Meidän avioeron lainvoimaisuudesta on vuosi. Se on aika lyhyt aika. Mutta kuitenkin sen verran pitkä että siinä ehtii rakastumaan, pistämään lapsen alulle, muuttamaan naisen kanssa yhteen, rakentaa talon loppuun, joka on ollut keskeneräisenä sen 7 vuotta.
Arvoin tänään että lähdenkö tanssimaan, en lähtenyt vaan korkkasin varpajaisten kunniaksi kuohuviinia, halpaa venäläistä. Isi sattui soittamaan ensimmäisen lasillisen kohdalla ja pyysi kahville paikalliselle abc:lle. Auts, jouduin kieltäytymään ja sanomaan etten ole ajokunnossa. Neljältä arkipäivänä. Kyllä hävettää.
Miksi mä olen katkera exän vauvasta? Hmm... varmaan siksi että mä olin niin kovin helposti korvattavissa. Huvittunut siinä mielessä olen, että exällä ei ollut toiveissa lapsia enää saada. Toiveethan muuttuu kun tilanteet muuttuu. Myönnän että itsellenikin on niin käynyt, että tilanteet ja arvomaailmat on muuttuneet tässä matkan varrella.
Nii-in, exää en edelleenkään takaisin halua, eli vittuako tässä inisemään katkerana. Tutkimattomia ovat tunteiden tiet. Sallittakoon ne osana tätä matkaa. Anteeksi niitä en lähde pyytelemään.
Olen kohtalaisen varma että tämä kännipurkaus tulee kiihottamaan tietylaisiin kommentteihin, joten kommentointia helpottaakseni laitan niitä tähän jo valmiiksi niin ei tarvitse laittaa kuin sopiva numero:
1: Pitäisköhän sun lopettaa toi ryyppääminen? Ei kuulosta normaalilta olla torstaina kännissä neljältä. (joo, pitäis varmaan, olen kyllä vähentänyt)
2: Pitäisköhän sun hei hakea apua tohon sun katkeruuteen? Ei kuulosta oikein normaalilta enää näinkin pitkän ajan jälkeen. (nääh, en keksi että mitä lisäarvoa maksullinen apu voisi tuoda)
3: Mä en kyllä jaksa enää kuunnella tota samaa paskaa vuodesta toiseen. Poistan sut lukulistalta, morjens. (ymmärrän)
4: Tsemppiä hei! Kyllä toi tosta vielä suttaantuu! (Thänks! Niin mäkin uskon :))
Voihan paska, olis nyt ollu tyttö!! Toivotaan, ettei pippeli vaikuta asioihin, arvannet, mitä tarkoitan.
VastaaPoistaNelkku on lähinnä, jos noista on pakko valita. :)
Ja mä oon ainakin sitä mieltä, että noi tunteet on ihan sallittuja. Juuri tota korvattavuutta mäkin mietin aikanaan...kakskyt vuotta ja miten helppoa se sit Näytti olevan...mutta luulen, että vaan Näytti. Ehkä se on vaan sitä, että Elämässä on Pakko mennä eteenpäin, exänkin! Ehkä exäsikin vaan tekee niin, eikä nähnyt muuta mahista kuin "suostua" lapsettoman naisen toiveeseen? Ethän kai kuitenkaan (paitsi ihan vähän salaa) toivo, että ex olisi jäänyt vuosiksi märehtimään sun jälkeesi? Vaikka tokihan se kohottaisi itsetuntoa, mutta silti...
Paljon asioita me ollaan opittu eron jälkeen, sä ja mä. Samoin muutettu katsantokantaa, mieltämme, avarrettu näkemyksiä ja saatu ymmärrystä. Takaisin ei kumpikaan halua, ja mekin mennään eteenpäin!
Pikku katkeruudelle lupa, hetkeksi, sitten taas häntä pystyyn ja kohti uusia tuulia omaa eämää. JOTAIN sillä on vielä annettavaa, usko pois!!
Tuliks tästä joku saarna... ;)
Hyvä kirjoitus!
VastaaPoistaJos on pakko valita, niin nelonen myös;)
Koita kestää, lapsethan rääkyy yötä päivää (ps. mulla ei ole lapsia...)
Loistavaa! Sä Teit Sen! :D
VastaaPoistaMä en valitsis, mutta jos on pakko niin nelonen kans. :)
Juu, lapset rääkyy sekä pieninä, keskenkasvuisina, teineinä ne vasta rääkyy ja aikuisina saavat aikaan metakan! :D
Kuohuviini on aina paikallaan ja täytyyhän sitä uutta elämää juhlia ;)
VastaaPoistaMäkin valitsen nelosen :)
Miehet ei osaa olla yksin vaan ottaa ensimmäisen vastaantulevan naisen. Katkeruus on inhimillinen tunne ja sulla on siihen täys oikeus.
-J-
Neloseen päädyn minäkin, jos noista vaihtoehdoista on valittava.
VastaaPoistaTunteet, katkeruus mukaan luettuna, kuuluvat elämään. Tärkeintä on se, miten ne kanavoi ja ettei anna katkeruuden päästä hallitsemaan koko elämää. Osoittaa vain rehellisyyttäsi, että myönnät negatiivisetkin tunteet avoimesti. Moni on samassa tilanteessa sisimmässään hyvin katkera ja purkaa sen piilotettuna ikävästi ympäristöönsä.
Ei noista pelkästään tarvii valita :). Kiitos, yllätitte kuitenkin <3
VastaaPoista
VastaaPoista4!
4!
VastaaPoista