Lukijat

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Asenneongelmainen lomalla

Mielensäpahoittaja täällä, iltaa. Siirryin tänään lomani toiseen vaiheeseen Tampereelle. Laadukkaaseen hyväksi havaittuun majoitukseen. Olenhan oikein osakas, gold-kortin haltija ja ties mitä muutakin josta olen useamman tonnin saanut pulittaa. Niin, ja olen myös keski-ikäinen ja helposti ärsyyntyvä.

Pääsin Holiday Club Tampereelle ja kirjauduin kolmen päivän visiitilleni. Pitkällisten etsintöjen jälkeen löysin huoneeni. Viimeisestä pimeässä nurkasta, siivouskomeron vierestä. Oven vastakkaisella seinällä oli ikkuna. Tajusin jo huoneen löytäessäni, että nyt ei ole huone kyllä Näsijärven puolella, mutta ei se mitään. Fiilis oli kyllä suhteellisen tyrmistynyt kun vetäisin verhon sivuun ja katsoin. Likainen ikkuna ja likaista peltikattoa silmänkantamattomiin. Ei sen puoleen, eipä se peltikaton puhtaus olis asiaa miksikään muuttanut. Pimeä huone peltikattonäkymin. Petyin niin kovasti että tunteellisena ihmisenä tirautin pienet itkut. Kamoja hakiessani kysyin respasta että olisiko mahdollisesti muuta huonetta tarjolla edes lisämaksusta. Ei ollut.


Koska mitään oikeaa syytä (tkm ei mua ehdi tässä nyt näkemään)  täällä olemiselle ei ole niin päätin että jos fiilis ei huomiseen mennessä parane niin lähden kotiin. Myönnän että mulla on tämän asian suhteen nyt asenneongelma, enkä usko että fiiliksen suhteen ihmeitä tapahtuu. Lupasin tavata huomenna lomaosake-esittelijän klo 10 ja vaihtarina saan 100 euron lahjakortin. Voi esittelijäparkaa, eipä tiedä vielä millaisella lomafiiliksellä olevan keski-ikäisen vittupään saakaan vaivoikseen. Mulla on nimittäin muutama mielipide heidän palveluistaan tulossa ihan pinnistelemättä. Enkä TODELLAKAAN aio ostaa lisää osakkeita.

Huomaa, ettei mulla ole just nyt oikeita ongelmia. Ëiköhän niitäkin kohta taas tule niin loppuu ärsyyntyminen mitättömyyksistä. Niin kuin vaikka siitä, että vessapaperia oli noin muutama pala vain jäljellä. Taiteltu kyllä asiaankuuluvasti. Vessapaperi, tuo keski-ikäisen naisen lomanpilaaja.





Pitäisköhän vaihtaa alaa. Musta tulis hyvä sisäinen tarkastaja johonkin firmaan.



12 kommenttia:

  1. Kyllä pitäisi. Te on jo niin vanha, että kohta ei enää kannata vaihtaa alaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot kultaseni ihan yhtä vanha. Nelkyt on sitäpaitsi uus kolkyt.

      Poista
    2. Niin. Kun on ikää, voi puhua kokemuksesta. Edes nelikymppinen ei ole enää kovaa valuuttaa työmarkkinoilla.

      Poista
    3. Voi kultaseni, nimenomaan nelikymppiset asiantuntijat on kovaa valuuttaa. Lapset on jo isoja ja ammattitaito tapissaan. Ehkä duunaripuolella tilanne onkin eri.

      Poista
    4. En osaa sanoa, mutta kun sä kyl sanoit, että "vaihtaa alaa", niin uudella alalla ei varsinaisesti ole hirveän kokenut vaikka ois ikäneito kun alan kokemusta ei ole hurjasti.

      Mut ihammitevvaa. Naisethan istuu pankin päällä, joten ansiota on tiedossa aina.

      Poista
  2. Tampesteri on nääs paska kaupunki ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaupungissa varsinaisesti vikaa oo, tää meni vain nyt tällee. Päin persettä. Niin kuin mulla aina.

      Poista
  3. Okei, nyt ymmärrän eilisen kommenttisi vielä paremmin :) mutta oikeesti tuo vessapaperi! Eikö ollu uutta rullaa missään?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli onneks. Mutta ei edes käden ulottuvilla. Ja kyllä mua vähän huvittaa että viitsin nillittää jostain paskapaperista. Mutta kun valittamisen makuun pääsee niin ah, tuntuu hyvältä.

      Poista
  4. Ah, onneks en oo ikinä sekaantunut Holiday Clubiin... Ei muuta kuin herne nenään ja valittamaan kaikesta. Toivottavasti sulla olis kuitenkin hyvää aikaa Tampereella <3 Nyt tosin ainakin sataa kuin saavista kaataen, blaah...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei holiday clubissa vikaa ole, oon tyytyväinen kyllä, mutta tää huone oli pohjanoteeraus. Nyt osaan vähän paremmin käyttää tätä niin osaan välttää tämänkin karikon. Note to self, älä ota ministudiota Tampereelta.

      Poista
  5. Tuollaisen näkymän nähdessään tulee kyl aika nopeesti mieleen "I want my money back!!"
    Ja sä joudut kuuntelee vielä lisää tuon tahon edustajan puheita. Läppäse sitä puhujaa sit vaikka pillillä otsaan.. Menis mullakin fiilikset tuollaisesta huoneesta. Jos ei oo pakko olla paikalla, lähde takas tai repäse ja lähde johki muuhun kaupunkiin rimpsalle!

    VastaaPoista