Rempataas taas kun se on niin kovin mukavaa!

On taas oltu remppahommissa. Note to self, remppahommat ei ole mulle. EIEIEI. Ei kestä järki huonosti organisoituja remppoja ja muuhun en näköjään kykene kuin huonosti organisoimaan. 

Kaikki alkoi siitä kun lapseni sai opiskelupaikan yliopistosta ja muutti omistamastani asunnosta pois. Alkuperäinen 60-luvun keittiö huusi keittiöremonttia, joten vuokralaisten välissä se piti tehdä. Aloitin suunnittelun omasta mielestäni varsin hyvissä ajoin kesäkuussa kun olin koipisaikulla. Löysin omasta mielestäni hyvän remppamiehen ja sovin aikataulut hänen kanssaan ja jäin odottelemaan tarjousta. Taputtelin itseäni olalle ja ajattelin että tämähän meni helposti! Sitä tarjousta saikin sitten odotella niin pitkään, että rempan aloitukseen oli aikaa enää viikko. Tarjous tuli ja sain lähestulkoon paniikkikohtauksen. Tarjous oli järkyttävän suuri, noin puolet suurempi kuin mitä olin ajatellut. Epäilen, että kyse oli jonkin näköisestä strategiasta, koska eihän asiakkaalla ole mitään mahista löytää viikon varoitusajalla remppamiestä tekemään rajatulla aikataululla keittiöremonttia. Lähdin paniikkikävelylle järvenrantaan, itkin vähän, koska se nyt vaan on mun juttu ja yritin saada muotoiltua suunnitelmaa. Kävelyn aikana olin rekrytoinut siskon ja löytänyt palvelun, josta saa tilattua remppamiehiä lyhyiksi ajoiksi kerrallaan. Ajattelin, että vittu, kyllä tästä selvitään, onhan ennenkin kiperistä tilanteista selvitty. 

Onneksi koipi on suht kunnossa niin se ei ole asettanut merkittäviä rajoitteita rempalle. Koska kämppä sijaitsee kerrostalon kolmannessa kerroksessa (ei hissiä) niin jumppaa on tullut kun rappusia on ravattu varmaan tuhansia kertoja milloin minkäkin kantamuksen kanssa. 

Väillä yritettiin Yksisarvismiehen kanssa edistää remppaa kaksistaan ja sitten taas kutsuttiin joku maksullinen mies apuun. Se, että eri miehiä ramppaa tekemässä tilkun sieltä ja toisen täältä ei ole ehkä ollut se kaikkein paras ratkaisu, mutta kyllä tää on tästä nytkytellyt eteenpäin. 

Yksisarvismiehen mitta ilmeisesti täyttyi viime viikonloppuna kun työpäivän päätteeksi toivotti tsemppiä loppuhommiin. Olenkin nyt sitten yksin tehnyt loppua, eli kiinnittänyt allasta, sahannut sokkeleita yms. Piti kutsua vielä kerran maksullinen mies, koska totesin että mun lyhyt varsi ja taidot eivät todellakaan riittäneet välitilalevyjen asennukseen. Onneksi tällä työntekijällä sattui olemaan aikaa tulla vielä jeesailemaan päivää ennen kuin vuokralainen muuttaa. On ollut aivan karmea stressi kyllä tämän remontin kanssa. 

On kasattu, purettu ja kasattu taas. On itketty, maattu putkinaisena selällään roskiskaapissa ja harmiteltu käsien lyhyyttä, sisuunnuttu ja etsitty strong independent woman, joka pystyy melkein mihin vain niin halutessaan. 

Vuokralainen muuttaa huomenna, mä istun laatikon päällä epäergonomisesti ja näyttelen tekeväni töitä samalla kun remonttimiehet tekevät omaa hommaansa. Yritän olla näkymätön ja kuulumaton. En voinut lähteä tällä kertaa edes karkuun, koska olen jakanut kaikki avaimet jo sähkömiehelle (joka tulee vielä huomenna aamulla) ja vuokralaiselle. Luojan kiitos työni joustaa, että päivittäinen sinkoilu edes takas on ollut mahdollista. Välimatkaa asunnoilla on 100 km suuntaansa, eli kyllä tässä on saanut ajella. Ehkä tämä eläkepäivillä sitten palkitsee jos saan pidettyä asunnon ja vuokralaisen niin pitkään. 

Enhän mä ollut varautunut mihinkään keittiöremppaan taloudellisesti, eli kunhan tästä suorittavasta osuudesta selvitään niin seuraavaksi saakin miettiä että millä tämä lysti maksetaan. Mökki on niellyt koko kevään kaikki liikenevät rahavarat. 

Kunhan tästä rempasta jotenkin selviän, niin saan alkaa keskittymään vaativaan asiantuntijatenttiin, joka koittaa kuukauden päästä. Lisäksi suorittamista odottaa 30 opintopistettä amk-opintoja ja normaali päivätyö. Onneksi tosiaan työni joustaa, joten voin tehdä töitä silloin milloin muu sekoilu antaa myöten. 

Ihanat itseaiheutetut ruuhkakuukaudet...