Lukijat

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Ahdistavaa

Kyllä on kamala se tunne, kun tuntee, että ei selviä työstä. Istuu toimiston perimmäisessä nurkassa ja tuijottaa ruutua ja miettii, että jos vain lähtisi, kun on koeaikakin. Ei uskalla lähteä tyhjän päälle, eikä talouskaan kyllä siihen anna myöten. Edellinen työpaikka oli johdon osalta mätä, mutta ei ahdistanut kuitenkaan lähteä töihin kun töissä oli pääasiassa kivaa (mitä nyt muutama tyyppi sai mun sappeni kiehumaan).

On melko hämmentävää, kun ketään ei kiinnosta miten mä pärjään. Ilmoitin esimiehelleni asiasta, jota en osaa, niin vastaus oli, että koita nyt vain pärjätä kun ei ole muitakaan. Esimiehellä kun ei ole substanssiosaamista alaan niin eipä tule apuja sieltäkään. Toivoo kai parasta, eikä edes kai uskalla pelätä mun lähtöä, vaikka tämän muutaman kuukauden sisällä ovi on käynyt ulospäin jo monta kertaa. Mä olen koneen osa, en semmoinen tärkeä osa, jota pitäisi huoltaa.

Mut "rekrytoinut" tuttava pelkää mun lähtöä. Lomalta tullessaan  "tulin katsomaan, että ootko sä vielä täällä".

Olen pohtinut, että onko ongelma mussa itsessäni kun en viihdy. Ei se ole. Kyllä mä tiedän teorian siitä, miten johdetaan, jotta henkilöstö olisi tyytyväisempää, sainhan kyseisestä kurssista vastikään ihan hyvän arvosanankin. En toki käytännössä varmasti osaisi, mutta en ole johtotehtäviin kyllä hakeutunutkaan. Eihän se niin toimi, että otetaan henkilö töihin, heitetään se paikalleen ja sanotaan, että koita pärjätä, eikä kysellä yhtään perään.

Googletan vimmatusti, että miten pääsisin opiskelemaan niin, että pystyisin elättämään itseni ilman, että pitäisi käydä töissä. Riskialttiita keinoja vain löytyy, eikä mun riskinsietokyky taida riittää.

Ei pitäisi kyllä joka aamu ahdistaa lähteä töihin. 

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Olen muuttanut

Kyllä en muuta enää IKINÄ! Olen saattanut sanoa tosin tuon ennenkin, mutta tämä muutto on ollut kyllä raskas ja pitkä. Keleillä saattaa olla osansa asiassa. Yksisarvismies remppasi ja muutti mun kamoja ja mä hajoilin muuttostressiä. Kyllä mä toki autoin, minkä kerkesin. Eilen painoin viimeistä kertaa vuokrakämppäni oven kiinni, huh kun tuntui hyvältä.

Uusi asunto on kaaoksessa, odottelen kuukauden päästä alkavaa keittiöremonttia, joten en voi keittiötä täyttää, vaan kaikki keittiötavarat ovat laatikoissa. Tiskikonettakaan ei ole vielä, joten tiskiröykkiöt kasvavat kun on parempaakin tekemistä kuin tiskaaminen.

Tämä helle lyhentää mun pinnani uskomattoman lyhyeksi, pienetkin vastoinkäymiset saattavat aiheuttaa ärhentelyä. Onneksi töissä on sentään asialliset olosuhteet. Kyllä on ikävä ilmalämpöpumppua. Ostin ilmastointilaitteen, mutta eihän se ole sama asia. Kauhea meteli ja pieni viilennys.

Työrintamalla en ole ollenkaan tyytyväinen, vaan uudet kuviot on jo hakusessa, pitää toivoa, että tärppää ja löytyisi se hyvä arvostava työnantaja, jolle työpanoksensa antaa. Eihän muutaman kuukauden työsuhde hyvältä cv:ssä näytä, mutta ei voi mitään.

