Lukijat

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Vihannesosastolla

Tänään oli ihan hauska päivä! Aamu alkoi klo 7 kun pää rupesi suoltaman ajatuksia vaikken olisi vielä halunnut edes ajatella. Tunnin kärvistelin ja nousin aamukahville ärsyyntyneenä.

Saunamiehen parisuhdestatus tuli eilen kysyttyä tekstarilla, sinkku on, joten tiedä jos tässä vielä innostuu saunakutsuun myöntävästi vastaamaan. Eilen en vielä pyynnöstä huolimatta innostunut. 

Olin saanut Terapiamieheltä (pitää kirjoittaa joku miesten selitysosio tähän blogiin että pysytte perässä kaikissa terapiamiehissä :D) kutsun katselemaan pikkuautokisoja, joissa päristeli söpöllä pinkillä Barbien autollaan ja päätinkin sitten poistua kotoa ja käydä moikkaamassa häntä kun kerrankin oli mun hoodeilla. Kisakatsomossa ei juuri naisia näkynyt ja miesmateriaalikin oli hieman nörtihköä, mutta ihan hyvähän mun oli poistua kyllä kotoa edes kerran viikonlopun aikana. Ihan kivahan sitä tilaisuutta oli ihmetellä, vähän kyllä meinasin repeillä kun miehet niin tohkeissaan ruuvailivat pieniä autojaan :D. Terapiamieshän on käynyt mua moikkaamassa kisssanäyttelyssä, veikkaan että hänellä on ollut samanlainen fiilis siellä kun mammat tohkeissaan kiillottelivat kissojensa peräreikiä :D.

Sen jälkeen reipastuneena lähdin Prismaan, koska Käänteisvertaismies on suositellut vihannesosastoa puolisonhakutarkoitukseen. Kolme kertaa kävelin osaston läpi, kerran koitin katsekontaktia, ei onnistunut :D. Mutta verkot oli vesillä! Oli siellä komeita kesäkurpitsoja kuitenkin. Päätettiin suunnata joskus yhdessä Prismaan iskemään miehiä ja naisia, kvm:lla on kuulemma jo jokin suunnitelma sitä varten! Siitä saattaa tulla varsin hulvatonta! Mua hieman huoletti että pystynkö mä semmoiseen parityöskentelyyn selvinpäin, mutta Kvm lupautui tarvittaessa kuskiksi :D. Tai sitten mennään etkoina ennen baari-iltaa. En malta odottaa! Kuulostais kyllä ihan semmoiselta, mitä pitäisi Helmi sun olla todistamassa, tai ehkä jopa osallisena jotenkin :D

Huomenna töihin, jeee, hirveä työviikko taas alkamassa! Yhden projektin startti siirtyi viikolla eli vieläkään ei helpottanut...

lauantai 30. tammikuuta 2016

Sähkönkäyttöraportti

Se olis eron kolmeviikkoispäivä. Aika kuluu näköjään kuitenkin. Viikon päästä olisi jo kuukausi mennyt. Puolet siitä toipumisajasta, johon tähtään ennen massiivisia toimenpiteitä. En mä itkeä ole juurikaan jaksanut, mitäpä se auttaisikaan. Surullinen olen toki, mutta eron hyväksynyt. Miten hitossa mä onnistuinkaan elämään semmoisessa omassa todellisuudessa? No, ei se mitään. Virhearviointeja sattuu.

Mun tämän hetken innostavin asia on tämä mun uusi paras ystävä, eli ilmalämpöpumppu. Olen ihan ihmeissäni, miten se osaa lämmittää mun KOKO sokkeloisen alakerran! Olen napsautellut pattereita pikkuhiljaa pois päältä ja nyt on se tilanne, että yksikään patteri ei ole tässä talossa päällä.



Joka päivä käyn tsekkaamassa miten olen onnistunut sähkönkäytössäni ja hyvinhän tuo sujuu! Ilppihän tuli torstaina, eli noita kahta korkeimpaa palkkia edeltävänä päivänä. Sähkönkulutus on suurempaa kun lapset ovat täällä ja sähköpatteri hehkuttaa yläkertaa. Ai hitto, tästähän tulee varmaan mun blogihistorian mielenkiintoisiin postaus. Puolinaisen sähkönkäyttö.

Olen miettinyt sitä matkaa ja ei se hassummalta ala tuntumaan. Mä voin, mä pystyn ja mä kykenen, eikä mulla ole mitään mikä sen estäisi.

Yritin tänään miettiä, että mikä olisi semmoinen asia mitä haluaisin tehdä. Sanoin jopa ääneen "Minusta olisi kiva..." ja toivoin että lause jatkuisi helposti ja työntäisi mun suusta jotain fiksua, jota voisin alkaa tekemään. Ainut kiva mikä tuli sitten mieleen oli nukkuminen. Mutta kun nukuin melkein 11 tuntiset yöunet niin milläs tässä nyt sitten nukut?

Eilen teki mieli lähteä baariin. Yritin yhtä miestä työpaikalta mukaan, ei tärpännyt. Yritin Ystävän kaveria, joka on tunnettu kovasta biletysinnostaan, ei tärpännyt, yritin entistä työkaveria, joka myöskin tykkää bilettää, ei tärpännyt. Menin sitten ajoissa nukkumaan, hyvä varmaan niin. Olis vaan ollut hyvä bändi.

Jos koittais kuitenkin mennä päiväunille...

perjantai 29. tammikuuta 2016

Oivalluksia

Tavattiin siis eilen Käänteisvertaismiehen kanssa. Sain niiltä muutamalta hienot silmienpyöritykset, joille mainitsin että tapaan miehen ensimmäistä kertaa kotonani. Työkaveri tehosti silmien pyöritystä myös ponnekkaalla "voi vittu sun kanssas taas"-lausahduksella.

Oli aika mielenkiintoinen ja oivaltava ilta. Tai siis teorian tasolla ainakin oivalsin vaikka mitä, enää tarvitsisi pystyä viemään oivalluksia käytäntöön asti. Tuli myöskin ratkaistua se, miksi mulla on aina niin kiire löytää uusi suhde. Sehän selittyy evoluutiolla tietenkin! Koska mulla on aivan järjettömän hyvät geenit niin luonto ohjaisi mua lisääntymään ja levittämään tätä mahtava geeniperimää mahdollisimman laajalle. Onneksi olen kuitenkin sen verran järkevä, että olen huolehtinut ehkäisystä niin varsinainen lisääntyminen ei pääse onneksi tapahtumaan, mutta silti alkukantaiset vaistot mua selkeästi ohjaa parinmuodostuksessa. No, vitsi vitsinä.

