Lukijat

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kohtaaminen

Mä olen tulossa hulluksi. Mä kuulen olemattomia. Kuulen kännykän piippauksia, joita ei oikeasti kuulu. Mä kuulen auton ajavan pihaan ja auton oven pamahtavan kiinni. Kurkkaan ikkunasta ja petyn vaikka tiedän järjellä että kuulin TAAS omiani.

Perjantaina illalla laitoin viestin että olisi kiva edes muutamalla sanalla kuulla että miten hän voi. Vastasi lyhyesti että voi päivä päivältä paremmin, mutta paljon on vielä käsiteltävää. Tänään ajattelin kuuden aikaan pistää viestin "keitätkö kahvit jos mä tuon pullat?" Ehkä epätoivoista, mutta mä haluan nähdä ja kuulla vähän kuulumisia. Vielä 3,5 tuntia että kello on kuusi.

Taidan jatkaa postauksen kirjoittelua illemmalla kun on selvillä mitä tapahtui vai tapahtuiko mitään. Olen varautunut kaikilla mahdollisilla  skenaarioilla. Mä pelkään mitä mulle  tapahtuu jos tämä suhde päättyy. Tai lähinnä pelkään sitä miten alan toimimaan selvitäkseni. Sitä mä en ymmärrä että mikä on se ajatusmaailma tuon toiminnan takana. Ei kun joo, kelpaaminen. Mulla on jo monta "varasuunnitelmaa" sen varalle että mitä jos tässä käykin huonosti. Huonoja varasuunnitelmia. Paniikin synnyttämiä varasuunnitelmia.

Joo en mä pystynyt kuuteen asti odottamaan vaan laitoin viestin heti kun olin vienyt tytöt asemalle. "Keitätkö kahvit jos mä tuon pullat? Kuulumisia vaan vähän vaihdettais :)". Luki heti ja alkoi kirjottamaan. Sydän hakkas tuhatta ja kädet tärisi. Sain luvan kunhan lapset lähtee, ilmoittelee sitten.

Tässä mä istun ja odotan. Sydän hakkaa tuhatta ja kädet tärisee. Ripsaria laitoin kaiken uhallakin.

No niin, visiitti suoritettu. Ovella vastassa oli katsettani välttelevä mies, joka meni sohvalle katselemaan telkkaria suoraan oven avattuaan. Mun ei siis tarvinnut miettiä että halaanko vaiko enkö (olin sitä miettinyt). Menin viereen istumaan ja vaihdeltiin siinä kuulumisia kevyesti. Aika alussa jo sanoi että jos mä vaan mitenkään tähän tämmöiseen pystyn niin jatketaan näin ja ollaan kuitenkin parisuhteessa, mutta hän tarvitsee vielä paljon aikaa itselleen. Lupasin että pystyn. En kertonut tietenkään miten helvetillistä tää aika mulle on ollut. Enkä antanut kirjettä. Uskon että nyt mullakin menee paremmin kun tiedän missä mennään. Ei ollut vielä hakenut apua, harkitsee edelleen. Ei haluaisi mitään lääkkeitä alkaa syömään, tietää että niitä tyrkytetään (exänsä kautta siis tietää). Katseltiin siinä telkkaria ja juteltiin, vähän huumoriakin oli. Vähän niinku ekat treffit (joo, oon mä telkkarinkatselutreffeilläkin ollut, oikeestaan kaksillakin)

Mä olen huojentunut. Voimia tää multa kyllä vielä vaatii, mutta nyt on vaan niin paljon helpompi olla kun tiedän että me ollaan edelleen me jollain tasolla, vaikkakin otettu miljoona askelta taaksepäin. Mentiin ihan liian kovaa eteenpäin vaan kun molemmista tuntui niin hyvältä. Kunnes sitten tuli romahdus. Nyt aloitetaan ihan alusta ja tehdään tää fiksummin :)

Halattiin ja kevyt pusu huulille. "Pidä itses naisena", hymy ja heipat :)

Toivo elää :)

perjantai 29. elokuuta 2014

Raskasta on

Perjantai. K:lla on nyt se yksi tiukka paikka ja lähetin viestin että olen ajatellut sitä kovasti ja tsemppiä siihen koitokseen. Näin että kävi lukemassa sen, mutta ei ole nyt ainakaan tuntiin vastannut. Ei edes kiitosta. Voi kun pääsis toisen pään sisään. Olen miettinyt, että voisinko mä kysellä joltain että onko kaikki K:lla hyvin. Kaveri, veli, äiti? Parempi kai etten. Hitto mä olen siitä huolissani kun ei edes vastannut.

