Lukijat

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Mä niin RAKASTAN (tänään) Suomen syksyä!

IHANAA IHANAA IHANAA olla kotona!

Mulla alkoi pinna kiristymään kyllä matkan loppua kohden niin pahasti, että yksikin päivä lisää asumista naisseurassa olisi katkaissut kamelin selän. Kotimatka oli niin pomppuinen, että rauhottavia kului ennätysmäärä, mutta parempi niin, kuin paniikissa. Aurinko oli ihana ja työpäivän katkaisseet parin kolmen tunnin siestat altaalla olivat myös ihan jees, mutta kyllä tämä kuulas kotimaa vaan voittaa aurinkorannikon.

Yksisarvismies tuli hakemaan juna-asemalta ja muutinkin suoraan Yksisarvismiehen luo kimpsuineni muutamaksi päiväksi. Ei tullut mieleenkään mennä kotiin! Mulla oli niin hirveän kamalan kova ikävä koko jälkimmäisen viikon, että en kyllä IKINÄ enää halua olla noin pitkään erossa. Kyllä pisti miettimään, että mitä jos en olisi muuttanut tänne Yksisarvisen kotikaupunkiin, niin elämä olisi ihan pelkkää ikävää, kammottava ajatus. Kyllä tuo etäisyys sai ajattelemaan, varsinkin sitä, että miten hemmetin onnellinen mä olen kun pääsen joka päivä rakkaani kainaloon ja että tulevaisuudessa on haaveiltavaa ja odotettavaa. Etäisyys toi myös uusia ulottuvuuksia meidän suhteeseen. Yksärin ilmoitus, että hän, mykkä suomalainen mies, ikävöi mua oli ihana ja sai mut luonnollisesti nyyhkimään <3.

Tulipas ällösiirappinen postaus, mutta ei hätää, kohta kaamosmasennus ja jääkiekkokauden aikainen ärsytys palaavat takaisin, mutta siihen asti aion leijua kotiinpaluuhattarapilvessä ja olla liimautuneena Yksisarvismiehen ihoon seuraavat päivät <3


tiistai 15. lokakuuta 2019

Erakko

Mä haluan jo kotiin! Vielä viikko jäljellä ja semmoinen puristava tunne mahassa ja kyynelkanavissa huonosti nukutun yön jälkeen. Joka paikkaan sattuu, sänky narisee joka liikahduksella ja nurkat ahdistaa. Paikka on sellainen, että jos haluaa jonnekin lähteä, on patikoitava muutama kilometri, tai mentävä taksilla tai bussilla. Mielenkiinnon kohteet mulla on erilaiset kuin noilla nuoremmilla. Mä olen tämän BB-talon vanhin. Siltä musta tuntuu, ihan kuin olisin jossain ihmiskokeessa. Mikä ihme mut sai oikein lähtemään näin pitkäksi aikaa asumaan vieraiden ihmisten kanssa vieraaseen maahan? Ryhmäpaine, FoMO, lupaus auringosta ja rennosta menosta. No, rento meno tarkoittaa sitä, että työrauhaa eikä asiallisia työntekoedellytyksiä ole. Aurinkoa sentään on. Olenpas kalkkistunut viime aikoina. Olen sisäisesti hymähdellyt, kun mua puoli vuosikymmentä nuoremmat voivottelevat kuinka he ovat niiiiiiin kamalan vanhoja.

Viime viikolla sain hautautua illoiksi opiskelutehtävien pariin ja omaa aikaa sitä kautta. Nyt ne deadlinet on hoideltu, joten nyt mun kämpille jääminen on varmaan vain outoa. En välitä siitä, saan olla outo jos haluan.

Olen koittanut löytää rauhaa ja olenkin varmaan leimaantunut epäsosiaaliseksi ja ärsyttäväksi outolinnuksi. Itseäkin ärsyttää epäsosiaalisuuteni. Vielä aika monta yötä, ennen kuin pääsen pimeään, epäsosiaaliseen, hiljaiseen Suomeen, jossa lämmin hiljainen syli odottaa. Onneksi Yksisarvismies on samanlainen erakko kuin mä, tai ehkä mä olen jo jopa vähän pahempi.

