Jestas että sattuu

Vein tytöt asemalle ja nykyään on kovin kovin vaikeaa pidätellä itku sen aikaa kunnes juna on lähtenyt. No, ei enää tarvii vaan voi vollottaa rauhassa ja mennä taas turvonneilla silmillä töihin.

Esikoinen tänään: "Onneksi nukuin yhteentoista niin ei tarvii niin pitkään odottaa." (siis lähtöä)

Auts! Esikoinenkin tajusi mitä oli sanonut ja koitti jotenkin tyylikkäästi pehmennellä kun ei se sitä tarkoittanut satuttamistarkoituksessa sanoa.

Eilen käytiin oikein oikeassa ravintolassa syömässä. Kuopuksen (10-v) reaktio kun kysyin että mentäiskö ravintolaan syömään oli "siis sit pitää koittaa olla sivistynyt" ja "no ni, siis mun tarvii miettiä nyt noi sukat kyllä jos mä paan noi mun uudet ballerinat ennen ku voidaan lähteä." Se kyllä jaksaa miettiä miten pukeutuu :). Esikoinen vastaavasti "mä lähen sit kyl näis verkkareissa". Ja sit lähdettiin. Saivat lapset oikean ravintolakokemuksen, eipä niillä semmoisia ollutkaan oikein pohjalla.

No, mutta se siitä viikonlopusta, ens viikonloppuna äitienpäivä ja tytöt tulevat taas :). Mutta nyt kuunnellaan Jonnea ja vähän itketään.