Olen miettinyt sitä meidän tulevaa kohtaamista. Kirje on valmis ja käsilaukussa, mutta pohdin että jos liittäisin siihen vielä tulostetun varausvahvistuksen josta on poistettu matkatiedot, eli näkisi että kyse on lentoyhtiöstä, eli matkasta. Ei tuo nyt meidän parisuhdetta varmaankaan ratkaise suuntaan eikä toiseen, mutta jos vaikka ymmärtäisi että miten iso juttu tuo Huikee idis olisi ja suostuisi lähtemään mukaan. Vaikka tuossa paljastaisinkin osan niin tärkeimmät jäisi kuitenkin salaisuudeksi vielä. Niin kuin huomaatte, mulla on edelleen toivoa asian suhteen. Ehkä turhaan, ken tietää.

Tuntuu että mun elämä on ihan pysähtynyt. Aika menee töissä, usein jään istumaan työkaverin seuraks työajan jälkeen (sillä semmoinen työ, ettei se niin häiritse) ja aikaa menee siinä hyvin. Kotiin kun pääsen niin lähden lenkille. Sitten voi katsella telkkaria ja koittaa nukkumista. Ja seuraavana päivänä alusta.

En tiedä kauanko vielä pitää odottaa ja jos sieltä ei kuulu mitään niin voinko mä "vaatia" tapaamista ja miten. Ja milloin. Vaikeaa. Kun tietäis edes että onko hakenut apua itselleen.

Tää oli mun neljässadas postaus. Olisi ollut kivaa että olis ollut jotain positiivista kirjoitettavaa.


keskiviikko 27. elokuuta 2014

Turtumus iski

Nyt on neljäs päivä alkamassa ilman itkua. Turtumus on ilmeisesti iskenyt. Mitähän sen jälkeen tapahtuu kun se loppuu, vähän pelottavaa. K:n yhteydenottoa en aio odottaa  ennen sunnuntaita/ensi viikkoa. Perjantaina aion laittaa tekstarilla tsempit yhteen vaikeaan tilanteeseen. Ihan lyhyt Tsemppiä. Kyllä nää päivät tässä näköjään kuluu pikkuhiljaa eteenpäin. Ihan kiva kun ei itketä koko ajan. Nukuin jopa viime yön ilman kemiallisia apuja, mikä oli hienoa. Edellisen yön yritin nukkua ilman, joo ilman olin, mutten juurikaan nukkunut.

Olen luonnostellut A4:n verran tekstiä, jonka aion K:lle iskeä käteen kun haluaa joskus puhua. Pyydän siis ensimmäisen "puheenvuoron". Siinä on kaikki mitä mä haluan sanoa mukaanlukien Huikeen idiksen mukana menettävät rahat ja se, että haluaisin sen piristyksen myös itselleni. Mä oon vaan niin paljon parempi kirjoittamaan kuin puhumaan, kyllä se ymmärtää sen. Mitenköhän tuota puhumista vois harjoitella...

Eilen mun pieni 11-v kuopus laittoi viestiä "Mul alko kuukautiset :D". Mä onnittelin tyttöä haikeana. Nelisen tuntia myöhemmin tuli viesti ""Ei kai tää jatku huomiseenkin :D". Enää se ei ollutkaan hauskaa kun tänään on liikkaa ja kaikkee ja mahaankin sattui. Koitin soittaa, löi luurin korvaan, ei kuulemma jaksanut puhua. Soitin esikoiselle että josko voisi järkätä pikkusiskolleen särkylääkettä ja niin homma hoitui :). Voi pientä, siitä on tulossa nainen :). Vastahan se syntyi... Viikonloppuna jatketaan siis varmaankin kuukautisaiheesta puhumista.

maanantai 25. elokuuta 2014

Sateista viikkoa

Viikko alkoi ja työt. Ihan jees. Tänäänkään en ole varsinaisesti itkenyt. Kerran kuivasin töissä silmämunat ennen kuin mitään todistusaineistoa valui.

