Lukijat

perjantai 9. elokuuta 2019

Kotirouvan elämää

Ah, kotirouvana oleminen sopii mulle niin hyvin! Miehen saatua lapsivapaata, pääsimme "muuttamaan yhteen" muutamiksi päiviksi. Mies joutuu olemaan päivät töissä, joten mulle jää aikaa kunnollisen kotirouvan elämään. Olen nukkunut,  heräillyt hitaasti, pelannut Pokemonia, nukkunut vähän lisää ja ulkoillut koiran kanssa. Olen jopa kerran onnistunut valmistamaan ruuan, niin kuin kunnon kotirouva konsanaan. Eihän se pöydässä ollut miehen tultua kotiin, mutta ainakin tekeillä.  Iltaisin olemme siemailleet veneretkellä viiniä ja katselleet auringonlaskuja. Olen opettanut Yksisarvista haaveilemaan, joten olemme myös haaveilleet tulevaisuudesta omavaraisina erämaassa, rauhassa ja hiljaisuudessa :D. Ehkä noita unelmia joutuu vielä vähän säätämään, mutta Yksisarvinen on ihan hyvin kehittynyt unelmoinnissa, ne taidot kun olivat melko alkeellisella tasolla vielä silloin kun tavattiin.

Opiskelut tai oman kodin järjesteleminen ei ole edennyt, koska olen asunut Yksisarvisen luona. Kotirouvan elämäni loppunee huomenna ja arki koittaa. Tai no, ei varsinaisesti arki, koska lomailen/olen työpaikkojen välissä vielä ensi viikonkin, sitten on otettava ryhtiliike.

Koska tänään kotirouvan elämä on ollut todella kiireistä, joudumme menemään ulos syömään. Kuitenkin sain pyöräytettyä rakkaalleni jälkkäriksi mustikkapiirakan, jonka sulotuoksut leijailevatkin jo ilmassa. Näkemisiin!


5 kommenttia:

  1. Oi, mikä mustikkapiirakan tuoksuinen kodinhengetär!
    Koita kestää ulkonasyömisen tuska, kyllä se siitä helpottaa... ;)

    Oikeesti tosi kiva, että asiat on hyvin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se jo ehti onneks helpottaa ja paluu tavalliseen arkeen oli ankara :D

      Poista
  2. Äläs ny, kotirouvailuun voi vielä tottua - heität uudella työllä vesilintua ja jäät essu päällä leipomaan Yksisarviselle pullaa 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, kotirouvan mustikkapiirakka oli niin järeää tavaraa, että vain liottaminen vaniljakastikkeessa pelasti hampaiden katkeamiselta, joten en nyt uskalla ihan vielä jättää uutta työtäni :D. Pullaa olen kyllä aina osannut leipoa, ei vaan ole tullut viime aikoina juuri leivoskeltua. Ehkäpä sitten kun keittiöremppa valmistuu

      Poista
  3. Oih, auringonlasku, veneretket ja viini kuulostavat niin ihanilta. <3

    VastaaPoista