Lukijat

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Mä sain sen!

MÄ SAIN SEN DUUNIN! Mahtavaa, upeeta, loistavaa! 250 km päivittäinen ajo vaihtuu 6 kilometrin kävelyyn tai pyöräilyyn! Mä en vois olla tyytyväisempi! Tai no, oisin toki jos palkkatoive olis mennyt suoraan läpi, eli että saisin edes sen, mitä täällä saan (mikä ei ole sekään paljoa), mutta ei se mitään. Kyllä helpotti! Nyt pitää vaan vähän opetella uusia juttuja kun ei täydellisesti ole kaikki osa-alueet hanskassa, mutta kyllä se työ sitten opettaa. Ja annoin ihan rehellisen kuvan osaamisestani kuitenkin, eli tietävät myös mun puutteet.

Ne ei kyllä varmaan tajua, että miten paljon tämä mulle merkkaa! Puhelimessa olin niin äimänä, etten saanut sitä tuotua julki varmaan. Eikä itkeminen puhelimessa olis ollut varmaan ollenkaan cool :D.

Mutta siis sairaan hyvät fiilikset just nyt!

tiistai 28. elokuuta 2012

Haastattelu ja miehet

Haastattelu oli ja meni. Puolisen tuntia vaan juteltiin. Ihan hyvä fiilis siitä jäi kyllä, huomenna lupasivat soittaa. En tainnut mokata edes missään kohtaa ja kerroin auliisti vastaukset kysymyksiin, joita tiesin, että eivät saa kysyä.

Sitten tein tässä tänään päätöksen, että lopetan, tai yritän lopettaa miesten ajattelun. Miehistä ei ole mulle kuin  haittaa. Ystävä sanoi tänään, että kannattaisko mun ottaa vähän muitakin miehiä kuin Tyyppi. Että jos tapailis vaikka vaan. No, eipä noita muita miehiä tässä oo tunkemassa, enkä jaksa enää noita treffipalstapettymyksiä kyllä ollenkaan. Jos saisin tuon uuden työn niin se saattais auttaa vähän tossa miesasiassakin, siis ajattelemisen lopettamisessa. Toisaalta se tois mulle 3 tuntia lisäaikaa vuorokauteen, että sittenhän sitä kerkeis ja jaksais sekoilla vaikka kuinka, hui. Mutta jos mä päätän olla ihmisiksi niin kyllähän mä pystyn.

Mutta siis Tyypin kanssa nähtiin eilen, melkein kuukauden tauon jälkeen. Pyysi mut ilmeisesti painostettuna kylään (tajusin sen vasta liian myöhään) ja siitä tuli sitten pienoinen pettymys. Mulla siis odotukset korkeammalla kuin mitä Tyyppi pystyi mulle antamaan. No, mä en voi sitä painostaa ja olen yrittänyt ollakin painostamatta. Siinä vieressä oli kuitenkin niin hyvä olla.

Mä sitäpaitsi luulen, että mun odotukset miehen suhteen on karanneet niin korkeaksi, etten mä semmosta ihan helpolla löydä, mikä mulle kelpaisi. Inssimiehen suhteen olen luovuttanut. Jutellaan kyllä, mutta siihen se jää, ei voi mitään.

Pojat valoivat eilen VIHDOIN lattian! Näyttää heti jo niin paljon valmiimmalta, vaikka onhan tossa vissiin vielä vaikka kuinka hommaa.

Tässä vielä päivän biisi, joka mut sai kävelemään itsevarmana sinne työhaastatteluun. Terapiamies kun sanoi ettei sinne saa mennä Puolinaisena. En tosin mennyt 11 sentin koroissa kun en tunnu pysyvän pienemmilläkään koroilla pystyssä. Jätin autonkin vähän kauemmaksi, että sain kävelymatkan aikana suoristettua itseni Kokonaiseksi. Huomenna sit näkee että onnistuinko.


maanantai 27. elokuuta 2012

Työhaastattelu!