Ruokiksella puhelin sanoi plim. Muistattekos sen exän uuden, eli Vosun kilahtamisen keväällä? Jos ette niin tässä kertaus http://puolinaisenero.blogspot.fi/2014/06/johan-oli-juhlat.html
No, Vosu päätti tänään, noin KOLME kuukautta myöhemmin pyytää tekstiviestitse anteeksi. Halusi pyytää anteeksi kun alkukesästä kiivastui mulle ja korotti ääntään. Ei ollut kuulemma tarkoitus korottaa ääntä minulle varsinkaan kun siihen ei ollut mitään syytä eikä koko asia edes hänelle olisi kuulunut. SAY WHAT??? Repesin nauramaan. Heti perään tuli ajatus että miksi? En keksinyt.

Terapeuttinaiseni kanssa ideoitiin hyviä vastauksia. Tässä parhaimmistoa:

"Kiva kun olet vihdoin saanut lääkityksesi kuntoon"

"Hieman huolissani olin kyllä mielenterveydestäsi"

"Joko löysit sen mun alastonkuvan?"

"Kätevää kun saat itse määrätä niitä lääkkeitä, se keväinen coctail ei ilmeisesti ollut toimiva"

No, terapianaisen yllytyksestä huolimatta taidan tyytyä "Kiitos. asia on kunnossa"-vastaukseen. Kai siihen jotain pitää vastata kuitenkin.

Töiden jälkeen lähdin lenkille sateeseen. Kytkin Nokilaisen kuulokkeet Samsungiin ja etsin suomipopin ja menoks. Musiikki kuulosti oudolta, mutta normalisoitui kun painoin kulokkeiden nappia. Sitä piti painaa vain KOKO ajan että kuului normaalisti. Se oli raskasta sormille. Googletin ja ilmeisesti joku impedanssi-juttu. En tiedä mitä se tarkoittaa, aika lähellä inkontinenssia varmaan. No, puheosuudet jaksoin painaa ja musiikit kuuntelin hassuina. Ihan hyvä ettei kuulunutkaan kun kaikki biisit on jotain rakkauspaskaa.

Lenkillä törmäsin tämmöiseen. Aika inspiroiva.


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Sunnuntai

Sunnuntai, selvisin tästä paljon paremmin kuin eilisestä. Aamuni valkeni varhain, jo seitsemältä, vaikka olinkin valvonut melkein yhteentoista. Päätin että kotona en tätä päivää vietä kun se on yhtä samaa helvettiä kuitenkin kuin eilinenkin. Päätin sitten lähteä Vantaalle kissanäyttelyyn kun tiesin Ystävän olevan siellä. En mä mitenkään riemumielin sinne lähtenyt, mutta ajattelin että siellä aika kuluu paremmin. Ystävälle tekstasin että ei ottais puheeks tätä asiaa. Pääsin paikalle, pystytin retkituolini ja istuin ja tuijotin kivettynein kasvoin. Välillä koitin vääntää jonkun varmaankin irvistykseltä näyttäneen tekohymyn kun tilanne sitä vaati. Muut kissatutut saattoi ihmetellä mun hiljaisuutta, mutta mitä sitten.

Iloinen ylläri oli kun Terapiamieskin oli lähtenyt tiirailemaan mirrejä ja törmättiin näyttelyssä ja vaihdettiin pari sanaa. Tais tulla multa jopa oikea hymykin siinä kohtaa vahingossa.

Nyt illan aikanakin olen hymyillyt muutamaan otteeseen kun olen jutskaillut terapeuttinaiseni kanssa.

Tänään en muista itkeneeni vielä kertaakaan. Sitä tennispalloa kurkussa ei juuri nyt ole, ihanaa. Voihan se vielä tulla, mutta aika pitkälle on päästy kuitenkin.

Huomenna on maanantai ja pääsee töihin! Ihanaa!

lauantai 23. elokuuta 2014

Pitkä lauantai

Heräsin ennen kuutta. Kävin kemiallisesti avustettuna nukkumaan ennen kymmentä. Ennen kuutta herääminen vitutti niin suunnattomasti. Vähän aikaa siinä pyöriskelin ja nukahdin onneksi uudestaan ja heräsin puoli yhdeksältä. Aamukahvia ja nettiterapiaa.