Mä olen miettinyt että lähtisin jonnekin lomalle. Yksin siis kun ei mulla ole ketään jonka kanssa lähteä. Talviloma on vielä päättämättä, jos vaikka silloin sitten. Tai sitten ei. Mutta kypsyttelen ajatusta kuitenkin nyt vähän aikaa.

Pitäisi keksiä jotain kivaa tekemistä, ei vaan oikein löytynyt semmoisia vaikka kuinka porukalla mietittiin. Ehkä mä lähden baariin viikonloppuna, ehkä en. Ei voi vielä tietää.


torstai 28. tammikuuta 2016

Villasukat jaossa!

Kirjoitin sunnuntaina Miehelle känniviestin elämän tarkoituksesta. Siitä tuli ihan kaunis viesti, ei edes katkera. Mies vastasi siihen tiistaina. Ihan diipadaapa-vastaus, ei selkeästikään samalla valaistumisen tasolla kuin minä. No, onhan se kuitenkin mies. Enkä mä oikeastaan edes odottanut vastausta.

Siitä kuitenkin sain polttoainetta pohdinnalleni jälleen kerran. Aloin ajattelemaan sitä, miten paljon mä noissa kahdessa päättyneessä suhteessa tein miehen eteen. Mä saan iloa itselleni siitä että saan yllättää, keksiä kivoja juttuja, antaa. Haluan että toisella on hyvä olla ja teen näköjään vähän liikaakin sen eteen. Se kolahti kun tajusin nyt että se ei ollutkaan kovin vastavuoroista. Mä tajusin että mä olen aivan helvetin hyvä tyttöystävä ja mä ansaitsen samanlaisen miehen kuin mikä mä olen. Onhan semmoisiakin varmaan olemassa. Onneksi sain purkaa tätä ajatusta Käänteisvertaismiehelle, siinäpä vasta poikkeuksellinen ihminen mieheksi. Ei vaikuta sialta ollenkaan, ainakaan vielä. Mutta niin kuin sanottu, terapiasuhteet pysyy terapiasuhteina eikä niistä tule enempää.

Jos joku tuntee, että elämässä menee liian hyvin, tai vaihtoehtoisesti ei usko pahaan karmaan niin tässä teille kiva juttu. Mulla olisi ylimääräiset pahan karman villasukat. Kudoin ne pari vuotta sitten jämälangoista, joten eivät ole mitenkään esteettisesti niin kauniit kuin voisivat olla. Kutomisprosessi oli pitkä ja kivinen, kudoin, purin, kudoin ja purin, mutta sain ne valmiiksi syksyllä just ennen kuin Kelailija jätti mut. Sukat jäivät päättelemättä ja kaapin nurkkaan. Päättelin ne muutama viikko sitten akkuepisodipäivänä miehelle, ettei varpaat jäätyneet mun kylmässä talossa. Mies käytti niitä muutaman tunnin (sisällä, ei siis käytön jälkiä) ja kahden päivän päästä jätti mut. Joo, ehkä sattumaa, ehkä ei, mutta nyt koen, että villasukkien ja mun yhteiselo on tullut tiensä päähän. Jos joku teistä haluaa kokoa n. 43 olevat pitkävartiset villasukat niin lähestyköön minua sähköpostiin. Mitään vastuuta en ota niistä ja niiden mahdista. Sen takia en viitsi antaa niitä kenellekään eteenpäinkään vaan haluan että saaja tietää sukkien tarinan.

Tänään tapaan Käänteisvertaismiehen ensimmäistä kertaa. Olen päästänyt sinisilmäisyyteni jälleen kerran valloilleen ja tavataan mun luona. Voihan se toki olla muutakin kuin mitä on sanonut olevansa, mutta sitten se olkoon niin. Olen mä ennenkin selvinnyt kaikista oudoista tilanteista.
Siitä tulee varmastikin mielenkiintoista :). Vähän jännittää! Onneksi ei tarvitse koittaa olla mitään tyttöystävämateriaalia vaan voin olla ihan mitä sillä hetkellä sattuu tuntumaan! Vähänkö hienoa, että se tulee ja korjaa mut ja sitten mä voinkin jatkaa elämää taas kokonaisena :D


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Tyhjä sunnuntai-ilta

Mä olen aivan helvetin väsynyt. Nämä menneet kaksi viikkoa ovat olleet henkisesti tosi raskaat. Viikonloppu meni lasten synttäreitä viettäessä ja sukulaisten rampatessa ja nyt olen yksin ja tajuan taas tämän yksinäisyyden.

Ensi viikko tulee olemaan helvetillinen molempien töiden puolesta. En tiedä miten mä selviän. Jotenkin se eilisen Valon Soturi-fiilis on tipotiessään ja pelkkä tyhjyys vaan jäljellä. Eilen mä tunsin että elämä kantaa kyllä, mutta nyt en tiedä. 

Kun olen yksin, ilman mitään mitä odottaa niin keksin typeriä juttuja. Sehän jo tiedetään. Vielä en ole toiminut typerien keksintöjeni takia ja toivon että saan pidettyä itseni kurissa. Tuntuu vain että jos mä en toimi sen puolesta mitä mä haluan niin se on väärin. Ja mikä on sitten oikein? Ja milloin on oikea hetki toimia? Ja mikä on oikea tyyli toimia?

Ei tästä tuu mitään.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Valon Soturi

Mun tajunta alkaa räjähtelemään ja pää käy kierroksilla. Olen tänään lukenut Paulo Coelhon Valon Soturin käsikirjan. Mä en ole koskaan oikein tajunnut kirjojen omistamista, onhan kirjastot olemassa. Tuon luettuani tajuan että tuo on semmoinen kirja, mikä mun pitää ostaa omaksi. Kertaluku ei todellakaan riitä. Sain vasta pintaraapaisun.