Jännittävää, huomenna olis työhaastattelu! Itse työ ei välttämättä ole mun unelmatyö, mutta työmatka olis unelmatyömatka. Kolmisen kilometriä! Pitäis jotenkin saada se paikka ihan väkisin! Pitäkää huomenna klo 10:00 peukkuja!

Tää saikkuviikko on mennyt kyllä nopeesti! Lauantaina käytiin tyttöjen kanssa maalaishappeningissä ja paijailtiin elukoita. Kohta tulee nuohooja ja huomenna se haastattelu. Keskiviikkona meen jo töihin. Ei tää käsi ihan kunnossa vielä oo, mutta kyllä mä pärjään sen verran . Tuen kanssa kirjoittaminen ei satu ollenkaan.

Virtuaaliterapiastakin olis paljon kirjoitettavaa, mutta se saa jäsentyä vielä hetken ennen ulostautumista. Pieni ote:  "Samalla vähättelet itsesi napanöyhtäpalleron veroiseksi epäihmiseksi ja sitten levittelet itsesi napanöyhtänä Tyypin eteen". Niin totta! Toi lause kuulostaa aika pahalta, mutta en mä sitä mitenkään pahasti ottanut.  Joskus täytyy kuulla totuuksia ja se on ihan hyvä kun ne tulee semmosesta suunnasta, mikä ei sano noin satuttaakseen.  Terapiamies on kauhean kauhean fiksu ja se lukee mua kuin avointa kirjaa. Ja kun se on mies niin kohta mä oon oppinu miten miehet toimii (tai sitten en)

Oikein hyvää ja aurinkoista viikkoa kaikille! <3

torstai 23. elokuuta 2012

Saikkua, tekee hyvää

Kävin siellä neurologilla, joka ensimmäiseksi sanoi että ei ymmärrä miksi mut hänelle oli lähetetty. No joo, oliko mun vika? Sanoi että ei ole selkeästikään mikään neurologinen ongelma, vaan psyykkinen. Pitää kuulemma vaan keskittyä enemmän. Joojoo, keskitytään.

Tyypistä en jaksa kirjoittaa muuta kuin että oon itkenyt sen takia varmaan enemmän kuin avioeroa. Onko tervettä? Ei ole ei. Ja Inssimieskin onnistui sivaltamaan eilen niin että huhhuh ja auuuuts.

Duunarit viihtyivät tänään jopa 3 tuntia! Wuhuu! Seinä on levytetty ja viikonloppuna kuulemma valavat lattiaa.  Joopajoo, katsotaan.

Mustikanpoiminnasta vissiin alkanut käsikipu yltyi niin kovaksi, että kipaisin lääkärissä, joka totesi jännetupen tulehduksen ja sain viikon saikkua. Tekee myös päälle hyvää. Tuki ranteessa, eikä kipu ole oikeastaan edes enää paha, joten kauhea sanoa, mutta voin melkein nauttia tästä saikusta. Hyi mua, tunnen kyllä huonoa omaatuntoa hieman. Mutta olen kyllä oikeasti henkisestikin niin väsynyt, että tää "lomaviikko" tuli tarpeeseen.

Tänään tein kävelylenkin sateessa. Halusin tuntea miten sade kastelee, mutta sade petti mut ja loppui ennen kuin olin ehtinyt kunnolla edes kastua. Mutta tulipahan tutustuttua lähiseutuun ja löydettyä hyvät lenkkimaastot ihan tontin kulmalta!

Illan biisi

Pakko julkaista tää löytämäni biisi, joka iskee aika kovaa just nyt. Mistään valheista ei kuitenkaan oo kyse mun elämässä, vaan muuten toi sisältö pitää aika hyvin monelta osin paikkansa sekä Tyypin, että Inssimiehen kohdalla


perjantai 17. elokuuta 2012

Kesä meni ja mitä jäi käteen?

