Lukijat

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Selityksen makua

Mun ajatukset on aiheuttaneet kommenteissa aika paljon ihmetystä. Ehkä sääliäkin siitä, että miten sekaisin mä olen ja että mun kannattaisi hakea apua ja jatkaa elämää. Jotenkin musta tuntuu että jos soittaisin terveyskeskukseen että mä tarvitsen apua kun mun sydän on särkynyt ja musta tuntuu pahalta, niin mut naurettaisi linjoilta pois. Ainakin viimeistään kahvipöydässä olisin päivän vitsi. Ei ne siellä pysty aikaa eteenpäin siirtämään. Se tässä on ainoa mikä auttaa.

Kyllä mun elämäni jatkuu, aivan varmasti. Tämä on mun tapani käsitellä tätä asiaa ja surua. Jokaisella on varmaan oma tapansa selvitä eikä se varmaankaan tee mun tavasta sen väärempää jos joku osaa surua ja vihaa käsitellä viisaammin. Mä en pysty sormia napsauttamalla unohtamaan mennyttä kahdeksaa kuukautta vaikka haluaisinkin. Kahdeksan kuukautta yleisellä tasolla ajateltuna on yksi paskan hailee, kuka siinä ajassa nyt edes rakastuu. No minä.

Mä koen että mä voin kirjoittaa tänne "päiväkirjaani" asiat semmoisina ja siloittelematta kuin ne tunnen. Mä kirjoitan yleensä kohtalaisen suodattamattomia tunteita, ne kiiltokuvablogit on ihan erikseen ja tämä ei kuulu siihen genreen. Niin aion jatkossakin tehdä, koska se helpottaa mua ja auttaa mua asioiden käsittelyssä.

Mä en ole mikään fiktiivinen henkilö, joka pystyy elämään elämäänsä jonkun käsikirjoituksen mukaan ja toimia niin kuin olisi viisasta. Valitettavasti ja onneksi.

7 kommenttia:

  1. Meni taas meleko läheltä, etten kommentoinu sun edellistä, kun olit tätä tekemässä... mutta sitten mulla katos ajatus ja painoin vain tykkää-nappia. Näetkö sie sieltä jostain, kuka niitä ruutuja klikkailee?

    Kostonhimoiset ajatukset on täysin normaaleja. On jopa tehty kirjoja siitä, mitä kaikkia kakkakepposia voi tehdä eksälle tai eksän uudelle :) Mätiä muikkuja auton ilmastointiaukosta sisään ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan vissiin aika samassa rytmissä :D. Ei niistä ruuduista näe että kuka on napsautellut, eli ihan pääsee anonyymisti tarpeen mukaan tykkäilemään :). Joo, jokuhan perusti oikein firmankin, joka tekee noita kepposia toisten puolesta, eli en usko että olen todellakaan yksin tunteitteni kanssa

      Poista
  2. Mä luulen kanssa, että ihan jokainen meistä tuntee kriisissään ne kostonhimoiset ja ilkeät ajatukset. Toisilla ei vaan ole munaa laittaa niitä julkiseksi. (kuten ei olisi varmaan mullakaan)
    Mä en kuitenkaan ota todesta kovinkaan nopeasti jos mun ystäväni jossain kohtaa vaikka purskauttaa sen totutun "Mä tapan sen paskiaisen"..
    Luulisi ihmisten osaavan pikkasen suodattaa.

    VastaaPoista
  3. Totta kai sulla on oikeus olla vihainen. Jos et olisi niin se kaikki patoutunut viha purkautuisi kuitenkin jossain vaiheessa elämää.

    Rock on!

    - Nainen 30 wee

    VastaaPoista
  4. Eiköhän jokainen petettynä ja sydän särkyneenä suunnitteli tuskallisia kostotapoja - se on täysin luonnollosta. Nyt vaan eletään tätä virtuaaliaikaa, jolloin näitä ajatuksia voi kierrättää täällä, ajatella ne auki.
    Paskaaks sillä on väliä mitä muut ajattelee - se on sun sydän, sun suhd, sun kokemus. Sä päästät armollisesti meidät kurkistamaan tuohon sielunmaisemaan. Usein ei sellaista tilaisuutta aukene meille muille.
    Keep up the good work!

    VastaaPoista
  5. Kosto on parasta kylmänä. ÄLÄ tee mitään harkitsemantonta. Älä. Äläkä hitossa mene sinne kahville. Laita viesti, että tää ois ollut sun lahja, haluatko viedä jonkun vai lähdenkö jonkun toisen kanssa. Jos lähdet, niin odotan saavani täyden korvauksen. Kiitos.

    Laita NYT liinat kiinni, kuvittele että se kuoli. Ninkun kuolikin, sulle. Sitä ei enää ole, et voi puhua, et saa yhteyttä jne. Se siis KUOLI.

    Usko mua. Been there, done that.

    Nimim. Kolme entistä aviomiestä.




    VastaaPoista
  6. Mä tykkään siitä, kuinka aidosi ja rehellisesti sä kirjoitat. Mä en ole koskaan oikein uskonut niitä "erosimme hyvässä hengessä ja ei minusta tunnu pahalta, elämä jatkuu". Höps. Ero tuntuu pahalta ja sen saa sanoa. Hyvin sanotkin.
    Mutta onneksi se elämä jatkuu. Kyllä! Tsemppiä siihen asti!

    VastaaPoista