapurkin auki ni mä suljin sen, ettei se kaadu". Justiinsa niin sitä pitää äiti! Mulla oli kädet sillä hetkellä täynnä kun sen siveltimen käsistä laskin ja se sulkemisajatus lähti sitten samantien pois päästä. Lapsi:  "sulla oli vaan niin rankka päivä". Niin, niinhän mulla oli.

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että mikä on normaalia ja mikä ei. Nyt mietin kyllä vielä enemmän! Huolestuttaa...

2 kommenttia:

  1. Ei normaalia. Kertoo ylikuormittumisesta. Sinun pitäisi karsia elämästäsi kaikki ylimääräinen pois, jotta pystyt keskittymään olennaiseen ja arjessa selviytymiseen.

    Jos pätkiminen ja ajatuksen jähmeys on jatkunut pidempään ja vaikuttaa pahenevan, mene lääkäriin. Mulla saman tyyppisiä oireita kun kilpirauhasarvot olivat päin p:tä.

    VastaaPoista
  2. Mulla on ihan sama ongelma ja sain varmistuksen käytyänineuron polilla muisti/palikkatestissä - mun muisti on oikeesti huono, paljon ikääni (48 ihan kohta) huonommalla tasolla. Testi on tehty kahteen kertaan; vuonna 2008 ja nyt toistamiseen tämän vuoden keväällä ja viimeisimmässä sama tulos: ei ole muistipuoli palautunut pätkääkään vaikka lopetin juomisen(totaalisesti) pari vuotta sitten.

    VastaaPoista