Lukijat

torstai 18. heinäkuuta 2019

Käyttäjä on poistanut profiilinsa tai se on piilotettu

Vuosi on kulunut siitä, kun ensimmäiset viestit Yksisarvismiehen kanssa vaihdettiin. Luin ne äsken, keskusteltiin näköjään kävelystä ja VR:stä :D. Mies kirjoitti 18 virkettä aloitusviestiin. Asiallista tekstiä, jossa pilkut ja yhdyssanat oli kohdallaan. En voi vastustaa yhdyssanoja, joten muuta ei tarvittu ja tässä sitä ollaan nyt :D.

Kun suurin osa yhteydenotoista oli  tyyliä "moi", "mitä söpöliini" tai "mun on pakko kysyä heti alkuun että tykkäätkö anaali seksistä", niin 18 virkettä normaalia tekstiä sykähdytti. Siitä se sitten lähti, mun epäilyksistä huolimatta. Vuodessa on tapahtunut mahdottoman paljon, mutta kaikki tuntuu edelleen hyvältä ja niin oikealta. Kyllähän mä toki skitsahtelen välillä sisäisesti ja pelästyn jostain hölmöstä oman pään tuotteesta, mutta koitan suhtautua niihin asian vaatimalla tyyneydellä. Yksisarvismies osaa käsitellä mua paremmin kuin kukaan koskaan. Ei se välttämättä aina mua ymmärrä, mutta enhän mä itsekään. Ei se onneksi anna sen kai häiritä.

Tämä kesä on ollut paras vuosiin. En ole sairastanut mitään uutta (kopkop), kukaan ei ole jättänyt mua tai mä en ole jättänyt ketään, esikoinen palasi maailmalta ja sain viettää puolismaisen kahden päivän äärilaitojen unelmaloman Yksisarvismiehen kanssa. Toinen päivä sviitissä majakassa ja toinen päivä teltassa kaatosateessa lähes autiolla saarella. Oli kyllä hienoa :). Hieno kesä siis jo tähän mennessä. Vielä on kesää jäljelläkin!

Jotta juhliminen ei loppuisi tähän, on reilun viikon päästä livetapaamisen vuosipäivä ja elokuussa suuri juhlapäivä kun saavutamme avioeroni jälkeisen elämän pisimmän suhteen statuksen :D. Ei epäilystäkään, etteikö saavutettaisi näitä kaikkia etappeja.

Osaan niin nauttia ja arvostaa ja uskallan rakastaa täysillä <3

3 kommenttia:

  1. Itsekin ihastuin viime kesäkissaan virheettömän kieliopin takia :D
    Onhan se parempaa kuin aloitusviesti "No tuleeko sitä pilluu?"
    Yksisarvisia oikeasti on olemassa, jee!!
    Keksikää jotain kivaa vuosipäivänä!

    VastaaPoista
  2. Joo yhdyssanojen osaaminen kyllä sytyttää :) anaali seksi ei kyllä yhtään.
    Odotin, koska päästään otsikon aiheeseen, mutta ehkä se oli sitten vaan sitä, että deittiprofiili on lopullisesti poispyyhitty...

    VastaaPoista
  3. Oih. Huokaus ja sydän :)

    Onnellisia vuosipäiviä!

    VastaaPoista