Tässä muutama puhutellut ote kirjasta:

"Valon Soturi tietää, että tietyt hetket toistuvat. Hän näkee usein edessään samat ongelmat ja tilanteet joihin on törmännyt jo aiemmin, ja silloin hän masentuu. Hän ajattelee, ettei pääse eteenpäin elämässään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa. "Olen kokenut jo tämän", hän valittaa sydämelleen. "Niin oletkin", sydän vastaa. "Muttet ole päässyt koskaan yli." Silloin Soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on yksi ainoia tavoite: niiden tarkoitus on opettaa hänelle sellaista mitä hän ei halua oppia."
Nyt tarvitsee enää keksiä, että mikä se minulla on :)

"Valon Soturi astuu - tahtomattaan - harhaan ja syöksyy kuiluun. Haamut kauhistuttavat häntä, yksinäisyys ahdistaa. Hän etsi Hyvää Taistelua eikä voinut kuvitella, että hänelle kävisi niin. Niin kuitenkin kävi. Pimeyden keskellä hän puhuu opettajalleen. "Opettaja, syöksyin kuiluun", hän sanoo. "Vesi on syvää ja mustaa." "Muista yksi asia", opettaja vastaa. "Ihminen ei huku siihen, että sukeltaa veteen, vaan siihen että jää veden alle. " Ja Soturi ponnistaa voimansa selviytyäkseen tilanteesta."

"Valon Soturi ei pelkää näyttää mielipuolelta. Hän puhuu ääneen itsekseen. Joku on opettanut hänelle, että se on paras tapa keskustella enkeleiden kanssa, ja hän päättää yrittää. Hän huomaa aluksi, miten vaikeaa se on. Hänestä tuntuu, että hänellä ei ole mitään sanottavaa ja että hän jä toistelemaan joutavia. Mutta Soturi ei anna periksi. Hän keskustelee päivittäin sydämensä kanssa. Hän sanoo asioita joista on eri mieltä ja puhuu puuta heinää. Eräänä päivänä hän panee merkille muutoksen äänessäään. Ja hän ymmärtää, että hänen kauttaan virtaa korkeampi viisaus. Soturi vaikuttaa mielipuolelta, mutta se on vain naamio. "

Aivan mielipuolisen puhutteleva kirja! Suosittelen!

Hyvän mielen korteista inspiroituneena avasin saunassa tyttöjen kanssa keskustelun. Sauna on meidän syvällisten keskusteluiden paikka :). Sanoin tytöille, että älkää ikinä antako minkään rajoittaa itseänne. Teistä voi tulla ihan mitä vaan haluatte! Olin siis täynnä jotain pyhää valoa ja paatosta ja valmiina jakamaan tätä ympärilleni. 13-v sanoi: "Voiks musta tulla mies?" 15-v jatkoi korostetun pohdiskelevaisella äänellä "Hmm... voiskohan musta tulla sitten jakoavain!? Tai ruuvimeisseli!" Mä repesin ihan totaalisesti, en muista milloin olisin niin kovasti nauranut :D. Se siitä sitten :D. Ehkä nuo mun Valon Pikkusoturit ei vielä ihan olleet valmiita :D

Lämpöä

Kävin suihkussa ja tulin olohuoneeseen istuskelemaan. Kylpytakissa, ilman sukkia, ilman villasukkia, ilman töppösiä, paljan jaloin! Mun varpailla ei ole kylmä! Ne ei ole tunnottomat eikä erikoisen väriset. Mun eteisessä on 18 astetta, vaikka patteri on pois päältä. Keittiössäkään ei ole hyytävän kylmä, vaikka se sijaitsee talon toisessa päässä. Kuopuksen huone on lämmin vaikkei patteria ole päällä. Mun pitää kohta laittaa tuota pienemmälle kun tulee KUUMA! En ole uskaltanut säätöihin edes koskea, eli on ammattilaisen säädöillä.

Tämä on jotenkin ihan uskomatonta. Miten voi yksi ilmalämpöpumppu tuoda näin paljon mukavuutta mun talveen! Eihän tässä edes tarvitse kärsiä! Mikä talvi tää tämmöinen on jos ei tarvitse fyysisesti kärsiä? Onko tää mahdollisesti liian helppoa? Saako joskus olla helppoa?

Pakkanen on lauhtunut alle -10 lukemiin, luojan kiitos, pysyisi nyt tämä tilanne.

Kolmas päivä lähtee ilman itkemistä, tästä on hyvä jatkaa. Tosin vähän tuntui kyllä että putki katkeaa kun lueskelen käänteisvertaismiehen kehotuksesta Paulo Coelhon Valon Soturin käsikirjaa

Viikolla kirjoitin miehelle vuodatuksen mun ensimmäisen eroviikon tunteista ja tunnelmista, jotta tietää varmasti miltä musta tuntuu. En pyytänyt vastausta, mutta kirjoitin että saa vastata kyllä jos haluaa. Pyysin olemaan vastaamatta mulle edellisessä viestissä koskien tavaroiden palautusta, siksi nyt "annoin luvan". Mies sitten vastasikin ja eipä tunnu olevan sielläkää helppoa. Hyvä niin. Miksi pitäisikään kun mun jalkojen alta maton niin rivakasti tempaisi pois. Pohjalta olen jo nousemassa, pikkuhiljaa.

Viikonloppuna vietetään tyttöjen synttäreitä, jopa äiti on kutsuttu ja on ilmeisesti myös tulossakin.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Hyvän mielen kortit

Tänään oli postilaatikossa tilaamani Hyvän mielen kortit. Jeee! Monta kymmentä inspiroivaa korttia ajatuksia herättämään ja itseni kehittämisen tueksi.

Ohjeissa sanottiin että pitää randomisti nostaa yksi kortti ja niin tein. Sain alla olevan kortin. Haluamani asiat ovat minulle mahdollisia. Kyllä, niin ovat.

Yritin saada lapsiakin mukaan inspiroivaan itsensäkehittämiskeskusteluun, mutta hieman laihoin tuloksin. Kuopus pyöräytti silmiään ja sanoi "joo" kun kehotin sanomaan itselleen tuon lauseen :D. Esikoinen lähti vähän enemmän pohtimaan ja tuli siihen tulokseen, että nuo portaat ovat tuossa sitä varten, että niiden alle voi piiloutua jos elämä pelottaa. Näkökulma tuokin :).

