Korttitalo sortuu töissä

Huhhuh. Eilen oli yksi deadline, jonka selvitin kuin ihmeen kaupalla. Viime viikolla en olisi uskonut millään, että mun on mahdollista selvitä, mutta niin vain selvisin. Pitkillä päivillä ja armottomalla raatamisella. Töitä tein niin pitkään että järki ei juossut (juokseeko se muka koskaan nykyään). Vaikka työni pitäisi olla asiantuntijatason työtä niin kyllä sitä ihan tuotantotyönä paiskittiin eikä ajattelulle paljoakaan ollut sijaa. Minkä taakseen jättää niin edestään löytää, sitä pelkään.

No, juuri kun olin saanut viimeisen deadlineen liittyvän homman tehtyä ja huokaistua syvään "jess" niin eikös puhelin soinut. Hei, täällä asiakas. Onko paperini valmiina huomista kokousta varten? TÄÄÄH??? Ai onks teillä kokous huomenna? Eikä! Sun paperit ei kyllä ole valitettavasti valmiina, enkä niitä huomiseksi saa valmiiksi millään (olisin kyllä saanut, mutta menin pieneen paniikkiin siinä puhelimessa). No, asiakas ähisi puhelimessa ja sanoi peruvansa kokouksen ja tulevansa perjantaina hakemaan paperit. Puhelun loputtua siivosin pöytääni ja puhisin itsekseni, että on se kumma kun luulevat että tuolleen olettavat että hommat tehdään sormia napsauttamalla, (pöytä ollut viimeiset 2 viikkoa kaaoksen vallassa, mun töitä ei juurikaan oltu mun saikun aikana tehty) koska olin päättänyt lähteä neljältä kotiin kerrankin! No, mikäs pöydältä löytyi? Mun käsialalla kirjoitettu lappu asiakkaan kokouksesta  ja että paperit pitää olla valmiina siiheksi. Just. Eikä mulla ollut mitään mielikuvaa asiasta. Fucking great. Lappu oli kirjoitettu todennäköisesti toisena päivänä mun töihinpaluun jälkeen. Mitähän muuta mä olen unohtanut? Aika kauheeta ja noloa.

No, lähdin kuitenkin neljältä kotiin, koska olin sen jo päättänyt. Ei mulla olis järki kulkenut kuitenkaan. Sain siivottua kotona (aikamoinen saavutus!) ja opetin kissanpentuja syömään ja lämmittelin uuneja ja melkein voi sanoa, että nautin olostani!

Nyt sen asiakkaan papereitten kimppuun (kun vielä tietäis että mitä tekee, helpottais kummasti)