Puoli yksitoista lähdin kävelemään. 2,3 kilsaa ja puoli tuntia, keskinopeus 4,7 (sportstracker, kiva lelu). Maleksimista siis. Kotona on tuntunut siltä että jalat ei kanna, vähän arvelutti lähteä ulos kävelemään, mutta kantoi ne. Laitoin kännykän hälyttämään kahdelta, jospa kävelisin uudestaan saman reitin. Yritän saada syötyä rahkan. Aloitin sen ennen lenkkiä jo. Kai se lusikallinen kerrallaan menee väkisin. Ei kuulemma saa olla syömättä. Pelottaa että päässä kilahtaa pahemmin.

Herran jestas että olikin pitkät kolme tuntia odottaa seuraavaa ohjelmanumeroa, eli lenkki nro kahta!

Sama rundi, 2 km ja 23 minuuttia. keskinopeus 5,1. Vähän epätarkkuutta matkan pituudessa. Juoksin jopa ehkä 100 metriä, enempää en jaksanut. Olo on huono henkisesti ja fyysisesti. Koitin syödä jotain, tein munakkaan ja söin sen väkisin. Ei auttanut fyysiseen huonoon oloon.

Yritän katsoa loppuillan telkkaria. En taidakaan jaksaa tehdä kolmatta lenkkiä. 

Mä vaan odotan että kello menis eteenpäin ja pääsis nukkumaan. Sitten onkin enää sunnuntai selätettävänä ja pääsee töihin.

En tiedä kauanko K meinaa miettiä asioita, mutta tää on yhtä helvettiä. Tänään en vielä ole itkenyt kauheasti, on vain turta ja paha olo. 

perjantai 22. elokuuta 2014

Minä itte-hetki

Pääsin töistä kolmelta. Laskin että 64 tuntia siihen että pääsee takaisin töihin. Näille 64 tunnille ei ole mitään suunnitelmia. Ei mitään. Töistä päästyäni aloin itkemään jo autolle kävellessäni kun olin pidätellyt sitä koko päivän. Koko automatkan ulvoin ja jatkoin kotona. Vessapaperi alkoi jo loppua niin piti lähteä kauppaan. Päätin samalla mennä lukkoliikkeeseen kysymään osaa oveen,  joka rikkoutui sohvaoperaatiossa talvella. K:lla oli se projekti aloitettuna, mutta se jäi nyt kesken. Tuosta ovesta oli siis se kieleke murtunut, eli ovi ei pysynyt kiinni. Aika paha talvella.

No, marssin lukkoliikkeeseen K:n irroittaman osasen kanssa ja lukkoliikkeen setä myi mulle mielestäni ihan ylihintaisen vastaavan kapistuksen.

No, pääasia että semmoinen löytyi. Pohdiskelin jo työntösalvan asentamista hätäratkaisuna. Sille olis nauranut kaikki eikä se olis ollut mitenkään turvallinen.

No, nenäliinakaupan kautta kotiin ja hommiin.


 Tähän se kuului laittaa ja sinnehän se solahti ilman ongelmia.


Ja valmis asennus. Hyvä minä. Ihan itte. Toi oli kyllä niin helppo että nolottaa tämmöistä hehkuttaa, mutta se nyt on ainoa hehkutuksen ja minimaalisen tyytyväisyyden häivähdyksen aihe tällä hetkellä.

No niin, nyt olis sitten pari tuntia kulutettu viikonlopusta. Onneksi ei tee mieli ryypätäkään. Ei se mitään auttais kuitenkaan.

Jos jatkais sitten vaikka sukkaa.



torstai 21. elokuuta 2014

Isn't it ironic

Lähdin kävelylle paetakseni jotain. Ajatuksia kai. Ajattelin ettei kävellessä voi itkeä. No kyllä voi ja silloin on sitten huomattavan vaikeaa havaita maanpinnan epätasaisuuksia. No, lähdin kävelemään metsätietä tietämättä minne se vie. Jonkin aikaa ehdin olla eksyksissä kunnes löysin ihmisten ilmoille. Energiat oli loppu kun olin syönyt viimeksi 6 tuntia sitten. Ei se mitään, laihduttaahan tässä yritänkin. Reilu puolitoista tuntia kävelin, 7 kilometriä meni, eli etanavauhtia. Kuvittelin että se tekisi mulle hyvää mutta ei se tehnyt.

Kävelyreissun tunneskaala: viha, suuttumus, pettymys, musertava suru, katkeruus, rakkaus, turtumus.