Pitää muistaa, että jos samanlainen tilaisuus toistuu niin viikko on ihan maksimi, viinikään ei nimittäin enää maistu ja se jos jokin on huolestuttavaa.

maanantai 7. lokakuuta 2019

Maanantaita

Moi pitkästä aikaa!

Voitteko kuvitella, että mulla on edelleen kaikki hyvin. Hieman pelottaa tämmöistä sanoa, koska huomenna on lentomatka, enkä viitsisi karmaa häiritä. Lentäminen on kuitenkin turvallisin matkustusmuotot jnejne, joten pelko pois... Olen lähdössä kahden viikon työmatkalle, eli se tarkoittaa kahden viikon eroa Yksisarvismiehestä. Viikon ero meillä jo oli metsästysreissun takia ja jo se tuntui musta melkoisen pahalta. Kaksi viikkoa voi olla TOSI paha. Paha voi olla myös asua kahdeksan työkaverin kanssa samassa talossa kaksi viikkoa. Huhhuh. Mä olen asunut kohta kahdeksan vuotta pääasiassa yksin,  joten tuntuu hurjalta tulevat kaksi viikkoa suht vieraitten ihmisten kanssa. Ihmisten, joista jokainen on nuorempi kuin mä, osa jopa lähellä mun esikoisen ikää. Kävi ilmi, että mä olen jopa vanhempi kuin firman toimitusjohtaja. Taidan olla firman kolmanneksi vanhin. Tuntuu hieman oudolta, koska mä miellän itseni aika paljon nuoremmaksi, kuin mitä ikä kertoo. 

Viihdyn uudessa työpaikassani edelleen todella hyvin. Olen kotiutunut, tunnen itseni osaksi porukkaa, olen tyytyväinen. Olen hämmentynyt henkilöstön huomioimisen määrästä.  Edellisessä työpaikassa oli myös lounasetu ja hieronta, mutta henki aivan täysin eri. Suvaitsevaisuus, johtaminen, rentous, sekä työntekijän ja työkaverin kunnioitus ja arvostus on täysin eri tasolla. Henkilöstöasiat ovat kuin oppikirjasta. 

Hetken mielijohteesta jokunen viikko sitten osallistuin yhteishakuun mielessä ammattikorkeakoulupaikka. Avoimessa ammattikorkeakoulussahan  olen opiskellut jo keväästä alkaen ja vuoden loppuun mennessä pitäisi olla 45 opintopistettä jo kasassa, eli neljäsosa tutkinnon laajuudesta. Olen huomannut, että olen melkoisen huono ottamaan kritiikkiä vastaan hengentuotteistani. Menossa on kurssi, jonka opettaja onkin melkoisen ankara ja tehtävistä ei tulekaan pisteitä siihen malliin kuin olen tässä jo ehtinyt tottua. Sekös ottaakin koville ja jupisen lähipiirille harmistustani. Kolmonen on kuulemma ihan hyvä. Niin varmaan jos ei sattuisi olemaan mä. En mä perfektionisti ole, ainakaan omasta mielestäni, koska en todellakaan ehdi panostamaan kursseihin niin paljoa kuin pitäisi, mutta silti huonot arvostelut tehtävistä ottaa päähän. Eihän arvosanoilla mitään väliä ole, kunnes sitten yhtäkkiä onkin jos vaikka keksii ruveta vielä joskus jatko-opiskelemaan.

Keittiöremppa meni päin helvettiä, mutta en toistaiseksi viitsi siitä kirjoittaa, kun tilanne on vielä kesken. Kuluttajariita saattaa tulla jos mun ehdotus ei mene läpi. Jos pääsemme sopuun, niin en tee asiasta julkista. Ihme case kerrassaan. Amatöörimäistä puuhastelua sekä johdossa, että suorittavalla taholla. Hymykuopparemppamiestä on ollut ikävä. Jos joskus vielä remppaan niin teen taustatyön paremmin.

Huomenna tähän aikaan olen ehkä selvinnyt lennosta ja sangria uima-altaalla siintää mielessä. Eikun työmatkallehan olinkin lähdössä. Onneksi vapaa-aikaa ja aurinkoa riittää myös :)