Lukijat

lauantai 29. kesäkuuta 2019

En todellakaan kaipaa yksin oloa, mutta nyt kun otin hetken omaa aikaa kaiken rempan ja muuton keskellä (okei, Yksisarvinen on käyttänyt lomaansa mun uuden asunnon remppaamiseen, en minä), laitoin youtuben soittamaan ja viiniä lasiin, niin tuli kovin tutut fiilikset niiltä ajoilta, kun aikaa oli vaikka muille jakaa.

Mun tapanani on kasata hillitön to do-lista ja nääntyä sen alle. Välilehtiä on päässä auki kymmeniä. Pitää ostaa keittiö, maalata, siivota vuokranantajan näyttöä varten ja muuttaa. Niin ja opiskella, urheilla ja käydä töissä.

Kesken viinin juonnin ja tajunnanviestikirjoittamisen tuli ilmoitus "teippailen vähän". Yksisarvismies oli teippailemassa maalausta varten naapuritalossa, joten lähdin seuraksi. Arvostan ja olen kiitollinen.

Onpas mulla ollut jollain oudolla tavalla ikävä tätä kyynelehtimistä näytön ääressä. Nyt itken Yksisarvismiehen menetyksen vuosipäivää. Olen yliempaattinen, olen sen aiemminkin todennut. Ajattelen liikaa, tunnen liikaa - hyvässä ja pahassa.

Mun on vaikea käsitellä torjuntaa. Vaikka tiedän, mikä päivä tänään on, torjunta tuntui pahalta varsinkin kun Y-mies ei sen syistä puhunut. "Pitää lähteä viemään koiraa ulos" oli syy miksi ei ehtinyt sen enempää nähdä. Kristallipallo pitäisi olla, kun puhua ei voi. No, en mäkään voinut, ei tosin ole mun asiakaan. Kai. Mun osa on olla se ennustaja, mielialapuntari ja ymmärtäjä. Ei se helppo osa ole, varsinkin kun itsekin oon tämmöinen tuuliviiri.  On aika antaa tilaa. Olisin voinut kohdata asian ja avata keskustelun, mutta en, pakenin ulos asunnosta, hissiin vierittelemään kyyneliä. Eihän mulla ole edes oikeutta tuntea tämmöisiä hölmöjä tunteita mun asemassa. Siksipä mä kirjoittelenkin vain näitä tänne luonnoksiin.

Tämmöisinä hetkinä olen kauhuissani siitä, että tämä ei kestäkään ja mut jätetään taas. Niin tiukassa ne pelot ovat. Vaikka pari tuntia sitten nautin yksin olosta niin tämä "torjunta" iski pelot vasten kasvoja. Mä hengittelen, itken vähän ja rauhoitun ja kaikki on huomenna hyvin. Nää on mun pelkoja, irrationaalisia, vailla todellisuuspohjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti