Lukijat

lauantai 18. toukokuuta 2019

Asuntokaupoilla

Olen pistänyt taas tuulemaan! Tällä viikolla olen ostanut yhden asunnon Helsingistä (lapselle) ja tehnyt tarjouksen, saanut siihen hyväksynnän ja sopinut kauppapäivän toisesta asunnosta (itselleni). Uusi asuntoni tulee olemaan naapuritalossa tässä samassa lähiössä. Uskallan näköjään jo sitoutua tähän lähiöön.

Minä, vannoutunut omakotitaloihminen, olen kohta kahden kerrostalokämpän omistaja ja taas asuntovelallinen, ihanaa :D. Kyllä se omakotitalohaave elää vielä, mutta sen aika on sitten myöhemmin.

Tämä lähiöelämä on oikeastaan aika mukavaa.  Musta pidetään hyvää huolta iltakävelyillä ja muutenkin, eilenkin oli pienimuotoinen piknik rannassa, toissapäivänä souturetki lähisaareen. Tämä on juuri sellaista elämää, jota haluan elää just nyt. Kukissakin mut pidetään, vaikka tapan niitä aika hyvää tahtia. Mun pitäisi onnistua pitämään nyt hengissä neilikka, jonka pitäisi kuulemma kukkia koko kesä. Ehheh...

Tänään on meidän virtuaalisen kohtaamisen 10 kuukautispäivä. Olin silloin hammashoitoreissulla Unkarissa ja mulla oli tylsää. Oli juuri päättynyt kirjoittelu jonkun omituisen urpon kanssa, joten kirjoittelukaverille oli tilausta. Aika äkkiä huomasin, että kyseessä ei olekaan mikään omituinen urpo vaan ihmeellinen yksisarvinen, joka osaa myös kirjoittaa ja ajatella järkevästi ja jonka kanssa juttu luisti. Mitään omituisia puolia ei ole tullut vieläkään esiin (minusta varmaan on) ja kaikki on oikein hyvin.

Uuden työn ja opiskelun aloitus tuntuu edelleen vaikealta, mutta kai sekin siitä suttaantuu ajan kanssa.

8 kommenttia:

  1. No et sä ainakaan mikään hidas päätösten tekijä ole! :D mutta miksipä sitä pitäisi vuosikausia asioita jahkailla.
    Muista krympata uusi kämppä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon joskus aika nopea käänteissäni, mutta pitää luottaa siihen, että ratkaisut on oikeita :). Krympata? Ihan uus sana mulle. Mitä pitää siis tehdä?

      Poista
    2. Krymppaus, juhlistaminen.

      "Krymppäämisellä on tarkoitettu myös uuden puvun tai muun vaatekappaleen (tai esim. polkupyörän) oston juhlimista tarjoamalla toisille (leivos)kahvit tai tavallisemmmin ryypyt. Tässä merkityksessä sanaa on käytetty 1910 - 1950-luvuilla. Verbiä on käytetty myös juhlimisesta yleensä, juopottelusta ja jonkin tajoamisesta toiselle.

      Sana tulee ilmiselvästi ruotsin kielen krympa-verbistä, joka merkitsee kutistamista tai surkastumista. Miten kutistamisesta sitten on tullut juhlimista? Sitä lähde ei kerro, mutta ehkäpä se liittyy siihen, että jotkut uudet vaatteet tuppaavat hieman kutistumaan käytössä ja ensipesuissa. Kenties uuden vaatteen juhlimisen on ajateltu olevan jonkinlaiset ensikutistajaiset? Krymppäämisperinne olisi sitten yleistynyt uusien vaatteiden juhlimisesta muihinkin hankintoihin."

      Poista
  2. Siis vau ja apua! Ostit kaksi kämppää tosta noin vaan. Ootapa, mistäs sais tollasen rahamäärän itselleen? Ooh, olen vaikuttunut! Hyvää kk-päivää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tarkoitat kai, että mistä saisi noin paljon velkaa itselleen :D. Talon myynnistähän jäi sen verran, että saan omarahoitusosuudet katettua. Hyvä niin :)

      Poista
  3. Sä olet nopea käänteissäsi, kadehdin tuollaista ominaisuutta!! Joko lapsi palasi maailmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä tota oman asunnon ostamista pohdin jopa viikkoja :D ja lapsen asunto oli haussa ainakin kuukauden :D. Lapsi tulee vasta heinäkuussa

      Poista
    2. oho, jopa viikkoja :D Sä oot huippu!

      Poista