Kävelymatkan loppupuolella törmäsin kävelytiellä tähän


Ironista, vittuilua.

Mitä ihmettä mä teen jo maksetulle huikeelle idikselle.Ei peruutusoikeutta. Otin riskin ja se realisoitui.

Kohta saa vetää pään täyteen rauhotusainetta ja sit helpottaa edes yöksi.

It's not you, it's me

Eilen K pudotti pommin. Toissapäivänä oli ollut mitätön pieni riita, ei mitään vakavaa. Mutta se eskaloitui ilmeisesti sen päässä viimeiseksi niitiksi. Viestit päivän aikana oli musertavan pelottavia.

Mä olen vahva, mä hoin itselleni kun tulin kotiin. Pari tuntia odottelua niin jutellaan. Sen olohousut oli poissa sängyn vierestä. Itkin. Kävin katsomassa kylppärin kaapin, sen oma hylly oli tyhjä myös. Puhkesin vielä kovempaan itkuun ja valahdin polvilleni eteisen lattialle ulvomaan ääneen.

Sen kerran kun mä olen just semmoinen mikä mä oikeasti olen niin käy näin. En mä tajua mitä mä olen tehny väärin. Minkälainen mun pitäis olla että mä kelpaan? Ei ainakaan olla semmoinen kuin mä olen. Mä rakastin, tai rakastan oikeasti. Ja nyt mut on lyöty. Todella pahasti lyöty. Lyöty ehkä pahemmin kuin koskaan.

Kelailija tuli töidensä jälkeen juttelemaan. Oli ihan eri mies kuin ennen. Vakava ja jotenkin pelottava vakavuudessaan.  Piti eropuheen. Hän on niin rikki itsensä kanssa ja asioidensa kanssa ettei enää pysty näkemään mua hyvänä asiana vaan sellaisena joka estää häntä löytämästä itsensä ja saamasta elämäänsä raiteilleen, koska viettää täällä aina sen lapsivapaan viikkonsa. Lysähdin lohduttomaan itkuun ja kuiskasin "eiiih, älä tee tätä". Anelin ja lupasin antaa tilaa, mutta ettei heittäisi mua elämästään. Ei pystynyt miettimään, ei jaksanut enää kuulemma miettiä. Palaa asiaan kun on miettinyt. Lähti ja mä valahdin taas eteisen lattialle itkemään ääneen.

Muhun sattuu niin äärettömän paljon. Ei näin, ei tommosesta syystä. Eih! Ei noin voi tehdä!

Noin se kuitenkin teki. En antanut pistää sitä pistettä tälle vielä vaan pyysin ja anelin miettimään vielä. Ei meidän suhteessa ole mitään vikaa!

Tänään oli tietysti koulutuspäivä Helsingissä. Aamu alkoi sillä kun turvonneiden luomien alta alkoi puskemaan  kyyneliä. Työkaveri näki heti mun turvonneet silmät ja jouduin selittämään. No, sehän alkoi sitten puhumaan omasta erostaan jne ja mä puristin rystyset valkoisena rattia ja yritin olla purskahtamatta itkuun. Päästiin koulutuspaikalle. Kivapa oli tavata ensimmäistä kertaa konsernin talousjohtajakin sen näköisenä. Ensimmäinen osio meni tuijottaessa tyhjyyteen, onneksi aihe oli semmoinen joka ei koskettanut meidän firmaa. Ajatus harhaili ja useamman kerran koulutuksen aikana kyyneleet valui. No, onneksi kukaan ei kai nähnyt. Kamppailin kyyneleideni kanssa koko päivän ja kotimatkan ja kun pääsin kotiin niin kyyneleet sai tulla. Ja niitä tulee  ja tulee ja tulee.

Joo mä tiedän mitä tästä sanottiin silloin kun tämä alkoi. Ei tarvitse toistaa siis kommenteissa.

Mä en näe mitään positiivista mun elämässä enää.

Vaikken uskonnollinen ole tippaakaan niin toivon että pystyisin seuraavan ilman sitä jumalaa. Alun muokkaus omaa tuotantoa.