Kirja (jonka tilasin siis PIKAtoimituksella viikko sitten) antaa vielä odottaa itseään. Nämä kortit tilasin maanantaina normaalilla toimituksella. Jepjep. Kirjan piti olla varastossa, mutta Booky ei tosin kertonut, että kenen varastossa. Kyselin kirjani perään keskiviikkona ja sain vastauksen että tavarantoimittajasta johtuvista syistä toimitus viivästyy. Eli eipä ollut heidän varastossaan. Ärsyttävää virheellistä markkinointia. Mutta en anna sen nyt kiristää päänuppia enempää. Plärään kortteja niin pitkään kunnes kirja tulee ja koitan eheytyä.





Yläkerran ikkunasta talvimaisema :). Kaunista

tiistai 19. tammikuuta 2016

Tekopositiivisuus ei kanna pitkälle

Mulla olis hirvee tarve avautua käänteisvertaishenkilön ja mun suhteesta, mutta en mä oikein osaa! Mä yritän silti.

Perin hämmentävää on se, miten helppoa hänelle on puhua ihan mistä vaan. Kysyä kysymyksiä, joihin olisin halunnut vastauksen mieheltä, siis siltä joka minut jätti. Ei mulla sille ole enää soveltuvaa bloginimeä. Olkoon vain Mies.

Tunsin niin suurta tarvetta jakaa elämästäni enemmän (okei, ehkä vähempikin olisi riittänyt), että harkinnan jälkeen luotin blogini osoitteen hänelle. Ehkä mä olen mennyt sekaisin, ehkä en, mutta jotenkin mä vain vaistoan että voin luottaa enkä tule tuomituksi hölmöjen juttujeni takia. Tässä on kyllä jotain suurempaa, enkä tarkoita missään romanttisessa mielessä vaan molempien eheytymisen ja ymmärtämisen kannalta.

Leikittelin ajatuksella että Kvh (käänteisvertaishenkilö) ja Mies juttelisivat kokemuksestaan, heh, siinäpä olisikin varmasti mielenkiintoista keskustelua jos Mies edes osaisi keskustella.

Enää ei tekopositiivisuus oikein tunnu kantavan. Sen kirjan tilasin pikatoimituksella (1-2 pvää) perjantaina eikä se ole vielä edes lähtenyt varastolta. Haistakoot koko Booky.fi paska. Kokemukset puljusta luin tietty vasta myöhemmin.

Aika hauraalta tuntuu, ihan oon kuin just jäätyneen veden päällä, ei se kanna kuin muutaman askeleen ja sitten putoilen räpiköimään jääkylmään veteen. Pinnan alle.

Mua surettaa ja itkettää ja vituttaa ja mulla on yksinäinen olo ja kylmä!


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Viikko mennyt

Mulla on näköjään tarve kirjottaa joka päivä. Asiaa ei kyllä välttämättä ole, mutta ei se mitään.

Mun enkelin lähettämä käänteisvertaishenkilökin uskoo enkeleihin. Uskomatonta mutta totta. Tämän tarkoitus vahvistuu.

Nyt on viikko mennyt. Raskas viikko, mutta oon koittanut keksiä tekemistä ja etsiä juttukavereita. Olen koittanut antaa itselleni luvan surra ja yrittää päästää tunteesta sitten irti. Sanoa itselleni että ei se haittaa jos on paha olla. Sanoa itselleni, että  kuuluu asiaan ja menee kyllä pois. Olen yrittänyt olla positiivinen siinä aina kuitenkaan onnistumatta. Käänteisvertaishenkilö on muutaman kerran mua muistuttanut kun olen lipsahtanut negatiivisuuden puolelle. Tosi mielenkiintoinen "suhde", hänestäkin. Mä olen tajunnut sen, että mun ei ehkä kuulukaan ymmärtää, että miksi mies teki mulle niin, vaan hyväksyä se, että en tiedä enkä ymmärrä. Olen koittanut olla ajattelematta häntä, koittanut painaa hyvät muistot jonnekin, mistä en niitä muista. Olispa edes niitä huonoja muistoja, joihin "nojata", mutta kun ei ole.

Tänäänkin mä olen ihana, kaunis, vahva, loistava persoona ja itselleni rakas <3 

lauantai 16. tammikuuta 2016

Päivän pakkomielle

Facebookissa pyörii näitä ärsyttäviä klikinkalasteluotsikoita vähän väliä. No, mä menin ja klikkasin ja totesin että helvetin hyvä idea, tuommoisia läpinäkyviä seinälokerikkoja mä tarvitsen enemmän kuin mitään muuta just nyt!

http://arvostettu.com/han-kayttaa-kenkalokerikkoa-tavalla-jota-emme-ole-nahneet-ennen-luulen-etta-kaikki-hyotyisivat-tasta/

Tänään päätin että pistän elämäni järjestykseen ja aloitan sen pikkuhousu- ja sukkalaatikosta. Ostan noita lokerikkoja vaatekaapin oven sisäpuolelle ja laitan kalsarit ja sukat niihin!

Eihän se ollutkaan niin helppoa kuin luulin, semmoisia ei nimittäin löytynyt mistään. Tokmanni, Clas Ohlson, Anttila, K-rauta, Citymarket ja Prisma läpikäyty ja Prismasta sitten loppujenlopuksi ostin läpinäkymättömän Sini-tuotteen version. Pettynyt, ärsyyntynyt ja kiukkuinen.

Kotiin päästyäni jatkoin armotonta googletusta ja päädyin tilaamaan Ebayn kautta Hong Kongista semmosia. Koska mä päätin haluta semmosia niin kyllä mä perkele semmoisia saan! Niin!!!

Nyt mä odottelen sitten kuukauden niitä kiltisti. No, onpahan jotain mitä odotella :D

perjantai 15. tammikuuta 2016

Käänteisvertaishenkilö

Keskusteluyhteys mun enkelin kanssa on selkeästi auki! Menin mainitsemaan enkelijutusta työkaverille, jolle kerron yleensä about kaikki. No, se katsoi pitkään ja pyöräytti silmiään ja sanoi että olen tullut hulluksi :D. Voi olla, mutta pääasia että itse en sitä huomaa.

