Mitäs sitten?

Sauna on valmis. Kylppäri on valmis. End of story. Mitä mä sitten odotan? Miksi pitää koko ajan odottaa? Miksi ei voi olla tässä hetkessä? Voi *ittu, ottaa päähän. Mä olen oppinut olemaan itseni kanssa, hyvä. Sitten pitäisi oppia olemaan ja elämään tässä hetkessä. Miten se sitten tapahtuu? Kaikkihetinyt! Mä haluan oppia! Heti!

Mä oon niin yksinäinen. Ihan niinkuin äiti ties keväällä mulle kertoa, että täällä tulen olemaan niin yksin kuin vain voi yksin olla. Äiti on aina oikeassa.

Kuohuviini. Auttaa yksinäisyyteen. Eikun anteeksi, juhlin saunani valmistumista, en juo yksinäisyyteen. Kohta laitan sen päälle ja nautin siitä, kuohuviinini kanssa. Ketä mä yritän kusettaa?

Ens viikonloppuna sitten on vissiin loppujen kamojen roudaaminen exältä. Tavaroiden jakoa suoritetaan facebookin pikaviestissä. Vaikuttaa kovasti siltä, että exällä ei ole juurikaan sanavaltaa siihen, mitä tavaroita he haluavat pitää ja mitä ei. Mä en voinut olla suosittelematta sitä hankkimaan myös omia mielipiteitä. Säälittää kyllä vähän. Mutta itepähän tietää. Esimerkkinä tästä on kuivausrumpu. No, torstaina ilmoitti että saan varmaankin kuivauskoneen jos haluan. Mä sitten kysyin, että eiväkö he tarvitse, että joo, voin ottaa. Kuulemma saattaa olla ylimääräinen. No, kiva, en ollut ajatellut tarvitsevani kuivuria, mutta tokihan sille käyttöä löytyy! No, tänään se kuivuri ei sitten enää ollutkaan ylimääräinen. Mutta mä ajattelin sen asian kyllä niin, että jos he pitävät pesukoneen niin mun mielestä on ihan kohtuullista, että mä saan kuivurin. Tasapeli siinä kohtaa. Tästähän tulee vielä oikein hyvä soppa jos vähän hämmentää. Eiei, en mä hämmennä, mä pidän vain huolen siitä, että homma menee tasan. Edes jotenkin tasan. Johan niille jää Lundiat, 1500 euron sohva, saman hintainen keittiönpöytä ja tuolit ja kaikki pikkusälä, mitä vuosien varrella on tullut kerättyä. Ja mun ompelemat verhot. Ai että mä tykkään niistä verhoista. Niitä väkersin pitkään ja hartaasti. Näköjään ovat jo vaihtaneet jouluverhot facebook-kuvien perusteella. No, kiva. Keväällä jouduin huomauttamaan, että vois jo ne jouluverhot pikkuhiljaa vaihtaa pois. Vaikeeta on kyllä nähdä mun valintojen keskellä joku toinen nainen. Olis ollut helpompaa jos talo olisi mennyt kaupaksi jollekin vieraalle.

Miks tää on mulle niin vaikeeta? Ärsyttää! Tyyppikin mua vituttaa ainakin tällä hetkellä taas.  (ei, en oo siitä päässyt eroon). Työpaikkakin vituttaa. Palautetta tulee johtajalta harva se viikko. Koeaikaa on vielä yli kuukausi jäljellä. We'll see.

Joulu on kahden viikon päästä kuulemma. Voi helvetti. Tervetuloa vaan sisko, exä, lapset ja iskä. Kyllä tulee ratkiriemukasta! Kuulkaa tää sarkasmi mun äänessä.