"(Jumala suokoon minulle tyyneyttä) Toivon että löydän sisimmästäni voiman hyväksyä ne asiat joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan"

perjantai 15. elokuuta 2014

Puoli vuotta

Puoli vuotta yhdessä Kelailijan kanssa. Aika on mennyt niin nopeasti, mutta kuitenkin tapahtumia on mahtunut tähän puoleen vuoteen ihan hirveä määrä. Ei ole ollut pelkkää auvoa, vaikka suurimmaksi osaksi onkin ollut ihan ihanan vaaleanpunaista :)

Nyt kun alkuhuuma alkaa vähän haihtumaan ja arki astumaan peliin niin "epäsopivuudet" tulevat esiin ja riitoja tulee. Edellisessä suhteessani me ei juurikaan riidelty. Tai mä (leijona-nainen) poltin käämit ja vaaka-mies katseli vierestä mun kiukuttelua. Lepyin jossain vaiheessa aina ja jatkettiin niin kuin ei olis mitään tapahtunut. Nyt skorpioni-Kelailija lähtee mukaan mun kiukutteluun ja sitten mä olenkin ihmeissäni että mitäs tässä nyt kuuluu tehdä. Kiukuspäissäni en osaa puhua ja yleensä se meneekin siihen että joudun vetäytymään johonkin nurkkaan märehtimään. Ja Kelailijaakos se ärsyttää kun haluaisi keskustella/tapella asiat läpi ja mä en siihen pysty siinä hetkessä.

Mulla on kehitettävää itsessäni ja niin on Kelailijallakin. Molemmat tiedostetaan onneksi vikamme ja on halu niiden yli päästä.  Joka toinen viikko-systeemi on kyllä mulle tosi hyvä, Kelailijalle vähän raskas. Mä tarvitsen omaa aikaa ja saan sitä nyt oikein sopivasti. Siitä ollaan puhuttu että K:n pitää joskus ottaa omaa aikaa "mun" viikolla, ettei uuvu. Viime viikolla sitten otti omaa aikaa. Veti itkukalsarikännit kotonaan ja paranteli sitä sitten pari päivää. Oli varmaan rentouttavaa :).

Kelailijan exä on ollut viime aikoina ihmisiksi ja on ilmeisesti hyväksynyt mun olemassaolon. En ole tavannut, eikä ole tarvettakaan. Oli K:lta kysynyt lupaa (!) tehdä vauva. Ool rait... Ei se sitä kuitenkaan K:n kanssa meinannut tehdä, eli hieman ihmetytti tuo luvan kysyminen. Ja ihmetyttää kyllä sen vauvan tekeminenkin kun juuri muutama kuukautta sitten abortoi yhden. No, asia ei kuulu mulle noin niinkuin teoriassa ainakaan.

En malttaisi millään odottaa Huikeen idiksen täytäntöönpanoa, siihen olisi vielä KOLME kuukautta! Kauhean pitkä aika! No, kaksi kuukautta olen jo kärsinyt ja alituiseen siitä K:lle vihjaillut :). Olen herkutellut lukemalla hotellimme Residence Agnes arvosteluita, oioi kun onkin tulossa yltäkylläinen loma jos noihin arvosteluihin on uskominen, käykääs tsekkaamassa! On Travellers choice 2014 voittaja ja ykkössijalla Prahan kaikista 668:sta hotellista. Palvelutaso kohdallaan! Meitä tulee lentokentällä odottamaan kuljettaja ja hotellilla heti tervetulo-drinksut, siitä sitten varaamaani vähän parempaan huoneeseen :). Mulla on kyllä niiiiiin korkeat odotukset tuolta reissulta että toivottavasti täyttyy :)

Mä oon onnellinen :)

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Mä oon niin ajan hermolla

Olen nyt tutustunut uuteen puhelimeeni ja pikkuhiljaa oppinut sitä jopa käyttämään. En mä nyt vielä voi sanoa että olisin siihen mitenkään rakastunut, mutta enää en vihaa sitä. Ainakaan koko aikaa.

Kirjottaminen sillä on kyllä hankalaa, mutta kai kaikkeen tottuu.

Aika kovasti ärsyttää kun käyttöönottovaiheessa galleriaan on joutunut myös blogiin liittyvä Puolinaisen kuvat-kansio, jota en saa mitenkään poistettua. Ihan liikaa siis google on synkronoinut mun salaista elämää puhelimeeni. Apujakaan en voi Kelailijalta pyytää, koska en halua että Puolis paljastuu. Ärh.