Niin, siis mun toiseen enkelijuttuun. Selkeästi mulle "heitettiin" eteen semmoinen mies, joka on muutama viikko sitten tehnyt naiselle niin kuin mulle on just tehty. Samat syyt, tai siis ei osaa sanoa syytä. Tällä on selkeästi se tarkoitus että mä opin ymmärtämään jotain, ehkä autan häntä ymmärtämään itseään. Mitään suhdetta tästä ei todellakaan tule, ei edes laastaria, mutta varmaan mielenkiintoista dialogia :).

Tilasin sen kirjan tänään, pikatoimituksella :). Hyvä musta vielä tulee. Ei kun mä OLEN jo hyvä! Musta tulee vaan vieläkin parempi :)

torstai 14. tammikuuta 2016

Enkeli

Nyt alkoi tulemaan kuulkaas ASIAA!

Kävin eilen hakemassa toivoa selvänäkijän luona ja toivoa sieltä sainkin. Tarkimmat lukijat muistanevat että olen harrastanut sitä ennenkin. Skeptikkojen ei ole välttämätöntä kommentoida :).

No, joka tapauksessa selvänäkijä kehotti mua puhumaan mun äidillisen enkelin kanssa, se on oikein aikaansaava ja tomera. Mä en oikein tiennyt miten se tapahtuu, mutta yritin eilen illalla sitten jutskailla sen kanssa. Tänään se sitten selkeästi vastasi! Kuuntelin Suomipoppia ja sieltä tuli Maaretta Tukiaisen haastattelu http://www.radiosuomipop.fi/#!/post/56975b339967a703002442d7  joka kertoi onnellisuudesta. Se puhutteli mua todella ja mun on ehkä pakko tilata hänen kirjansa Hyvän mielen taidot. Mä tajusin (ehkä taas) että mun pitää olla itselleni myötätuntoisempi ja sallivampi, antaa itselleni anteeksi asioita, hyväksyä se, etten voi tietää kaikkea, päästää tunteista irti. Mun pitää puhua itselleni kauniimmin :). Harjottelin äsken autossa ja rupesi hymyilyttämään kun hoin ääneen itselleni:

Mä olet ihana
Mä olet kaunis
Mä olet hauska
Mä olet mukava
Mä olet hyvää seuraa
Mä rakastan minua!

Mä olen varma että tuo oli mun enkelin viesti mulle :). Okei, mä tiedän että saattaa kuulostaa vähän hullulta, mutta mua ei haittaa yhtään, koska mä sallin itselleni mun oman enkelin joka neuvoo mua matkan varrella :). Ihanaa! Ja onko se nyt niin justiinsa mistä sen lohdun saa?

Ja ei, en ole kännissä. Kävin tänään lekurissa toista vuotta jatkuneen iho-ongelman kanssa ja sain isotretinoiinikuurin, eli meikäläinen ei sitten saa juurikaan viinistä nyt jokuseen kuukauteen nautiskella. Lääkäri puhkaisi yhden paiseen mun koivesta ja voi jestas että meinasi itku päästä, niin kovasti se sattui! Mutta jospa tuo troppi nyt auttaisi. Aikalailla kaikkea muuta on kokeiltu. Tää iho-ongelma puhkesi muutama viikko sen jälkeen kun Kelailija jätti mut. Mene ja tiedä... Mutta mä hyväksyn mun rupisen kroppani koska se on mun kanssa elänyt jo 37 vuotta ja palvellut hyvin ja mä toivon että mä saan rakastaa sitä vielä pitkään :)


Ei mitään oikeeta asiaa

Mun tekee mieli kirjoittaa, mutta en tiedä mitä. Voi paska. Kirjoitetaanpa sitten ihan mitä sattuu.

Menin sitten tilaamaan tiistaina ilmalämpöpumpun. Viime viikolla mä sen miehen tilasin katselmukselle, eli silloin kun olin vielä parisuhteessa. Osittainen syy ilmalämpöpumpun tilaamiselle oli se, että kun olen muutamiakin päiviä poissa kotoa (miehen luona) niin lämpö ehtii laskemaan tosi alas kun kukaan ei lämmitä. Joo, no, se tilannehan on jo muuttunut. Sitä ongelmaa ei ole enää.

Anyway, ilppimies tuli ja esitteli lippulaivansa ja kertoi mihin se tulisi ja milloin. Mä en jaksanut juurikaan kysellä enkä kyseenalaistaa, totesin vain että okei, yks tommonen hopean värinen sitten. Ensi viikolla se sitten tulee. Pari tonnia, kiitos ja moi. Ne oli nopeat kaupat ne. Taisi setä vähän yllättyä kun yritti vielä kauppojen jälkeenkin kertoa että miten hyvä heidän firmansa on. Meinasin sanoa että joo joo, uskotaan, mees ny ni pääsen itkemään, mutta en mä sanonut.

Huomenna on jo perjantai, hiton pitkä viikonloppu edessä. Olisinpa mä niin reipas että saisin edes tehtyä paljon kirjanpitoa. Olis oikeestaan melkein pakko olla.

Lueskelin Kelailijasta eron aikoja, mutta se oli vähän eri asia kuitenkin kun ei ollut niin selkeä ja suoraviivainen ero. Koitin löytää tietoa, että kauanko tää pahin kipu kestää, mutta ei se oikein selvinnyt. Niin, mä koitan tätäkin järjellä ratkaista, vaikkei tässä ole mitään järjellä ratkaistavaa.

Pikkuhiljaa ehkä siirryn kohta eron kiukkuosuuteen. Toivottavasti ainakin. "Ethän sä nyt jumalauta mulle tee noin!"

Äh, kyllä tää vaan perkele tekee kipeetä.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Kaksi päivää

Nyt on tiistai, eli kaksi päivää mennyt. Vain kaksi päivää. Mä näen peilistä väsyneen näköisen ja ryppyisen naisen. Jotain on tapahtunut mun ihollekin silmien alla, se on ohentunut, kuiva ja ryppyinen. Mä olen  vasta 37-v, ei kai jo? Posketkin alkaa roikkumaan kuin bulldogilla. Näillä eväillä sitten pitäisi pärjätä. Ai niin, onhan mulla olevinaan se sisäinen kauneus, pitäis päästä vaan ensin lähietäisyydelle, että se loistaisi. Paskat se mitään loista, sammunut on ainakin hetkeksi.