Syksy on tullut. Keväällä ajattelin, että tästä tulee elämäni kesä, mutta ei tullut. Olen pettynyt kesän antiin. Okei, asuin ensimmäisen kesän omassa, ihan omassa talossa. Se on yksin mun, olen alkanut tajuta sen pikkuhiljaa. Asunut omassa talossa ilman suihkua, selviten ja pärjäten. Minä itse. Petyin tässä kesässä siihen, että en saanut viettää Ystävän kanssa niin paljon aikaa kuin olisin halunnut. Eli käytännössä olen mustasukkainen sen miesystävälle. Niinhän se on. Mutta pitäähän mun olla iloinen toisen onnesta (joka tosin ei ole onnea kuin muutaman päivän kerrallaan, sitten taas itketään kun se on sika).

Niin, koko kesän odotin, että milloin kylppäri etenee. Että varmasti ihan kohta. Huomenna varmasti tulevat. No, eilen sitten toivat lattiavalukamat, jee! Ensi viikolla kuulemma ehkä saattavat valaa! Hienoa! Olen asennoitunut siihen, että joskus lähitulevaisuudessa valavat. Kuulemma jotain pikakamaa, joka kuivuu hetkessä. Ajattelivat, että mä en halua odottaa kuukausia sen kuivumista. Onpas ne ajattelevaisia! (Sarkasmia). Toivo siis elää jälleen.

Bilettää ei huvittanut kesällä oikeastaan ollenkaan. Muutaman kerranko käytiin? Silleen puolittain, ex tempore.

Case Inssimies. Hän on ollut kovin läsnä. Jutskataan päivittäin, siis työpäivittäin paljon, pikaisesti, muutamien rivien sähköposteja lentelee. Kymmeniä päivässä. Se on ihan rikki exästään. Ja mä terapioin ja tsemppaan sitä. Siitä on tullut mulle tärkeä ja musta sille. Se myöntää sen. Ja se tuntuu hyvältä. Mutta samalla kovin ärsyttävältä, koska se ei halua tavata. Ehkä se ei uskalla? Aika syviä tuntoja ollaan sen kanssa käsitelty. Mustasukkaisuutta on ilmassa. Mikä on vähintäänkin outoa ja Inssimies myöntääkin, että se on epäreilua. Inssimies tietää siis Tyypistä. Kerroin siitä ihan tasapuolisuuden vuoksi, koska silläkin on laastari. Ehkä osittain mustasukkaisuuttakin herättääkseni, myönnän, myönnän. Ja kun kuitenkin Inssimiehen ja mun välissä on vielä se lapsiasia, mä en halua lisää lapsia ja se haluaa omia lapsia. Että ei meistä mitään vois koskaan tullakaan. Korkeintaan ystäviä. Kai.

Kävin taas siellä lääkärissä, tällä kertaa oli vähän asiallisempi tyyppi, mutta käteen ei jäänyt taaskaan mitään. Lähete neurologille vain. En mä usko, että mussa mitään semmosta vikaa on, mutta mennään nyt sit ku käsketään. Eihän se ota jos ei annakaan, kai.

Hmm... sitten mulla on Terapiamies :D. Tuttu toisista kuvioista. Tuntee yhden semmoisen osa-alueen mun elämästä, josta en ole tännekään kirjoittanut. Liian vaikea ja mielipiteitä jakava asia. Mutta aika merkityksellinen kuitenkin jos kokonaisuutta ajattelee. Terapiamies sai mut sen tajuamaan, että ehkä se olikin se juttu, mikä käynnisti tän eroprosessin. Hänen kanssaan ollaan vaihdettu pitkiä ja syvällisiä sähköposteja. Annoin blogin osoitteen ja hän luki tämän läpi ja analysoi. Se oli mielenkiintoista, kovin mielenkiintoista! Ja ehkä se vielä jatkuukin, toivottavasti. Mietin kyllä tarkkaan, että uskallanko antaa osoitteen, mutta kyllä mä luotan. Ja kuitenkin hän on tuttu semmoisista asioista, jotka on kovin arkaluontoisia, että tiedän että ei ollut huono päätös. Vaikka hän tuntee äitininkin, tai siis on tavannut, ei ehkä voi sanoa, että tuntee kuitenkaan. Ollaan siis puhuttu kaikesta, äitisuhteestakin. Terapiamies pysyy puhtaasti terapiamiehenä, sitä ei panna :D.