Tämän ja huomisen aikana pitäisi saada tavararöykkiöt järjestettyä niin, että kämppään mahtuu synttärivieraat. Ihan pyytämättä meinaavat sukulaiset tulla juhlimaan mun synttäreitä. Onhan tuo 41 tietty aikamoinen virstanpylväs.

Kahden viikon päästä odottaa taas reilun viikon loma, ihanaa! Palkaton, joten myös persaukisuus odottaa, ihanaa :D. Katselin juuri S-bonuskertymän tilannetta tälle kuulle, ei ole tarvinnut ostaa kuin yksi tankillinen bensaa! Kyllä nämä pienet ympyrät tulee halvaksi!

torstai 18. heinäkuuta 2019

Käyttäjä on poistanut profiilinsa tai se on piilotettu

Vuosi on kulunut siitä, kun ensimmäiset viestit Yksisarvismiehen kanssa vaihdettiin. Luin ne äsken, keskusteltiin näköjään kävelystä ja VR:stä :D. Mies kirjoitti 18 virkettä aloitusviestiin. Asiallista tekstiä, jossa pilkut ja yhdyssanat oli kohdallaan. En voi vastustaa yhdyssanoja, joten muuta ei tarvittu ja tässä sitä ollaan nyt :D.

Kun suurin osa yhteydenotoista oli  tyyliä "moi", "mitä söpöliini" tai "mun on pakko kysyä heti alkuun että tykkäätkö anaali seksistä", niin 18 virkettä normaalia tekstiä sykähdytti. Siitä se sitten lähti, mun epäilyksistä huolimatta. Vuodessa on tapahtunut mahdottoman paljon, mutta kaikki tuntuu edelleen hyvältä ja niin oikealta. Kyllähän mä toki skitsahtelen välillä sisäisesti ja pelästyn jostain hölmöstä oman pään tuotteesta, mutta koitan suhtautua niihin asian vaatimalla tyyneydellä. Yksisarvismies osaa käsitellä mua paremmin kuin kukaan koskaan. Ei se välttämättä aina mua ymmärrä, mutta enhän mä itsekään. Ei se onneksi anna sen kai häiritä.

Tämä kesä on ollut paras vuosiin. En ole sairastanut mitään uutta (kopkop), kukaan ei ole jättänyt mua tai mä en ole jättänyt ketään, esikoinen palasi maailmalta ja sain viettää puolismaisen kahden päivän äärilaitojen unelmaloman Yksisarvismiehen kanssa. Toinen päivä sviitissä majakassa ja toinen päivä teltassa kaatosateessa lähes autiolla saarella. Oli kyllä hienoa :). Hieno kesä siis jo tähän mennessä. Vielä on kesää jäljelläkin!

Jotta juhliminen ei loppuisi tähän, on reilun viikon päästä livetapaamisen vuosipäivä ja elokuussa suuri juhlapäivä kun saavutamme avioeroni jälkeisen elämän pisimmän suhteen statuksen :D. Ei epäilystäkään, etteikö saavutettaisi näitä kaikkia etappeja.

Osaan niin nauttia ja arvostaa ja uskallan rakastaa täysillä <3
Liikaa asioita tapahtuu taas kerralla. Ihan itse olen ne järjestänyt, joten ei pitäisi valittaa. Viime viikolla iski yllättäen muutto, kun saatiin isojen tavaroiden kantoapua. Muutto tyssäsi heti isojen tavaroiden kannon jälkeen siihen, kun vaihtarivuodelta saapunut esikoinen ilmoitti tulevansa mun luokse kaaoksen vallassa olevaan asuntoon.

maanantai 1. heinäkuuta 2019

On levoton olo ja ikävä. Yksisarvinen lähti ulkomaille - viideksi päiväksi vallan. Vielä tiistai, keskiviikko ja torstai, perjantaina jo nähdään. Seitsemän kuukauden ajan ollaan nähty päivittäin, ihan muutama välipäivä vain ollut ettei olla nähty ja heti musta tuli riippuvainen. Ei ole turvallinen olo, pelkään, että jotain käy. On vaikea luottaa, että tykkää. Hylkäämisen tunnelukko on tallella ja vahvana.