En mä tarkoita että olisin deittailemaan lähdössä vielä, ehen, en todellakaan, tämmöisiä pohdintoja vaan näköjään näin aamutuimaan  pyörii päässä tässä itsesäälissä kieriskellessäni. Miten mä voin uskaltaa enää antaa itseni rakastaa ja luottaa? No, eihän mun nyt tarvitsekaan vielä. Miten mä jaksan kohdata taas ne kaikki kirvesmurhaajadeitit kun siihen asti pääsen? ( http://puolinaisenero.blogspot.fi/2014/11/astetta-rankempi-halloween.html )

Se tuntuu erityisen pahalta kun jotain kivaa/outoa/hassua/pelottavaa tapahtuu, eikä ole semmoista ihmistä, jolle voisi kertoa ne pienetkin hölmöt jutut.

Mä tiedän että tämä paha olo on tilapäistä, mutta se ei just nyt lohduta yhtään.

Töissä pitäisi jaksaa venyä uskomattomiin suorituksiin kaikkien lisäprojektien kanssa ja kakkostyön tilinpäätös pitäisi tehdä. Millähän voimilla? Sisulla ja pakolla kai.

Meinasin kirjoittaa että miksi mulle aina käy näin, mutta eihän mulle AINA näin käy. Mullehan on käynyt näin vain kaksi kertaa. Tai no, kolme jos Tyyppi otettaisi mukaan, mutta ei sitä oteta. Ei kaksi kertaa ole aina.

Koitetaas miettiä jotain positiivisia asioita:

-talossa ei haise enää paska kun pakkaset lauhtuivat. Lumimyräköistä selviää kyllä jotenkin. Kai.
(oho, nyt pitikin alkaa jo miettimään ihan urakalla, eikä meinaa irrota)
-laihis on lähtenyt hyvin alkuun, ei huvita syödä
-huomenna tapahtuu toivottavasti jotain toivoa antavaa, odotan sitä innolla ja positiivisesti.

Jokainen herätty aamu vie mua eteenpäin.

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Kyllä.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Ero

Mä koitan kirjottaa eilisestä kun olette te olleet koko suhteessa mukana niin ehkäpä on reilua antaa teidän olla loppuun asti.

Eilen kirjoiteltiin pikaviestin kautta ja kävi taas ilmi että mies on aivan paniikissa ja pakokauhuinen. Hän ajatteli että NYT pitää tietää mennäänkö eteenpäin, pitää esitellä lapset ja suvut ja jakaa arki ja kaikki. Siis HÄN oli miettinyt kaiken tuon. Siitä hän sitten panikoitui kun ei ollut valmis sitoutumaan niin. Hän ei tiennyt mitä hän halusi, se tuli kolmen tunnin kirjoittelun aikana selväksi että on aivan paniikissa eikä tiennyt mitä halusi. Mä yritin parhaani mukaan rauhotella, että ei tässä mitään tarvitse just NYT tehdä, että jatketaan vaan rauhassa näin eteenpäin että jospa se hänen paniikkinsa ja suojamuurinsa sitten helpottaisi ajan kanssa kun huomaa, ettei mitään panikoitavaa ole. Kolmen tunnin päättömän panikointikeskustelun jälkeen pyysin häntä tulemaan luokseni, hän tuli. Mä olin itkenyt, hän oli itkenyt. Jatkettiin itkemistä mun sohvalla, käsi kädessä. Paljoakaan ei sanottu kahden tunnin itkemisen ja niistämisen, halaamisen ja silittelyn aikana. Tunsin että olin lähempänä henkisesti häntä kuin ehkä koskaan, en mä mitään suojamuureja havainnut. Sanoi ettei tämä ole mua kohtaan reilua. Että hän etenisi suojamuureilla ja mä ilman. Kun hän pelkää jotain niin kovasti. Ei käynyt selväksi mitä hän niin kovasti pelkää. Kahden tunnin jälkeen hän alkoi tekemään lähtöä. Mä sanoin että ei lähde minnekään ennen kuin on sanonut mitä on tänne tullut sanomaan. Kysyi että "ai sen että haluan olla yksin". Minä sanoin että en minä tiedä mitä hän on miettinyt ja että mitä haluaa sanoa, mutta että sanoo sitten suoraan niin että mä ymmärrän. Taisin kysyä että tarkoitatko sä nyt sitä, että sä et halua olla enää mun kanssa vaan haluat olla yksin. Pakko oli kysyä noin, ettei tulkintavirhettä voinut sattua. Taisi siihen vastata sitten "joo".

Ymmärsin, itku jatkui, molemmilla. Itkettiin siinä pitkä tovi, mies ei tehnyt elettäkään lähteekseen. Menin keittiöön itkemään rauhassa, hetken päästä mies seurasi ja istui mua vastapäätä ja katsoi silmiin. Tuijotin takaisin kyyneleet valuen kunnes en kärsinyt enää katsoa ja hautasin naaman käsiini. Kysyin mieheltä että haluatko sä tosiaan jäädä katsomaan kun mä romahdan? Taisi vastata että ei halua. Menin takaisin olkkariin, mies tuli perässä ja istui viereen. Itkettiin hiljaa vierekkäin. Mulla alkoi hermo prakaamaan ja kysyin että onko hänellä nyt helpompi olo. Ei kuulemma ollut. En ymmärtänyt miksei jo lähtenyt, muttei kuitenkaan puhunutkaan. Kysyin että onko hän nyt tosiaan varma että haluaa tehdä tämän. Oli varma. En enää kestänyt sitä piinaavaa odotusta että milloin lähtee, enkä halunnut häntä uloskaan heittää, menin keittiöön tekemään itselleni helvetin vahvan kolmen desin kossucolan ja palasin olohuoneeseen, nojatuoliin kauaksi sohvasta. Join sen tyrskähdellen ja yökkien niin nopeasti kuin pystyin, varmaan minuutissa parissa. Ihan kuin se mitän olisi auttanut. Siinä kohtaa mies tajusi lähteä. Tuli halaamaan mua pitkään, en halannut takaisin. Ja lähti. Ääneen itkeminen alkoi varmaan jo ennen kuin mies oli ulkona. Hyvä vaan jos kuuli.