Kesä siis meni enkä ole sen kokonaisempi kuin sen alussa. Ai niin, päätin että feikkiripsien aikakausi on ohi ja yritin saada ne pois. En ole vielä kokonaan onnistunut, eli on semmoinen kynitty kana-look, mutta kohti omia ripsiä olen menossa. Ajattelin, että hienommat ripset tekee musta onnellisemman, mutta ei niin käynyt. Parkkisakot sain vain niiden takia. Ehkä se on jotain kehitystä kuitenkin, että en koe tarvitsevani niitä enää? Ja se, että en ole pannut muita kuin Tyyppiä kuukauteen. Vaikka tilaisuuksia olisi ollutkin. Hmm... ehkä mä sittenkin olen vähän kehittynyt kuitenkin. Kyllä musta vielä hyvä tulee :)

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Tyyppi, remppa, tyyppi, remppa

Pää on tyhjä, mutta taas olis kyllä aika päivittää blogia. Yritetään pinnistää.

Työt alkoivat ja väsymys sen myötä. Kamalaa mulle herätä viideltä. Joo, olishan mulla liukuva työaika, mutta en mä halua koko iltaakaan siellä käyttää. Nythän mä olen kotona JO viideltä. No, onhan mulla uusi työpaikka hakusessa, mutta eipä ole löytynyt.

Keskiviikkona pistin remppajengille viestiä, että kertovat nyt suoraan, että pystyvätkö hoitamaan homman loppuun asti vai ei. Kerroin ymmärtäväni jos eivät pysty, mutta että kertoisivat rohkeasti niin keksisin jotain muuta, että saan rempan valmiiksi ja pääsisin pesulle ja saunaan. Sain viestin takaisin että aloittavat heti huomenna (torstaina) oikein urakalla tekemään kylppäriä ja pistävät kaikki muut projektit holdille. No, tuo tyydytti mut ja odotin luottavaisena (mutta myös epäileväisenä) torstaita. Torstai tuli, ajelin töistä kotiin kun tuli tekstari, että eivät pystykään tulemaan, mutta sunnuntaina alkaa ihan täydellä rähinällä. Voi jestas, että kirosin autossani. Olinhan mä aavistellut tuota kun kuulin Ystävältä, että heidän autonsa ei mennyt katsastuksesta läpi. Taas ollaan tilanteessa, että mä ymmärrän helvetti koko universumia, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän sitä, että mä haluan SUIHKUUN! Ja että tää lämpimän veden ja pesutilojen puute vaikuttaa mun seksielämään. Perkele! Saas nähdä monelta tulevat tänään. Kello on jo 10:30

Mun seksielämästä puheenollen, olen miettinyt, että pitäisköhän mun rauhoittua. Tai olenhan mä käytännössä rauhoittunutkin. Moneen viikkoon en ole kenenkään uuden kanssa ollut, enkä pahemmin vanhojenkaan. (ai kamala kun tuo kuulostaa jotenkin pahalta, siis että panisin kaikkea mikä liikkuu)  Niin, siis pitäisköhän mun rauhoittua. Haluaisin jatkaa Tyypin kanssa keskustelua siitä, että mitä esteitä se näkee meidän parisuhteen esteenä (mun veikkaukset: raha, välimatka). Ja millaista suhdetta mä haluaisin (se kyllä pitäisi ensin selvittää itsellenikin). Mutta tommosta keskusteluu on niin vaikee jatkaa silleen suunnitellusti. Äh. Vaikeeta. Onhan se myöntänyt, että se tykkää musta tosi paljon eikä haluu mua koskaan menettää. Mitä sekin sit tarkottaa. Toi keskustelu tuli silloin nii puun takaa, että mä vaan räpyttelin kosteita silmiäni skypessä ja ähkin. Hmm.. itseasiassa en ole tuon keskustelun jälkeen ollutkaan kenenkään muun kanssa. Mä kuvittelin, että on ollut oikeita esteitä, mitkä on romuttaneet suunnitelmat, mutta pistää miettimään, että jos onkin ollut henkisiä esteitä. Muutenkin kun tää päänuppi tuntuu olevan vähän heikoissa kantimissa välillä niin ehkä pitää tosiaan rauhottua.