No, pikkuhiljaa olen löytänyt appsien ihmeellisen maailman ja saanut asennettua sportstrackerin, sykemittarin ja verenpainemittarinkin, heh :). Kaikenlaista hömpänpömppää sovelluskaupassa onkin. Onneksi niitä on yhtä helppo poistaa kuin ladata, jopa mä osaan!

Tänään töissä ihmettelin että miten ihmeessä työkoneella Play-kaupassa surffaillessani työkoneeni voi tietää mitä sovelluksia mun kännykässä on jo ladattuna, mutta sitten hokasin että google-tilin kauttahan se varmaan saa kaiken tiedon. Sepäs rupesikin harmittamaan kun kaikki on niin synkronoitua etten edes tiedä mitä tietoja on ja missä.

Kerrassaan ihmeellistä on myös se, että tietokoneella voin ladata ohjelmia kännykkään ilman että kännykkä on mitenkään yhteydessä tietokoneeseen, siis fyysisesti. Eikä edes bluetoothin kautta. Kai se netti pisti sitten kännykkään käskyn minkä annoin koneella ja niin kamera-app latautui kännykkään. Ihan outoa ja mystistä!

Harmi ja onneksi en hommannut älypuhelinta sinkkuna ollessani, olishan siihen saanut Tinderin :D


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Riitoja ja antiikkia

Jo ilmeisesti perinteeksi on tullut sunnuntairiita, jonka myötä Kelailija sitten lähtee ja mä jään tänne itkemään. Äh. Opittavaa paljon molemmilla. Riidan aihe yleensä kännykällä pelaaminen. No, tänään rauhoituttuani ilmoitin tulevani hänen luokseen ja selvitettiin asia kuitenkin. Hyvä. Pientä kommunikaatio-ongelmaa ja joustamattomuutta on ollut havaittavissa viime aikoina. Yritetty puhua, ei ole aina helppoa.

Välikommentti: Onko tänään joku vanhojen panojen yhteydenottopäivä? Ensiksi diipadaapaa laittoi Saunamies. Eikä mennyt tuntiakaan kun Tyypiltä tuli diipadaapaa. Kuka seuraavaksi?? Viikolla laittoi viestiä yksi niistä KAKSI vuotta sitten sutastuista tyypeistä. Imartelevaa kai. Tällä hetkellä tosin KAIKKI miehet vituttaa eikä tarttis kuin yhden ottaa yhteyttä. Saunamiestä ja Tyyppiä tuntui kiinnostavan että mitä mulle kuuluu. Kiinnostaako niitä ihan oikeasti että mitä mulle kuuluu? Miksi?

No niin, takaisin varsinaiseen postaukseen. Iskä on roudannut mun luo mummovainaan kalusteet. Mulla kun on tilaa. Onhan niihin paljon muistoja kätketty, iskälläkin varmasti. Löytyipä yhden laatikon pohjasta iskän nimmarikin harakanvarpailla kirjoitettuna.





Paikkoja noille ei vielä ole. Kolme lipastoa, kaksi tuolia ja pöytä. Priimakunnossa ne ei ole, jyrätty vähän rollaattorilla ja silleen. Elämän jälkiä :).

Mummi ja mä  about 33 vuotta sitten. Samikset :).


Mummi oli mulle tärkeä ihminen. Äidinkorvike. Mummi hoiti kun olin kipeä ja jos oli ällöjä tauteja niin kuin märkärupi. Mummi asui niin lähellä että tuli kouluaamuina auttamaan sukkahousuissa ja kävin mummilta koulussakin usein. Pitäis mennä moikkaamaan Mummia Malmin hautuumaalle.

Olo on alakuloinen ja surkea tänään :(

Muoks: Ai niin, piti laittaa muistiin tänne yks sydämen sulattanutkin juttu. Yks yö kun kävin vessassa ja palasin nukkumaan K:n viereen niin K havahtui, hymyili, katsoi mua niin rakastuneesti, pussasi ja paijasi ja nukahti takas.  Oih, ai että tuntui hyvältä :)

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Laihdutusta ja älypuhelointia


Nyt alkoi dieetti. Parisuhde aiheutti selkärangan katoamisen ja olen turvonnut kuin pullataikina koko puoli vuotta. Kolmas päivä menossa nyt tiukkaa dieettiä (ammattilaihduttaja olen) ja nyt alkaa pikkuisen helpottamaan. Eilen oli pinna todella tiukalla. Välietappi on marraskuun reissuun. Siihen asti on jaksettava ainakin.

