Lukijat

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Lääkärikäynti muistettu!

Muistin käydä tiistaina lääkärissä. Ensiksi ojensin oirelistani. Lääkäri heitti vastapallona masennusepäilyn. Siihen vastasin masennustestipaperilla ja ajattelin että voihan vee, noin helposti ihminen pistetään masentumaan jos ei itse tajua pistää vastaan. Hyväksyi onneksi etten ole masentunut.

Kiistelimme ferritiinin viitearvoista (toinen lääkärini, se parempi Helsingissä) oli antanut mulle tavoitetasoksi arvon 100, tämän työterveyslääkärin mielestä viitearvon alapää 14 on ihan riittävä. Lopetin vastaan väittämisen kun tajusin sen olevan turhaa. Päätin yrittää jatkaa raudan syöntiä ja odotella labravastauksia. Peruslabrat, kilppari ja ferritiini otettiin.

Lopputulema oli se, että mulla on uni rikki ja vaikka ei tiedetä mistä se johtuu niin hyväksytään se ja  yritetään se korjata ja katsotaan korjautuuko muita asioita samalla. Sain nukahtamiseen siis kemiallista apua.

Kaikki labrat olivat kunnossa (lääkärin mielestä). Itse olen huolestunut ferritiinin alenemisesta itsestään. Syksystä huono arvo oli alentunut 10 yksikköä vaikka olen mielestäni syönyt ihan ok ja pari viikkoa rautaakin taas syönyt. Pitäisi tutkituttaa että mistä johtuu ensinnäkin alhainen arvo ja se, ettei rauta imeydy ja lisäksi se, että raudan syönnin kun lopettaa niin arvo laskee. Kuukautisiakaan mulla ei ole, eli rautaa ei poistu sitäkään kautta. Tätä selvitystä varten pitäisi varmaan mennä taas Helsinkiin. Ennen sitä saatan ostaa apteekista keliakiatestin ja tehdä sen. Keliakiakin kun aiheuttaa myös anemiaa ja sitäkin on joskus epäilty. Testiä vaan ei saatu tehtyä ja kieltäydyin uusintatestistä silloin vuosia sitten (paloi käämit).

Olen nyt nelisen yötä nukkunut lääkkeen avustamana ja jo on olo erilainen! Tunnen että olen nukkunut syvästi ja herään semipirteänä. Eilen jopa toinen lapsista huomasi että oon oudon pirteä! Toivon että homma korjaantuisi muutaman viikon lääkekokeilulla eikä jatkuisi kun ne lopetan. Toivon että kehä katkeaa näin helposti. Tämä uni on niin erilaista kuin aiemmin. Aiemmin saatoin havahtua hereille kymmeniä kertoja yössä, tyyliin joka kerran kun käänsin kylkeä ja aamuyöstä heräsin odottelemaan kellon soimista ja sitten kun se vihdoin soi niin oli tunne että en ollut nukkunut juuri lainkaan.

Jospa tää tästä :)

7 kommenttia:

  1. Ei kai sinulla ole varhaisia vaihdevuosioireita? Unikuvaus - kaiken muun ohella - sopisi kuvaan. Pitäisiköhän sinun mittauttaa myös hormonitasosi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä siihen oikein usko ennen kuin tällä hetkellä elämässä olevat stressitekijät on poistuneet ja rauta-arvot on saatu reilaan. Pitää pitää mielessä tuokin mittaus

      Poista
  2. Olen erimieltä lääkärin kanssa tuosta ferritiinistä. Olen itse sairastanut raudanpuutosanemian ja sain työpaikkalääkäriltä lähetteen Esa Soppi -nimiselle lääkärille (Helsingissä). Soppi on aivan huipputyyppi kilpirauhas ja raudanpuutosasioissa, joten jos sulla on mitenkään mahdollista päästä hänen vastaanotolleen, niin hyvä. Voin laittaa enemmän tietoa sähköpostilla jos haluat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon myös eri mieltä, mutta totesin kinastelun asiasta olevan turhaa kun se vaan jankkasi että "kyllä niihin viitearvoihin pitää pystyä luottamaan". Oon käynyt Vilho Aholalla, joka on myös huippu näissä asioissa. Sopen tekstejä oon kyllä lukenut netistä ja todelliseksi asiantuntijaksi todennut. Kyllä vähän ihmetyttää tuo mun ferritiinin lasku, mutta selvitellään...

      Poista
  3. No olipa hyvä, että sulla oli se testi lyödä sille käteen! Se masennus kun on niin kätevä diagnoosi, sen alle saa lakaistua piiloon monta erilaista oiretta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Varmasti Suomessa on paljon oikeastikin masentuneita, mutta monikohan "masentunut" onkin oikeasti esim. kilpirauhassairas tai aneeminen. Ja mitä muita vastaavia sairauksia onkaan.

      Poista
    2. Mun työkaverin väsymystä hoidettiin masennuksena, ja vuosi siitä se kuoli rintasyöpään...

      Poista