Eilen mustikkametsässä pohdiskelin syntyjä syviä, Tyypistä, taas. Että häpeekö se mua? Jos se ei haluakaan mun kans mitään kun se häpeää mua. Jollain keskustelupalstalla oli juttua siitä, että pyöreät naiset kelpaa kyllä sänkyyn, mutta ei omaksi. No, ehkä se oli vaan jonkun yksittäisen  ihmisen mielipide, mutta pisti miettimään, että jos se onkin näin? Järki sanoo, että ei se niin ole, mutta epävarma, hyväksyntää hakeva tyttönen ajattelee toisin ja miettii, että pitäisi yrittää laihduttaa, taas. Kun exäkin on laihduttanut eron jälkeen.

On Tyypin ja mun suhde sen verran kuitenkin edennyt, että ollaan nyt toistemme fb-kavereita. Laitoin sille kaverikutsun pari viikkoa sitten. Viikon se sitä roikutti kunnes poistin sen. Sitten otin esille sen, että mitä jos se vaikka kuolee yllättäen? Että mistä mä saisin sen tietää? Kun kuitenkin haluan tietää. En mistään tietäisi. No, Tyyppi sanoi, että jos se ei kahteen viikkoon vastaa viesteihin niin sitten siitä voi ajatella että se on kuollut. Voi herran jestas! Kommentoi vielä että tommosiakos te naiset kelaatte, että oonko mä tosissani :D. No olin! Ja tiedän, että en mä oo ainoa nainen joka tämmösiä kelaa. No, sitten se kuitenkin keksi että fb:stähän mä saan sen tietää sitten, johon mun oli kommentoitava, että mutta kun ei se ole halunnut olla mun kaveri. Sanoi sitten että sen piti miettiä sitä juttua ja sitten se pyyntö olikin jo poistunut eikä se löytänyt mua. Mukamas. Ja että ei jaksa selvittää seksielämäänsä uteliaille. No, en mä oo ainakaan joutunut selvittämään mun miespuolisia fb-kavereita kenellekään. Ja taas tuli fiilis, että häpeääkö se mua. No, kavereita ollaan nyt, ja uusi ongelma on noussut mun päähän. Saanko mä tykätä sen jutuista, kommentoida? Asiallisesti tietysti. Eikä mitään paikkapäivitystä "Puolinainen ja Tyyppi paikassa Tyypin sänky" :D. No joo, pitäisi ottaa puheeksi.

Telkkariton elämä on muuten sujunut yllättävän hyvin (telkkari siis hajosi ukkosen takia 2 viikkoa sitten). En oikeastaan edes kaipaa sitä. Kyllä mä uuden meinaan hommata kuitenkin. Mutta aika menee siis ilman telkkuakin. Noi tietotekniset ongelmat kyllä meinas räjäyttää mun pään ihan totaalisesti.

Oliskohan mulla vielä muuta sydämellä? Pinnistetään... Ei kai mulla sitten ole. Tyyppi, remppa, Tyyppi, remppa. Siinäpä mun elämä kai sitten pähkinänkuoressa tällä hetkellä...

Edit: remppatyypit tuli klo 17:00  ja lähtivät klo 18:00. Mitään eivät lähtiessään sanoneet. Ei voi olla todellista, ei voi! Siis seriously!

lauantai 4. elokuuta 2012

Vikaavikaavikaa

Nyt on lauantai, kello 17. Oon saanut aamukahvin juotua pari tuntia sitten. Heräsin yhdeksältä 11 tunnin unien jälkeen. Yhdeltätoista menin taas pötköttämään, nukahdin jossain vaiheessa. Heräsin kahdelta. Sain aamukahvin keitettyä ja juotua. Hoidin kissat ja sitten loppui taas energia. Piti lähteä Ystävälle, mutta en mä saa puettua. Mattoja pitäis pestä siellä, tuntuu ihan liian raskaalta. En oo jaksanut tänään edes itkeä.

