Lukijat

tiistai 19. tammikuuta 2016

Tekopositiivisuus ei kanna pitkälle

Mulla olis hirvee tarve avautua käänteisvertaishenkilön ja mun suhteesta, mutta en mä oikein osaa! Mä yritän silti.

Perin hämmentävää on se, miten helppoa hänelle on puhua ihan mistä vaan. Kysyä kysymyksiä, joihin olisin halunnut vastauksen mieheltä, siis siltä joka minut jätti. Ei mulla sille ole enää soveltuvaa bloginimeä. Olkoon vain Mies.

Tunsin niin suurta tarvetta jakaa elämästäni enemmän (okei, ehkä vähempikin olisi riittänyt), että harkinnan jälkeen luotin blogini osoitteen hänelle. Ehkä mä olen mennyt sekaisin, ehkä en, mutta jotenkin mä vain vaistoan että voin luottaa enkä tule tuomituksi hölmöjen juttujeni takia. Tässä on kyllä jotain suurempaa, enkä tarkoita missään romanttisessa mielessä vaan molempien eheytymisen ja ymmärtämisen kannalta.

Leikittelin ajatuksella että Kvh (käänteisvertaishenkilö) ja Mies juttelisivat kokemuksestaan, heh, siinäpä olisikin varmasti mielenkiintoista keskustelua jos Mies edes osaisi keskustella.

Enää ei tekopositiivisuus oikein tunnu kantavan. Sen kirjan tilasin pikatoimituksella (1-2 pvää) perjantaina eikä se ole vielä edes lähtenyt varastolta. Haistakoot koko Booky.fi paska. Kokemukset puljusta luin tietty vasta myöhemmin.

Aika hauraalta tuntuu, ihan oon kuin just jäätyneen veden päällä, ei se kanna kuin muutaman askeleen ja sitten putoilen räpiköimään jääkylmään veteen. Pinnan alle.

Mua surettaa ja itkettää ja vituttaa ja mulla on yksinäinen olo ja kylmä!


8 kommenttia:

  1. Pirun vaikea sanoa mitään. Tiedän että tuska on kova ja yksinäisyys ei ole hyvästä mutta muista se että olet aika haavoittuvassa tilassa joten ole tarkkana mitä teet ja tämä ei ollut sitten mitään arvostelua eikä negatiivista mutta mä ensinnäkin pidän teikäläisestä ja siks toisekseen elämä on vedellyt sua avarilla ihan liian monta kertaa näiden viime vuosien aikana. Toivon että ymmärrät mitä mä tarkoitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän ja ymmärrän. Elämällä on onneks vielä monta avaria annettavana. Jotain mitä odottaa. Onneks avaria ei voi antaa, tai se ei tunnu jos ei ole päässyt jostain iloitsemaan. Tässä hetkellä voi kyllä olla vaikea keksiä mitään karman avaria joka tuntuisi pahasti (pl. lapset). Suorastaan kerjään tällä kommentilla verta nenästäni.

      Poista
  2. Ei tekoposiitivuus varmasti kannakaan, mutta en mä kyllä positiivista ajattelutapaa mielläkään tekopositiivisuudeksi. Ja taas sen ajattelutavan muuttaminen ja omaksuminen ei tosiaankaan tapahdu viikossa eikä varmaan parissakaan.
    Kyllähän me jokainen lennämme polvillemme ja kompastelemme. Se on sitten taas eri asia, miten pitkäksi aikaa sinne maahan jää makaamaan. Uskon vahvasti siihen, että sen positiivisuuden kautta jaksaa taas kammeta itsensä nopeammin uuteen nousuun.
    Nousethan sinä, se on ennenkin nähty. Paskaa ei riitä onneksi ikuisuudeksi. Joko se tuuletin tai sitten paskoja menee sitä ennen epäkuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koitin ajatella positiivisesti vaikkei siltä tunnukaan, siitä tuo tekopositiivisuus tuli. Ehkä se oikea positiivisuus sieltä vielä nousee

      Poista
  3. On tärkeää surra, kun on sen aika. Vain siten pystyy aidosti jättämään osan surusta taakseen ja hyväksymään sen osan surua, joka tulee olemaan matkassa mukana pitempäänkin.
    Pidä itsestäsi nyt tosi hyvää huolta. Syö hyvin, sauno kynttilän valossa, käy hierojalla, etc. Ja hakeudu rakkaiden ihmisten seuraan aina, kun se on mahdollista.
    Suru helpottaa kyllä aikaa myöten, luota siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järjellä tiedän että suru helpottaa, mutta ei jaksais odottaa :(

      Poista