Eilen työpaikkani uusin päällikkö alkoi vitsailemaan mun puhelimesta "Kenellä täällä noin vanha puhelin on, hehhehhee". No, sitten kun selvisi että se ei ole edes työpuhelin vaan henkilökohtainen niin sehän vasta hilpeyttä herätti. Rupesi ärsyttämään. Ei ollut ainoa, joka mun puhelinta on kommentoinut, joten kiukuspäissäni sitten menin kaupan kautta kotiin ja ostin itselleni älypuhelimen. Olen odottanut että markkinoille tulisi fyysisellä qwerty-näppiksellä varustettu puhelin, mutta eipä sitä vissiin ikinä tule, joten päätyin siirtyä mainstreamiin. Ostin samanlaisen kuin lapsillani ja samaa sarjaa kuin Kelailijalla (jotta saan apua). Eli Samsungin halpismallin. Sain mä sen päälle ja sähköpostin asennettua mutta sitten paloikin jo käämit kun en saanut sähköpostia pois ruudulta kun en tiennyt niistä kaikenmaailman piilonappuloista. Käämit paloi ja kävin päiväunille etten heittäis sitä seinään. Kelailija tuli kotiin ja koitti tutustuttaa mua puhelimeeni. En ollut oikein vastaanottavaisella tuulella. No, pikkuhiljaa sinne saatiin sitten vältämättömyydet niinkuin whatsapp ja facebook. Ärsyyntyneenä olen nyt yrittänyt opetella sitä. En vielä ole päässyt sinuiksi sen kanssa. Piipittääkin koko ajan jostain asiasta, en tykkää ylimääräisistä piipityksistä.

Herätyskellon pois laitto ei oikein onnistunut. Vastaaminen puheluun, en tiedä miten käy kun ei mulle kukaan soita. Kai mä vielä opin. Jospa se vaikka auttais kun saan kivan väriset kuoret tai kannet tai mitä niihin nyt pitääkin sit ostaa. Ihan tyhmän värinenkin se on, valkoinen. Joo mulla on asenneongelma, yritän päästä siitä eroon. Ehkä pitäis googlettaa joku ohjekirja siihen ja opiskella. Ei ollenkaan hyvä idea hommata tuommoista kun on hermot muutenkin tavallista kireemmällä.

No, koskas mä mitään fiksusti olisin tehnytkään :)

perjantai 1. elokuuta 2014

Birthday princess

 Tytöt tulivat tänään ja juhlittiin mun muutama päivä sitten menneitä synttäreitä. Kuopus lurautti mulle kauniin onnittelulaulun, sanoi mua Birthday prinsessiksi :)

"Paljon onnea vaan, sinne eläintarhaan, sä satavuotta täytät ja apinalta näytät"

Sain ruusuja ja lahjoja



On ne vaan suloisia! Esikoinenkin antoi lahjaksi itse tekemänsä esiliinan, kertoi (eli siis PUHUI!) miten paljon verta, hikeä ja kyyneleitä sen tekeminen oli tuottanut. Oli kuulemma megaärsyttävä kässätyö.
Syötiin pakastemansikkakakku ja kuunneltiin teinimusiikkia. Esikoinenkin viihtyi meidän seurassa KAKSI tuntia! Iloisena ja omana itsenään! Välähdyksiä menneestä... Puhui varmaan enemmän kuin edellisenä kahtena viikkona yhteensä!

Aiemmin viikolla laitoin esikoiselle viestiä, että ollaan menossa sitten lauantaina Flowparkiin, että tiedoksi hänellekin, että reissu on pakollinen koko perheelle. Vastaukseksi sain "K". Sitä sitten Helmi Naisen kanssa pähkittiin, että mitähän mahtaa tarkoittaa, hän käytti tietolähteenä omaa teiniään, mutta sille oli kaksi eri vaihtoehtoa. Joko OK:sta lyhennys tai sitten joku tyyliin evvk. No, tänään kun esikoinen oli kovin vastaanottavaisella tuulella niin kysyin ja tarkoitti kuulemma OK:ta. Sen voi lyhentää kuulemma ihan puheessakin, eli ookoon voi sanoa pelkästään koo. Voi tsiisus kun ei meinaa enää ymmärtää puhettakaan!

Olispa tuo koko viikonlopun yhtä kivalla tuulella!