Lukijat

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Ihana kesäviikonloppu!

Selvisin siis ensimmäisestä työviikostani loistavasti, tosi hyvä fiilis :). Kotimatkalla hain uuden riippumattoni ja tarjoilupöytäni postista ja asensin ne saman tien. Toimi aivan loistavasti! Siinä sitten fiilistelin kesää lyhyessä kesämekossani riipuskellen marjapuskien katveessa. Ohi menevälle peltotielle n. 15 metriä matkaa, siinä kulkee kourallinen ihmisiä päivässä, eli aika todella vähän. No, mekko oli sitten hilautunut kohtalaisen ylös enkä huomannut että tietä kulkikin sitten yksi koiranulkoiluttajamies, joka siinä aika säännöllisesti kulkee. Great, näki ehkä enemmän kuin mitä olis ollut tarve, jos katsoi. No, onneks oli sentään alusvaatteet sillä kertaa  :D



Siinä riipuskellessani tekstailin Ystävän kanssa ja yllättäen jouduinkin sitten korkkaamaan myös pyöräilykauden ja hurauttamaan sen 12 kilsaa Ystävälle grillaamaan. Oli raskasta pienissä kuohareissa. Huh. Pysähdyin poimimaan kimpun kieloja tuliaisiksi. Grillailtiin ja saunottiin ja otettiin vähän. Oli tosi kiva ilta kertakaikkiaan! Illalla keksittiin että lähdetään seuraavana päivänä Ystävän mökille yhdeksi yöksi. No, minä sitten polkaisin aamulla kotiin (aiai kun persiiseen sattuikin). Aamulla olikin ihanan raikasta pyöräillä, huumaava kielojen tuoksu ja syreenit, linnunlaulu. Ihana luonto! Hoitelin kissat ja leipaisin mustikkapiirakan mukaan. Mä LEIVOIN, ekaa kertaa eron jälkeen. Heh, ei tullut ihan saman näköinen kuin ohjeessa, mutta muut osat olivat syömäkelposia paitsi noi reunat, koirille kelpas nekin kyllä :D. Joo, toi täyte olis pitänyt levittää koko alalle, mutta virheistä oppii.

Mökillä sitten grillattiin, saunottiin ja vietettiin kiva vuorokausi hyttysten kiusaamana. Mä pääsin nukkumaan pihamökkiin kun mä kuulemma kuorsaan. Tiedoksi kaikille mua himoitseville sadoille anonyymeille  mieslukijoilleni tämäkin detalji. Myös pieren jos syön liikaa hiilareita. Okei, säästän teidät enemmiltä yksityiskohdilta, anteeks :).

Talviturkki tuli heitettyä ja nahka poltettua, oli aika täydellinen viikonloppu. Tytöt tulivat iltajunalla ja pari viikkoa hengaillaan nyt heidän kanssaan. Harmi kun joudun käymään töissä, mutta onhan illat aikaa kuitenkin.

Ihanaa kesää kaikille! Tuntuu että mä olen herännyt eloon! (koputtaa vimmatusti puuta)

5 kommenttia:

  1. Mukava kuulla ja huomasitkos itse että täydelliseen viikonloppuun et tarvinnut miestä!

    VastaaPoista
  2. no ei se kuorsaus mua häiritse. siis jos menet nukkumaan mökkiin :)

    VastaaPoista
  3. Just noin! Juuri tollasta extemporemeininkiä ja mukavaa! Ja tosiaan tuli sama mieleen; ei tarvinnut vetää kunnon kännejä ja kivaa oli ilman miestäkin :)
    Oon iloinen sun tästä viikonlopusta ja fiiliksistä!!!!

    VastaaPoista
  4. Kuorsaavat ja piereskelevät naisethan on just parhautta.

    Silloin mieskin uskaltaa.

    Elämä joka on pelkkää pierunpidättelyä on aika tuskaista.

    -sohvasika

    VastaaPoista
  5. Ainut joka voi mut pihamökkiin häätää on Ystävä. Siihen ei mikään mies pysty :D.

    Kyllä, jos pierettää niin on piertävä :D.

    Kiitti Pohdiskelija!

    VastaaPoista