Äh, toiset treffit takana ja ei, ei vaan ei. Ei tule sinne päinkään olevaa fiilistä että haluaisin enemmän. Pussaillessa tuli fiilis että haluan pakoon, ei ollenkaan semmoinen fiilis että haluaisin painautua lähemmäs.
Hieroi ihanasti hartiat, oli lähellä ja kiva, mutta ei. Ei vittu vaan ei. Ei kolahtanut muhun. En mä tiedä miten musta tuntui niitten ekojen treffien jälkeen siltä että olis vaikka voinutkin kolahtaa. Kai mä harhaannuin niistä ruusuista sitten. Ja siitä että oli tosi helppo puhua ihan kaikesta.
Paperilla mies olisi melkein täydellinen mulle. Kypsä, ajattelevainen, ihana, auttavainen ja ties vaikka mitä muuta. Mies, jonka mielestä naisella ei voi olla liikaa kauniita kenkiä. Mutta ei. Ja mua harmittaa ihan älyttömästi!!! Mua harmittaa myös ihan älyttömästi miehen puolestakin kun ehti jo muhun ihastumaan. Tuntuu siltä että pitäisi pyytää anteeksi.
Ihan perseestä.
Hei. Ekaa kertaa kommentoin, mutta seuraan blogiasi säännöllisesti.
VastaaPoistaEi sitä tunteilleen tai tunteettomuudelleen mitään voi. Vaikka järki kuinka huutaisi. Anna armoa itsellesi.
Tosin itsellä on kokemusta siitä, kuinka tunteet ovat tulleet mukaan ajan kuluessa. Nyt pian 5 kk seurusteluksi kehittynyttä tapailua takana, enkä olisi uskonut, että näin pitkälle pääsen. Mitään suuria tunteita ei alkuun ollut suuntaan eikä toiseen, mutta viihdyin miehen seurassa ja päätin, että rauhassa katson, miten tässä käy. Ja tää on ihan eka kerta elämässä, kun kärsivällisyys on asunut mussa. Voisin sanoa olevani rakastunut. Tässä vaiheessa olen aika tyytyväinen siihen, etten heittänyt hanskoja tiskiin, kun mitään ilotulitusta ei alkuun ollut.
Tämä stoori rohkaisuna tuleville treffeille, jotta joskus voi mahdottomalta tuntuva muuttua mahdolliseksi.
T. Terppuli
Kiva kun kommentoit! Niin, eihän sitä tunteilleen mitään voi, tai siis sille ettei tunne. Jos tuntuu vaikealta olla toisen lähellä (silleen tosi lähellä), niin ei se varmaan ole ihan ok ja voi siitä paremmaksi muuttua? Musta tuntuu että antamalla enemmän aikaa harhaanjohdan sitä toista pahasti. Äh, miksi elämän pitää olla niin vaikeaa!
PoistaMinua jäi mietityttämään, että miksi haluat pakoon? Inhottaako se ihminen fyysisesti vai onko sillä vaan väärät feromonit? Niihin "kemioihin" uskon vahvasti. On olemassa ihminen, johon olisin halunnut rakastua, ja henkisesti ehkä ihastuinkin, mutta fyysisesti ei olis voinu vähempää kiinnostaa. Jotenkin musta tuntuu, että miehet ei niitä kemioita niin herkästi aisti, tai sitten niille käy laajempi skaala kuin naisille.
VastaaPoistaEi vaan tunnu luontevalta olla lähellä. Eli varmaankin just noi väärät feromonit. Mä luulen kans että miehille käy laajempi skaala kuin naisille.
PoistaNiin se kai on, että jos ei tee mieli koskea, ei asialle ole paljonkaan tehtävissä. Rakkaussuhteeseen tarvitaan kosketusta, muut suhteet selviävät ilmankin. MaijaH
VastaaPoistaÄh, ei sen sydän mee rikki, ei kukaan kertatapaamisen tai toisenkaan jälkeen ihastu. Sen verran ehkä, että haluaisi tavata lisääkin, mutta toipunee vallan mainiosti. Kerrot reilusti, että ei nappaa seurustelumielessä, mutta kiva ois, jos voisitte ystäväpohjalta tapailla aina joskus? Jos siis sinusta siltä tuntuu?
VastaaPoistaHannaHoo
Kemia on kemia, ei sille mitään voi. Joko sitä on tai sit ei.
VastaaPoistaTOSIN, pakko sanoa, että kun ekan kerran tapasin nykyisen miehen, mietin, että en taida jaksaa vaivautua. Mutta sitten myöhemmin naksahtikin sitten kunnolla.
Mutta silloin ekalla kerralla ei ollut mitään fyysistä, joten ei ollut kemia sen osalta testissä mitenkään.
Moi. Saakohan näihin vielä kommentoida? Olen vasta alkanut lukea blogia alusta asti ja monesti on tehnyt jo mieli kommentoida, mut nyt on jo ihan pakko. Minä aloin suhteeseen syksyllä 2015 miehen kanssa joka oli kaikin puolin ihana ja lupaava mutta mulla ei vaan ei ne kuuluisat kemiat tuntunut mussään. Suhde kesti 1.5 v ja oli vaikea. Ero oli myös vaikea koska tuossa ajassa ehti kuitenkin kiintyä, ehkä jopa rakastua toiseen (?). Olen miettinyt jälkeen päin että ei olisi alunperinkään lähtee koko hommaan. Mä oon vaan huomannu itsestäni et olen niin flegu tutustuun et yleensä päädyn yhteen miesten kanssa jotka voimakkaasti ihastuu muhun ja mä ikäänkuin sit vaan ajattelen et kai tää on jees ku toi toinen on noin fiiliksissä. Mut siks minkä takia kommentoin, on se että mun mielestä jos heti ei oo sitä jotain nii ei sitä oo myöhemminkään. Toki niinku täs munkin jutussa tunteita tulee mut se jokin puuttuu koko ajan. En tiedä miten täs sun tarinassa käy, ku tosiaan luen tätä aikajärjestyksessä mutta halusin kommentoida tähän väliin omien kokemusteni pohjalta. T. Nothingless.
VastaaPoista