Lukijat

tiistai 4. joulukuuta 2012

Nyt alkoi pelittää!

Saunaremppa siis! Eilen sain soiton puolen päivän aikaan että remppamies on rautakaupassa ja että käykö semmoinen ja semmoinen saunan ovi. Ou jee, kävihän se, tilaukseen siis. tulee ehkä huomisessa kuormassa.
Jännityksellä tulin kotiin töistä ja siellä se reippaasti sirkkelöi paneelia :). Saunan katto oli paikallaan ja poikien tekemät mokat fiksattu ja koolauksia korjattu. Olin ihan fiiliksissä! Lupasi jatkaa tänään, mutta ei pystynyt olemaan kuin puoleen päivään. Iloinen yllätys oli että oli suojannut lattian! Ohhoh! Pojat kun rupesivat purkamaan kylppäriä niin eihän ne saaneet edes eteisen mattoa potkaistua sivuun vaan siinä se purkupölyssä sitten marinoitui viikkotolkulla. Ei hitto ne oli kyllä ajattelemattomia! Jätti Crocsinsa siististi  odottamaan seuraavaa työpäivää. Näyttivät kivoilta siinä mun eteisessä. Jutskailtiin siinä hetki ennen kuin se lähti, ei sormusta ja kiva hymy :). En mä flirttaillut yhtään, ihme kyllä, kun jotenkin se flirtti on aika herkässä nykyään välillä.

Tänään kun tulin kotiin, olin varautunut massiivisiin lumitöihin, mutte ei, lumimieheni oli tehnyt lumityöt, jee! Saunan seinätkin oli paneloitu ja kylppärin lattialla oli viesti että ei pysty jatkamaan ennen kuin ovi tulee. Kylppärin lamppu ja saunan lamppu oli asennettu, eli mulla on kylppärissä VALOA! Aika hianoa! Ei tarvii enää käydä led-lyhdyn kanssa suihkussa :).

Nyt alkaa tuntua jo melko toiveikkaalta!

3 kommenttia:

  1. Voi, miten iloinen mä olen sun puolestasi!!! Varmaan paras joululahja sinulle, luulen!
    EK

    VastaaPoista
  2. Hei! Löysin blogisi eilen hakusanalla avioero. Itse olen tilanteessa, etten tiedä mitä tästä tulee. Kauhulla odotan jos ero oikeasti tulee. Sain kuitenkin tosi paljon voimaa kirjoituksistasi! Tästä kaikesta mylerryksestä voi selvitä, vaikka koville se ottaakin.
    Toivon sinulle oikein ihania saunahetkiä tulevassa saunassasi :) ja erityisen ihanaa tulevaa vuotta!
    T.Katja

    VastaaPoista
  3. Myllerrystähän tämä on väkisinkin, mutta kyllä erosta voi selvitä! Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista