Lukijat

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Syysraportti


Aloitin viikko sitten kirjoittamaan postausta, mutta viinihanan lirahdettua jäi sitten kirjoittelut vaiheeseen. Jatkanpa tästä, vaikka tuosta alla olevasta tekstistä onkin jo viikko

Viikko sitten:

Mä pidän niin täysillä vapaapäivää! Varmaan ensimmäistä neljään kuukauteen. Tiedän, että se tulee kostautumaan heti alkuviikosta, mutta murehdin sitä sitten myöhemmin. Olen ollut paljon mökillä, nytkin jo putkeen yli viikon, koska en vain ole ehtinyt ajaa kotiin. Työelämä imee tällä hetkellä musta mehuja enemmän kuin mitä mulla olisi sille antaa ja sen päälle vielä opiskelut. Opinnot on olleet tänä syksynä todella työläitä. Ryhmätöitä ryhmätöiden perään. Laskin että yksittäisiä ryhmätöitä on ollut syksyn aikana pitkälti päälle 20.  Ihan järjetöntä. Alkusyksystähän mulla oli se remppa ja työhön liittyvään asiantuntijatenttiin opiskelu. Tentin tulosta odotellaan edelleen, vaikkakaan en usko että läpi pääsen. Kaikki tämä kumuloitunut stressi ilmenee lähes päivittäisenä itkeskelynä työhaasteitten edessä. Mä tiedostan että tilanne ei ole ok, mutta ajattelen sen olevan väliaikaista. Niin se todennäköisesti onkin ja tilanteeseen ehkä tulee kohta helpotusta. Ja kyllä, olen esimiehelleni ilmaissut, että en oikein meinaa jaksaa, mutta koska en juuri siinä hetkessä romahtele, niin esimies ei näe tilannetta samoin kuin mä enkä osaa selkeämmin asiaa tuoda esiin kuin mitä olen jo tuonut. Uskon vakaasti, että kun opiskeluhommat helpottavat niin työssäjaksaminenkin paranee. 

Mutta tänään on ollut vapaapäivä kaikesta! Yksisarvismies tuli mökille eilen ja lähti tänään. Yksisarvismiehen jälkikasvu on jo sen ikäinen, että yhden yön poissaolo onnistuu. Ohjelmistoon kuului läheisyyttä, paljuilua ja lepoa. Just sitä mitä mä tarvitsin. Ja Yksisarvismies myös. Työ ja opiskelut on selkeesti vaikuttaneet  parisuhteeseen, mutta ymmärretään sen olevan väliaikaista. 

Nyt: 

Mökillä taas. Käväisin pari päivää kaupungissa, ihan kivahan se oli kunnes yläkerran remppajampat ja taloyhtiön julkisivupiikkaus alkoi. Ihanaa kun on pakopaikka! Nykyään herään kerrostalossa jo viideltä kun ensimmäiset työhönlähtijät alkavat ajelemaan hissillä. Viimeksi kaupungissa ollessani laitoin kellon soimaan kolmelta, jotta ehdin laittamaan korvatulpat korviin ajoissa ennen hissirallia. Jos laitan ne vasta viideltä niin en enää saa nukuttua. Jos laitan ne nukkumaanmennessä niin herään korvakäytävän kipuun kesken unien. Ei ole musta kyllä hissitalossa asumaan. Tulenkin sitten tänne mökille nukkumaan ja alentelemaan verenpaineita. 

Täällä mökillä olen nukkunut paljon. Eilen vetäisin melatoniinin naamaan ennen ysiä (koska en olisi luontaisesti nukahtanut noin aikaisin), koska halusin vain nukkua. Nukuinkin kuuteen ja se oli ihanaa. Ihan parasta heräillä superlämpimän peiton alta viileään mökkiin ja vetää vain peittoa korville niin, että vain nenänpää pilkistää vällyjen välistä. Ai että! Ja se, että pystyy nukkumaan koko yön heräilemättä lonkkien särkyyn on aivan mahtavaa! Leikkaamaton koipi kyllä oireilee välillä, mutta ei vielä onneksi vaikuta nukkumiseen. 

Huomasin tuossa taannoin, että opiskelut alkavat ilmeisesti olemaan loppusuoralla ja pitäisi ensi vuoden aikana vetäistä enää viisi kurssia ja opinnäytetyö. Ei paha! Aiheenkin olen jo omasta mielestäni keksinyt, eli kirjoittamatta vaille valmista. On tää opiskelu vaativan työn ohessa ollut kyllä aika paljon raskaampi setti, kuin mitä silloin vastarakastuneen kaikkivoipaisena vaaleanpunaisissa superenergiahöyryissäni ajattelin. On se rakastumisenergia vaan ihmeellinen asia! Sitä kun saisi purkitettua niin tienaisi hyvät rahat. 

Nyt ollaan oltu reilu kolme vuotta yhdessä. Vastarakastumisenergiat on haihtuneet ja tilalle on tullut normaali hyvä arki. Meidän näköinen kolmen asuinpaikan arki. Mä etsin meille tulevaisuuden järvenrantataloja ja teen kaikenlaisia suunnitelmia naimisiinmenosta, yhteenmuutosta, häämatkasta sun muista ja mies hymähtelee mun suunnitteluille hyväksyvän huvittuneesti. Arkeen kuuluu myös mun ärhentely kerrostaloelämästä, mutta kerrostaloelämä sallii meille myös yhteiset lounaskävelyt ja harvenevista syksyisistä auringonsäteistä nauttimisen. Havahduttava hetki oli jokin aika sitten kun pysähdyttiin hetkeksi lähirantaan nauttimaan syysauringosta. Minä miehen kainalossa pää nojaten rintaan, silmät kiinni kasvot suunnattuna kohti aurinkoa imien auringonsäteitä, kädet toistemme vyötäröllä. Mies painoi huulet mun otsalle ja jäi siihen nauttimaan hetkestä. Siinä kohtaa ajattelin että on kaupungissakin hyvät puolensa ja melkein herkistyin. 

Ehdin tällä viikolla muuallekin kuin ruokakauppaan ja hämmennyin joululauluista. Tajuan kalenteriin katsomalla että joulu on jo ovella, mutta ei se ole vielä oikeasti tajuntaan asti mennyt. Yllättää varmasti, koska opiskeluja on vielä täysillä pari viikkoa. 

Tässäpä syksyn tiivistetyt kuulumiset. Töitä ja koulua, itkua ja hammastenkiristelyä, rakkautta, paljua ja viiniä.