Lukijat

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Keräilyerät

Nyt on lomainto koetuksella pahemman kerran. Jäätävän yön jälkeen pakkasin itseni lähteäkseni kiipeämään Vidova Gora-vuorelle. En löytänyt aloituspaikkaa tunnin etsiskelyn jälkeen ja tuulikin aivan järkyttävästi niin päätin tulla keräämään itseäni huoneeseen. Otin muutaman tunnin päikkärit ja uusi yritys paremman kartan kanssa. Pääsin ulko-ovelle ja tajusin että alkoi juuri satamaan. Täyskäännös ja takaisin huoneeseen kiukuttelemaan. Vaikka nyt loppuisikin tuo sade niin en taida enää ehtiä sinne perkeleen vuorelle. Olkoon sitten.

Onneksi matkatavaroihin oli eksynyt pipo (oli kameran suojukseksi tarkoitettu) niin tarkenen takki päällä ja pipo päässä täällä huoneessani.






Nyt kyllä harmittaa kun ei tullut hanskoja mukaan. Harmittaa myös että en päässyt sinne Vidova Goralle. Harmittaa myös että en ottanut oikeanlaisia vaatteita mukaan.

Eilen otin kuvaruutukopion tästä. Jotenkin iski

Koska tänään ei ole mitään erikoista reissukuulumista eikä kuvia niin tästä tuli vähän tämmöinen keräilyerät. Eilen bussissa koin ilmeisesti jonkun suuren valaistumisen (ennen kuin tuli paha olo bussissa kirjoittamisesta) ja kirjoitin tämän:


"En mä palasina oikeastaan enää ole. Muutamana isompana kappaleena vain. Nekin railot on kohta kurottu umpeen. Tekee niin hyvää olla vain itsensä kanssa, nauttia kauneudesta, huomata merkkejä, esimerkiksi kirkonkellot Hvarin satamassa (vrt. Paulo Coelhon Valon soturin alku). Tää oli niiin mulle tarkoitettu. Miten mä osasinkaan vasemmalla kädellä, ihan sama-meiningillä rakentaa mulle just oikean reissun? Ehkä ne viestit tuli jostain ilman että huomasin. Hyvä niin ja hyvä että sain ne muutettua toiminnaksi. 
Olen kuulemma rohkea. En tunne niin. Luin jostain että  "Rohkeutta ei ole se että ei pelkää vaan että pelkää ja uskaltaa silti". Kyllähän mua jännittää pärjätä yksin, mutta olenhan mä aina pärjännyt.
Kyllä mä pystyn olemaan taas onnellinen. Olen onnekas kun mulla oli mahdollisuus lähteä tälle retkelle. Tää oli niin tarkoitettu" 

Ehkä tällä huonollakin päivällä oli tarkoituksensa. 


4 kommenttia:

  1. Voihan pylly. En tykkää säästä ja muusta matalapaineesta.

    VastaaPoista
  2. No ihan kauhee tuuli! Jos tuo 22 pitää paikkansa. Onneksi et menny vuorelle, olisit varmaan lentäny tuulenpuuskassa ties minne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin katsoin eka että huhhuh, mutta nuo olikin km/h kun meillä päin ilmoitetaan m/s :). Mutta tuuli OLI kyllä kova varsinkin puuskissa. Ja KYLMÄ!

      Poista