Lukijat

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Vuosikatsaus 2019

Vuosi 2019 on lopuillaan ja on aika lähes perinteisen vuosikatsauksen.

Vuosi on ollut muutosten vuosi. Olin juuri vuosi sitten joulukuussa muuttanut omakotitalosta kerrostaloon ja alku oli haastava. Kerrostaloelämään tottuminen otti aikansa äänineen ja kyttääjineen.

Alkuvuoden ajelin 70 kilometrin työmatkaa suuntaansa ja pelkäsin liukkaalla ja lumisella tiellä joka päivä. Työ otti päähän koko ajan enemmän ja enemmän ja kevään korvalla irtisanouduin. Kevät oli kiireistä aikaa, koska päätin alkaa myös asuntosijoittajaksi. Heti kohta sijoitusasuntokauppojen jälkeen päätin itsekin siirtyä vuokralta omaan kaksioon ja tein toisetkin asuntokaupat. Tämä tietysti tarkoitti muuttoa.

Kaiken tämän ohessa olin aloittanut myös avoimessa ammattikorkeakoulussa opinnot, joten kesä oli uuden työpaikan, opiskeluiden ja muuton kanssa melkoisen tiukka. Kaikesta selvisin Yksisarvismiehen avustuksella ja tuella. Uusi työpaikka ei tuntunut omalta, joten päädyin irtisanoutumaan koeajalla ja vaihtamaan toiseen.

Kesään mahtui myös ensimmäinen yhteinen matka. Yksisarvisen kanssa.  Yövyttiin sviitissä, katseltiin aaltojen pärskintää ja upeaa auringonlaskua.  Se oli ikimuistoinen retki! Sviittiyötä seurasi Tentsile-teltassa ilmassa yöpyminen kaatosateessa. Kokemus sekin :).

Uusi työ alkoi alkusyksystä ja syksy menikin kevättä rauhallisemmissa merkeissä. Opiskelutahti oli tiukka ja kahdeksassa kuukaudessa tykitin 50 opintopistettä kasaan. Syksyllä yhtäkkiä yllättäen tutkailin yhteishakujuttuja ja hetken mielijohteesta pistin yhteishakuun ilmoittautumisen opintopolkuun. Pääsykokeet menivät ilmeisesti hyvin, koska olisin päässyt kaikkiin hakutoiveisiini, tosin ensimmäiseen hakutoiveeseeni oli alin pisteraja :D. Tutkintoon johtavat ammattikorkeakouluopinnot alkavat reilun viikon päästä.

Syksyyn mahtui myös parin viikon etätyömatka, joka oli mulle tosi haastava. Koti-ikävä oli kamala ja oli haastavaa asua vieraitten ihmisten kanssa samassa asunnossa. Siitä selvisin jotenkin kuitenkin kunnialla. Matkan jälkeinen aika on käytännössä mennyt töiden ja opiskelujen parissa. Joulun aikaan on ollut ihana rauhottua kun ei ole yhtään opiskeludeadlinea jyskyttämässä takaraivossa. Kohta niitä taas on, joten nautin tästä nyt.

Vuoden aikana rakkaus Yksisarvismieheen on syventynyt, mies on saanut nähdä myös niitä epäedustavampia henkisiä puoliani ja silti ollaan vielä parisuhteessa. Luottamus siihen, että tämä suhde kestää on vahva. Olen saanut miehen haaveilemaan kanssani yhteisestä talosta tai mökistä. Siihen on vielä aikaa ennen kuin tuo haave konkretisoituu, mutta onpahan sillä ainakin aikaa hioutua. Samalla tämä odottaminen opettaa mulle kärsivällisyyttä. Siinä en ole kyllä hyvä ja se välillä suorastaan tuskastuttaa mua, joten tekee mulle ihan hyvää.

Vuoden aikana esikoinen palasi vaihdosta ja muutti omilleen. Kuopus aloitti toisen asteen opiskelut ja on vuoden päässä täysi-ikäistymisestä. Niin se aika rientää.

Blogielämä on jäänyt oikean elämän tieltä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei oikein enää ole blogiin kuvattavaksi, sinkkuelämän seikkailujen, itkujen ja deittailukokemusten jäätyä historiaan. Blogi on menettänyt merkityksensä ja muuttunut varmasti lukijoiden mielestä tylsäksi. Itsellenihän mä tämän kirjoittamisen aloitinkin, enkä lukijoita varten.
Blogin kuvauksessa sanotaan näin "Alkoi reilun kolmekymppisen naisen erokertomuksena ja toivomuksena oli että olisi myös henkisen kasvun tarina. Henkisestä kasvusta en niin tiedä, mutta välillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa. Rehellisiä ja suodattamattomia tunteita, itkua ja hammastenkiristelyä, joskus onnenpilkahduksiakin. Siitä on Puoliksen elämä rakentunut."  
Erokertomuksia on tullut avioerokertomuksen jälkeen muutamia, henkistä kasvuakin paljon. Olen ehkä kasvanut jonkin verran aikuisemmaksi blogiaikanani. Olen kokenut monta hyvää live-elämän kohtaamista blogin kautta, osa on vain käväissyt elämässä, osa jäänyt pysyväksi osaksi elämää: Käänteisvertaismies,  Fani, Helmi-nainen, Terppuli, S. 

Blogi jatkanee hiipumistaan, mutta ihan vielä ei ole aika pistää pillejä pussiin :). 

Hyvää vuotta 2020! 

5 kommenttia:

  1. Vaikka enää ei ole tarjolla kertomuksia "palveluita" tarjoavasta remonttireiskasta tai vuotavista putkista, eiköhän jotain kerrottavaa meille aina löydy?! Don't leave us hanging gurl!

    VastaaPoista
  2. Mikäs kiire tässä. Kirjoitat kun kirjoituttaa, ilman stressiä :) Kasvetaan tässä matkalla ja otetaan oppia. Onnellista ja mielenrauhaisaa tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  3. Oi kun et katoais vain parisuhteeseen ja oikeaan elämään. Olet täällä ollut niin virkistävä tapaus! NIin aito!

    VastaaPoista
  4. Aika aikaansa, väittävät. Joskus blogitkin tulevat päätökseensä ja niiden kirjavat tarinat. Kutsuvat sitä elämäksi. Ihana on ollut lukea juttujasi, elämänmakuista matkaasi ja todeta, että kyllä toivossa kannattaa elää. Ihanaa uutta, alkavaa vuotta 2020! <3

    VastaaPoista
  5. Kyllä me haluamme kuunnella siun elämästä, kun se on yhtä juhlaakin :) Olet onnesi ansainnut, mutta älä unohda meitä.

    -Anette

    VastaaPoista