About noin se jotenkin meni. Nyt sitten pitää vaan koittaa toipua taas, jotenkin. Tälläkin on joku tarkoitus mikä selviää aikanaan. En vaan jaksaisi aina tätä kipua.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Jätetty

No niin, se siitä. Mut on jätetty. Taas. Epäreilua.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Pakkanen, akut, perkele

Mä vihaan näitä pakkasia. Toissapäivänä auto lähti nihkeästi käyntiin, mutta lähti kuitenkin ja pääsin ylitöihin. Eilen ei lähtenyt. Ihana työkaveri kävi mut hakemassa töihin ja toinen ihana työkaveri toi mut kotiin. Jätin auton akkulaturiin päiväksi. Ihan karman kepposia selkeästi kun akkulaturista just puhuttiin. Lapasmies varmaan noitui tän tilanteen. No, pääsin siis kyydissä kotipihalle. Työnsin avaimen lukkoon ja tadaa, ei käänny lukossa, joten en päässyt sisään. Paniikki alkoi hiipiä, mitä helvettiä mä nyt teen! Eihän mun tarvinnut kuin muutama minuutti siinä pakkasessa olla farkuissa kun olin jo jäässä. Alkoi itkettämäänkin. Harkitsin jo taksin soittamistakin, mutta mihin mä olisin mennyt.Löysin autosta kuin ihmeen kaupalla lukkosulan, joka ei toiminut. Ilmeisesti jonkun tipan se purskautti kun sain kuin sainkin oven auki ja pääsin lämpimään.

Lämmittyäni lähdin kokeilemaan autoa. 1,5 starttausta ja akku oli tyhjä. Ei tulosta. Soitin iskälle ja iskä neuvoi ottamaan akun sisään lämpiämään. Pesuvatiin ja kuumaa vettä pohjalle (ei saa kastella sitten päältä). No, kylvetin akkua ja laitoin sen kuivattelemaan takkatulen loimotukseen. Jäässä oleva akku ei siis lataudu, siksi sulatus.




Mies laittoi viestiä että mikä meininki auton kanssa. Kerroin että ei lähtenyt käyntiin. Sanoi että lähtee tulemaan Motonetin kautta, mulla pääsi itku. Haki akun ja jumpstartterin, tuli mun luo, sovitettiin akkua, todettiin se liian korkeaksi, lähdettiin vauhdilla motonettiin, oli menossa just kiinni, myyjän avustuksella otettiin uusi sopivan kokoinen akku ja lähdettiin sovittelemaan sitä. Ou jeah, täydellisen kokoinen, mutta navat väärin päin. Voi helvetinperkele. No, motonet oli jo kiinni, joten sauna päälle ja nukkumaan. Toimintasuunnitelmana vanhan ja lämpimän akun kiinnitys aamulla ja jumpstartterilla käyntiin. Isot pointsit miehelle siitä että tuli mun viemärinhajuiseen taloon (tuuletusputki siis taas jäässä ja talo haisee paskalle) ja jäi vielä yöksi!

Opin miehen tulkitsemisesta eilen seuraavan asian: Mies sanoo "toin pari Skyriä(eli rahkaa)". Vastasin, "oookeei". Mies hetken päästä "niin, se oli kiertoilmaisu sille että mulla on nälkä!" Minä: "Puhu herran jestas suoraan äläkä kiertoilmauksilla niin voin jopa ymmärtää!" U-käännös ja kauppaan ostamaan miehelle ruokaa. Siellä sitten alkoi puhumaan aamupalasta, eli ymmärsin siitä että jää myös yöksi. Miehet.... Ja niin kuin olin jo yrittänyt oppia, että miehiä ei kannata yrittää tulkita kun ovat muka niin suoria! Niin varmaan joo!

Aamu tuli ja toimittiin suunnitelman mukaisesti. Paskan marjat se mitään käyntiin lähtenyt! Mua rupes taas itkettämään vitutuksesta. Mies vei mut töihin ja lähti metsästämään kolmatta akkua. Osti kolmannen akun ja sai sillä auton käyntiin. Mä töissä kiroilemassa ja manaamassa talvea, autoja ja kylmyyttä. Tulee kohta hakemaan mut, vien sen mun luo että saa autonsa ja ajan takaisin töihin.

Olipas projekti!

maanantai 4. tammikuuta 2016

Katsastuspäivän grande finale

No niin, päivän loppuraportti. Töihin päästyäni sain siskoltani viestin ja viestittelymme meni kutakuinkin näin:

S: Arvaa kenen auto ei lähtenyt käyntiin?
P: No mun!!!
S: Ai sullakin on ongelma
Selostin tilanteeni ja sisko kertoi akkunsa olevan sökö ja lähtevänsä ostamaan uutta akkua. Kirosi talven ja työpaikkansa ja muutaman muunkin asian siinä sivussa, eli oli kohtalaisen kierroksilla jo siinä vaiheessa. Muisti kuitenkin mun valitukseen kommentoida että rahalla kaikesta selviää ja autokaupan kautta vaan kotiin :D. Mielessä kävikin ottaa isompi autolaina kuin talolaina on ja maksella sitä sitten vaikka 50 vuotta, sen verran potutti.

Tunnin päästä tuli siskolta viesti:

S: Noh, mä vaihdoin akun ja rikoin tuulilasin
Kimppakiroamista.
Sisko oli tempaissut ilmeisesti akun sen verran rivakasti sieltä (on kuulemma hankalassa paikassa), että sai oman tuulilasinsakin paskaksi samalla. Uskomatonta mutta totta! Joillain päivillä on vain vähän pahempi karma kuin toisilla. Soitin iskälle, että jos mahdollista, ei kannata poistua kotoa kun meidän suvulla on nyt tähdet hiukkasen huonossa asennossa.

