Lukijat

maanantai 11. tammikuuta 2021

Suhteen seuraava askel

 Edellisestä päivityksestä kului 2,5 kuukautta ihan huomaamatta! Loppuvuosi meni tykittäessä täysillä opintoja ja töitä ja ahdistus kasvoikin välillä aikamoisiin mittasuhteisiin, mutta niin vaan niistäkin kursseista selvittiin. Syksy meni myös lähes pakonomaisesti mökki-ilmoituksia selaillen ja käytiin jopa vähän livenä katselemassakin. Kuvio meni  aina suunnilleen niin, että mä löysin mökin, innostuin täysillä niin kuin mulla tapana on, esittelin innostuksen kohteeni miehelle, mies murahtelee, että ei hän ole tällä hetkellä siinä tilanteessa, että voisi mökkiä ostaa ja mun kanssa siellä hengailla (koska jälkikasvu), mä sujuvasti ignooraan moiset negistelyt ja jatkan intoilua. Saan miehen lähtemään katsomaan, paikka ei olekaan sopiva, masennun, mies muistuttaa, että ei hän ole edelleenkään ostohousut jalassa, masennun lisää ja päätän, etten todellakaan enää ikinä koskaan katsele mökkejä, kunnes parin päivän päästä löydän uuden kohteen ja taas mennään samaa rundia. 

Joulukuun toisella viikolla olin saanut kaikki syksyn opiskeluhommat pulkkaan ja aloitin hyvin ansaitun opiskeluloman ja vietin lauantaipäivää lempipuuhassani, eli unelmoiden ja selaillen mökkejä. Koska meidän "virallisen" hakualueen kohteet oli koluttu läpi satoja kertoja niin laajensin haun koko Suomeen ihan vaan huvikseni. Yhtäkkiä hän ilmestyi! Punamullalla maalattu 1,5 kerroksinen hirsimökki lammen rannalla. Ihastuin ensisilmäyksellä. Etäisyys ylitti virallisen hakualueen ulommaisen rajan (miehen asettaman) n. 20 minuutilla. Hinta oli HYVÄ ja makuuhuoneitakin kolme, eli jälkikasvullekin oma huone. Sähköt ja sisävessakin! Olin täpinöissäni! Esittelin kohteen miehelle ja sain luvan järjestää seuraavalle viikolle esittelyn. Esittelyn jälkeen oltiin jo molemmat täpinöissämme ja valmiita tekemään tarjous (etäisyydestä huolimatta). Tein alemman tarjouksen, kuin mitä olisin oikeastaan kehdannut tehdäkään, tarkoituksena päästä tavoittelemaani kompromissihintaan, mutta mitä tekee myyjä? Antaa käsittämättömän alhaisen vastatarjouksen ehdolla, että kaupat toteutuvat vielä saman vuoden puolella. Stressikäyrä nousi tappiinsa, koska mä tarvitsin omaan osuuteeni jonkin verran lainaa ja pankkipäiviä oli jäljellä enää seitsemän! Luojan kiitos olen asiakkaana hyvin henkilökohtaista ja joustavaa palvelua antavassa pankissa ja saatiin kuin saatiinkin laina-asiat reilaan ja kauppa toteutumaan 31.12 klo 10:00. Tiukillehan se kyllä meni, mutta uuden vuoden sain ottaa vastaan Yksisarvismiehen kanssa yhteisomistuksessa olevassa ihanassa  hiljaisessa mökissä.  Yksin mä uuden vuoden vastaanotin, mutta ei haitannut. Nukuin vuoden vaihteen yli kuin tukki, mökissä, jossa vallitsee syvä hiljaisuus ja rauha. Seinäkellokin lähti, koska tikitti liian kovaa. Meillä on yhteinen mökki,  mikä tuntuu välillä vaikealta käsittää. Suhteemme on ottanut ison askeleen eteenpäin. 

Mähän en ole omistanut mitään kenenkään kanssa yhdessä yhdeksään vuoteen. On totuttelemista, kun joutuu kysymään mielipidettä hankinnoista, väreistä, remonteista jne. Koska mun on helpompaa reissata ja olla mökillä, niin vahingossa päädyin projektipäällikön roolin ja nyt mökillä on käynyt antennimies, ilmalämpöpumppumies ja putkimies ja torppa alkaa olemaan jo etätyökunnossa ja ämpärivessa vaihtunut sisävessaan, kun saatiin vedet toimimaan niin kuin ne oli tarkoitettu. Mä olen niin onnellinen! Viikonloppuna päästiin saunaan ja sain tehdä alastoman lumienkelin lumeen. Onnen multihuipentuma! 

Vuosi 2020 oli monelle huono, mutta mulle vuosi oli kyllä ihan huippu! Opin tekemään etätöitä ja nauttimaan siitä täysillä, sain sormuksen sormeeni, pääsin lappiin kesälomareissulle, vietin useamman vuokramökkiloman kesällä ja kaiken kruunasi nyt vuoden viimeisenä päivänä oma mökki.  En voisi enempää toivoa. 

Mä rakastan sitä, miten vapaa mä olen tässä suhteessa. Mä voin lähteä mökille ja olla siellä kunnes tulee ikävä ja tulla sitten kotiin, tankata läheisyyttä ja lähteä taas. Mies tulee jälkikasvun kanssa mökille kun aikataulut sallii ja lähtee kun pitää lähteä. Meidän aikataulut ja menemiset eivät ole riippuvaisia toisistaan ja se tuntuu oikeastaan aika tosi hyvältä. En olisi uskonut, että tämmöinen voisi sopia! Mä rakastan sitä, millaisella hyväksynnällä mun töpeksinnät vastaanotetaan. Esim. mun viesti "me tarvitaan laastaria,  ulko-oven kokoinen vaneri ja jesaria" ei tuottanut "mitä helvettiä siel tapahtuu"-komenttia, vaan "mä tuon"-kommentin. On sillä vaan  hyvät hermot <3


4 kommenttia:

  1. Oih mikä mahtava juttu! Onnea!!!

    Suhteen vapaus kuulostaa täydelliseltä. Sellainen toimis mulla!

    VastaaPoista
  2. Ihanan kuuloista! Mökki on kyllä ihana olla olemassa, ja hei 20 minsaa lisää matkaan on ihan yhtä tyhjän kanssa. Kahdesta tunnista voisi keskustella sitten.
    Vihdoin sulla pelittää kaikilla sektoreilla, nauti menosta!!

    VastaaPoista
  3. Vau, tämä kuulostaa ihanalta. Suhde toimii ja vuosi, joka olisi voinut olla toisenlainen, antoi paljon hyvää. Onnittelut opiskelujen loppuunsuorittamisesta, se on aina iso projekti. Nyt vaan nauttimaan mökkeilyn iloista :)

    VastaaPoista
  4. Ha! Bernie Sandersin lapaset ovat ykkösaihe!
    Lapasmiehetkö eivät voi vaikuttaa?

    t. Lapasmies

    VastaaPoista