Ai niin, eilen kävin Elisalta kysymässä ohjeita modeemiasioissa ja kävikin ilmi, että saan sieltä uuden modeemin. Ei haittaa vaikka ukkonen rikkoi. Hitto, en tajunnut aikaisemmin. Tää yhteys on jotenkin lukittu tai jotain, eli ei tähän muut modeemit käy. Että ei ihme, etten saanut modeemia toimimaan. Mokkulan sain taas toimimaan sentään.

Ehkä mussa on sit jotain vikaa. Tai sit tää yksinäisyys vaan lamaannuttaa. Ei hitto, nyt mä repäisen ja puen ja lähden sinne Ystävälle vaikka väkisin. Kyllä mun nyt pitää jaksaa 12 kilsaa ajaa autolla. Se on vähän huolissaan. Eipä silti, oon mäkin. Joo, nyt ne vaatteet, ihan tosi.

Edit 21:30: Sain itseni Ystävälle. Pesin kolme mattoa, nyt on kaikki miljoona räsymattoa pesty. Ennen en meinaa kyllä niitä laittaa  ennenkuin oon saanut tän talon pestyä, eli sitten kun remppa on valmis, eli joskus sadan vuoden päästä tod. näk. Nyt vähän karpalolonkeroa, koska alkoholihan on ratkaisu kaikkeen (sarkasmia rakkaat lukijat)

perjantai 3. elokuuta 2012

Ukkosta ja teknisiä ongelmia

Ukkonen iski la-su-välisenä yönä ja pamautti modeemin ja telkkarin paskaksi. Joo, en tajunnut vetää töpseleitä irti. Tilasin uuden modeemin pikapikaa huutonetistä ja sain sen jo keskiviikkona. Yritin saada sitä toimimaan, ei onnistunut. Mokkula onneksi pelitti. Hermot meni niinkuin mulla aina jos on tietoteknisiä ongelmia. Jätin sen sikseen ja yritin eilen uudestaan. Sain homman etenemään kyllä, mutta toimimaan en saanut siltikään. Keskiviikkoisen ongelman sain siis ratkaistua. Mutta uusi ongelma tuli tilalle. Ja samalla sain sössittyä hommat silleen, ettei mokkulakaan enää toimi. Sit menikin sen verran pahasti herne nenään, että menin 20:30 nukkumaan.

Kävin eilen lääkärissäkin noitten muistiongelmien vuoksi ja oli ihan paska reissu. En tiedä mitä mä edes odotin. No, lääkäri rupes paukuttamaan "miksi"-kysymyksiä. Miksi olen eronnut, miksi lapset jää isälleen, miksi muutin niin kauas. Masentaako lasten jääminen isälleen. Miksi ei kokeiltu rakastajien ottamista avioliiton pelastamiseksi (siis oikeesti! Tommosen kysymyksen heitti). Mä menin niin hämilleni, että en melkein saanut sanaa suustani. Äh, öh, uh, noin alkoi about jokainen mun lause.
Lopputulema oli sitten se, että jouduin varaamaan uuden ajan parin viikon päähän omalle työterveyslekurille. (aha, mistä mä voin tietää mille lekurille mun ois pitäny se aika varaa, argh). Tekee jotain testejä kuulemma. Kehtasi ehdottaa mulle, että jos oisin masentunut. Painokkaasti kielsin asian. EN OO! Niin, ettäs tiedätte. Sanonko mä ton liian painokkaasti? Kiellänkö jotain? En tiedä. Mutta en mä nyt aio olla masentunut. Stressin voin myöntää, siihen saa luvan jäädä.

Eilen saatiin lastenvalvojakin varattua, syyskuussa mennään sitten sinne, pari päivää ennen kuin saa eron kakkosvaiheen pistää vireille.

Huh, onneks on perjantai...