Lukijat

torstai 25. huhtikuuta 2013

Irtisanouduttu

Kymmenen aikaan pomo teki yllätyshyökkäyksen. Halusi puhua. Jääpuikkoja tiputteleva työkaveri kutsuttiin myös palaveriin. Ja sitten taas keskusteltiin. Kaivettiin vanhat ja uudet virheet esiin ja mun olisi pitänyt muistaa että miksi olen tehnyt niin tai näin. Vedettiin jo moneen kertaan käsitellyt asiatkin esiin. Myös excelin käyttö. Sain selvittää että mihin mä sitä käytän oikein. Hah, sanoinpa että joskus käytän sitä myös laskukoneen asemasta jos on laskettava monta kymmentä lukua yhteen :D. Lyöntivirhe on helppo korjata exceliin.

No, oli aika tukala keskustelu, mun virheitä löytyi, merkityksellisiä ja merkityksettömiä. Jos mulla ei olisi sitä työpaikkaa ollut takataskussa niin olisin todennäköisesti alkanut itkemään jo heti kättelyssä. Nyt vain hymyilin vienosti ja koitin selitellä "en osaa sanoa" "en pysty enää muistaa". Ennen palaverin alkua olin laittanut sopimusala-asiamiehelleni liittoon kysymyksen irtisanomisajasta enkä ollut saanut vielä vastausta, joten pidättelin irtisanoutumistani. Kun tylytys loppui ja pääsin paikalleni niin vastaus oli sähköpostissani ja pomon lähdettyä omalle toimistolleen, lähti irtisanomisilmoitus saman tien sähköpostilla perään. Kahden viikon irtisanomisajalla mennään, eli ehdin pitää pari viikkoa kesälomaa ennen uuden työn alkamista. 8.5 on viimeinen työpäivä. huhhuh!

Voin sanoa, että melkomoisen tyydyttävä irtisanoutuminen. Nyt tuon aamupäivän adrenaliinipiikin jälkeen on ihan takki tyhjänä. Phuuuuh

5 kommenttia:

  1. Hienoa! :) Jännityksellä jään odoottamaan, että kuinka pomosi tähän reagoi.

    VastaaPoista
  2. Pomo vastasi:

    Hei

    Viestisi vastaanotettu. Työsuhde päättyy 8.5.2013

    t. Vuosisadan henkilöstöjohtaja

    Lyhyestä virsi kaunis :D

    VastaaPoista
  3. Ahhahahhahha! :D EIKÄ!
    No mutta, nyt vaan oikein ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  4. Siis tollanen kuulostaa ihan natsimeiningiltä. Hirveetä!

    VastaaPoista