Hurautin hakemaan autoa ja Yaris kiltisti hörähti käyntiin niin kuin arvelinkin. Lasiliikkeen poju kävi kysymässä naapurikorjaamosta mulle vaihtoehtoja mikä voisi olla ja sainkin veikkauksen että virtalukossa piilee vika. Todella hyvää palvelua lasiliikkeeltä, voin lämpimästi suositella Lahden Windglassia! Takaisin töihin ja illalla katsastukseen. Jännitti. Auto lähti käyntiin töistä ja katsastusmiehen näpeissäkin. Mut kutsuttiin halliin katsastuksen päätteeksi ja ilmoitettiin että LÄPI MENI!!! Jiiiiihaaaaa!!! Läpiläpiläpiiiiii! Kyllä olin iloinen!!! Ja se varmasti näkyi :D

Kiitos siis peukuista peukuttaneille ja myötäelijöille. Ensi vuonna ihan varppina katsastan ajoissa, ainakin yritän kovemmin kuin nyt ja aloitan yrittämisen aiemmin!

Jumpan ja kaupan kautta kotiin, puut sisälle, auto piuhan päähän ja päivä on täysi. Vielä kun saan takan sammuksiin niin voin tyytyväisenä painaa pään tyynyyn :)

Niin mun elämää

Tää on niin mun elämää.

Oli -17 kun lähdin ajelemaan tuulilasin vaihtoon. Auto ei ollut piuhassa, mutta lähti kiltisti käyntiin. Ajoin tuulilasipajalle ja sain laina-auton alle. Lähdin köröttelemään töihin. kaivoin jossain vaiheessa puhelimen taskusta ja oho, kaksi puhelua lasiliikkeestä tullut. Soitin takaisin ja kaveri ilmoitti että rouvan auto ei nyt lähde tästä parkkipaikalta kyllä käyntiin. Vai niin, vai että ei lähde käyntiin. No niinpä tietysti, kuinkas muutenkaan. Kaveri sanoi työntävänsä sen halliin, sanoin että loistavaa jos saa sen työnnettyä ja vaihdettua lasin niin mä pohdiskelen jatkoa sitten myöhemmin kun tulen hakemaan auton.

Ajoin töihin ja tässä mä nyt kiroan ja juon kahvia. Töitäkin olis, on vaan nyt pikkaisen pää jumissa. Tässähän on nyt vaihtoehtoja suunnilleen about kaksi.

1. auto lähtee kiltisti käyntiin puolilta päivin kun sen haen ja ajan puoli viideltä katsastukseen ja auto lähtee kiltisti myös katsastusmiehen avaimenväännöllä käyntiin. (okei, tässä voi olla myös se mahis ettei se lähde katsastuksessa käyntiin, mutta mä en halua sitä vaihtoehtoa nyt tässä kohtaa miettiä)

2. auto ei lähde kiltisti käyntiin puolilta päivin ja tilaan hinausauton ja sijaisauton ja soitan katsastusasemalle että mitäs veetä nyt tehdään. Onko se ajokieltoa suoraan kun en ilmesty varatulle ajalleni vai pyydänkö hinuria ajamaan katsastuskonttorin kautta vai mitä perkelettä tässä nyt tehdään.

Jep, tää tietää hyvää loppupäivää ajatellen.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Aina kun mä rauhoitun alkaa tapahtumaan

Huomenna olisi sitten megapäivä. Mun auton katsastuksen viimeinen päivä. Kyllä. Auton olisi voinut katsastaa jo syyskuussa, mutta ei, ajattelin sitä kyllä aktiivisesti koko syksyn, mutta koska tuulilasi on aktiivisesti haljennut koko ajan enemmän ja enemmän ja mä olin hoitanut sitä passiivisesti koko syksyn niin valmista ei ollut tullut. Ensimmäisen kerran pyysin tarjouksia lokakuun alussa, ei vain johtanut toimenpiteisiin. Päätin että vaihdatan sen lähikorjaamollani veronpalautusten jälkeen. No, sain otettua yhteyttä korjaamoon joskus joulun aikoihin (hyvissä ajoin siis), mutta he vastasivat, että eivät tee tuulilasinvaihtoja. Siis OMG! Ja niin kuin minä olin niihin luottanut! Putosin aivan tyhjän päälle kun olin tehnyt täydellisen suunnitelman.

No, välipäivinä sitten otin yhteyttä lokakuussa tarjouksen antaneeseen tahoon ja anellen kysyin että mahtaakohan olla maanantaina aikoja ja saisiko sijaisautoa kun töitäkin pitäisi tehdä. Etelänaapurin herrasmies lupasi ja ajan tunnin huomenna aamusta sinne, toisen tunnin laina-autolla töihin, haen auton korjattuna ruokiksella ja ajan taas takaisin töihin ja illan viimeiselle katsastusajalle katsatukseen. Mikä hitto siinä on, että kaikki pitää jättää viimetippaan? Kyllä minua hieman nolottaa.  Pitäkää huomenna peukkuja ettei muuta olisi kuin se tuulilasi ja pääsisin läpi!

Eilen palasin uudenvuodenvietosta miehen lämpimästä kodista omaan hyiseen igluuni. Tässä mä nyt olen muutaman päivän lämmitellyt torppaa ja tänään alkoi jo suorastaan vituttamaan että tarviiko mun aina palella. Aloin miettimään aktiivisesti ilmalämpöpumpun hankintaa. Pistin viestiä jo vuoden takaiselle deitille josko hän pystyisi antamaan mielipidettä asiasta, toivottavasti muistaa, että on vähän "velassa" mulle eroterapiasta. No, ei hän kyllä ainoa mun tsäänssi ole, voin toki ottaa tarjouksia ihan virallisestikin, ajattelin että häneltä saisin rehellisen mielipiteen kun on ammattilainen eikä kuitenkaan yrittäjä. Katsotaan nyt miten tämä etenee.

Eilen kun heitin vaatteet pois nukkumaan mennessä, huomasin että olen kyljistäni aivan pilkullinen. Mikähän mua nyt vaivaa? No, olkoot, eivät vaivaa eikä kutise, hieman esteettisesti arvelluttavan näköistä vaan. 

Mikähän siinä on, että aina kun mulla on hetki aikaa rauhottua niin mulla alkaa päässä surisemaan. Milloin miesasiat, milloin talonparannussuunnitelmat? Miksei se vaan voisi olla välillä ihan hiljaa? Silleen blankkona kiltisti. Shhhh...?