Lukijat

lauantai 13. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän aatto

Ystävänpäivän aatto. Tasan kaksi vuotta sitten tapasin Kelailijan. Kyllä on mennyt aika nopeasti! Eli erostakin Kelailijan kanssa on jo puolitoista vuotta. Ei tunnu kyllä niin pitkältä millään. Olis kiva tietää onko saanut elämänsä järjestykseen. Minähän sen potkun siihenkin annoin. Kiitos mulle siitä. Jospa se karma välillä muistaisi noita mun hyviäkin tekoja ja palkitsisi niistä.

Jos mun tarkoitus onkin olla terapeutti kaikenmaailman epämääräisille sekopäille? Tämä Stalkkerikin jo lähestyi aamulla, haluaisi mut treffeille viedä. Pitää jotenkin onnistua ilmaisemaan että en halua ruveta mihinkään hänen kanssaan. Se on aina niin vaikeeta kun ei haluaisi tuottaa toiselle pettymystä. Eilenkin siellä baarissa tuijotteli mua kuin koiranpentu ja se tuntui creepyltä.

Tänään pitäisi sitten suunnistaa Heurekaan avoimin mielin. Jotenkin ei vaan olisi hirveän suurta fiilistä. Fiilis olisi eri jos olisi joku jonka kanssa lähteä. Kauhea kamppailu itseni kanssa että perunko hotellin ja menen autolla, mutta todennäköisesti en peru kuitenkaan. Jos vaikka kävisi seuraavana päivänä tutkailemassa vanhoja kotiseutuja, siinä ihan nurkilla kun olen. Ja Ikeassa. Tuntuu vaan jotenkin superyksinäiseltä.

Äsken huomasin pihallani miehen, tuli ovelle, mutta ei koputtanut. Piilouduin koska en halunnut tulla nähdyksi, en nimittäin aikonut avata ovea kun eiliset meikit oli pitkin naamaa ja yöpaita vielä päällä. En tiedä mitä halusi, jäi vähän häiritsemään. Miksi ei edes koputtanut? Vähän pelottavaa.


4 kommenttia:

  1. Ei kai Stalkkeri stalkkeroi??
    Saattaa olla, että se ei mitään kovin hienovaraista vihjettä tajua, joten sano vaan, että nyt on oma elämäntilanne sellainen, että ei jaksa. Kiitos ja hyvästi.
    Kerro sit miten heurekassa meni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää ovella käynyt stalkkeri ollut Stalkkeri. Mun pitää jotenkin kauniisti Stalkkerille kyll pikapuolin ilmaista että ei natsaa...

      Poista
  2. Meen jo sekaisin näissä terapiamiehissä... tämä siis EI ole Terapiamies eikä Käänteisvertaismies? Tämä on Stalkkeri, mutta ootte jossain kuitenkin jutelleet?

    Toivottavasti sun reissu on mukava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei, tä ei oo millään lailla hyvä terapiasuhde. Tää on Stalkkeri, tapasin sen yllättäen netissä ja siellä sitten juteltiin ja siirryttiin whatsappiin. Toivotaan että tää reissu on hyvä!

      Poista