Lukijat

lauantai 4. helmikuuta 2023

Isä

Elämä on rauhoittunut työnpaikan vaihdon myötä. Kolme viikkoa uutta työtä takana ja ai että mä nautin! Työ on semmoista josta tykkään ja ohjelmilla josta tykkään. Työaika pysyy aisoissa eli aikaa jää muullekin kuin työlle. Ihanaa! Positiivista palautettakin on tullut jo. 

Huomaan, että nyt kun aikaa jää, niin on tosiaan aikaa ajatella viime vuoden tapahtumia. Isä on kuollut. Kuollut. Elämä loppunut alle seitsemänkymppisenä. Tiedostin kyllä syksyllä, että en pystynyt reagoimaan niin kuin olisi ollut normaalia vaan suoritin työelämääni ja isän kuolemaa. Pikkuhiljaa nyt ehdin suremaan ja muistelemaan isää. Työpsykologi syksyllä mainitsikin että kannattaa varautua siihen että kyllä ne tunteet sieltä tulee. Sanoin tiedostavani. On se vaan perseestä, että ihminen vedetään/vetää itsensä niin tiukille, että ei EHDI käsittelemään läheisen kuolemaa. Suututtaa se, miten alallani osassa työpaikoista on niin vääristynyt käsitys työnteon normaaliudesta. Normaalia ei ole 15 tuntiset päivät. Jouduin pyytelemään anteeksi sitä, että jouduin olemaan työn kannalta kriittisenä päivänä poissa töistä isän krematorioon saattamisen takia. Mitä helvettiä? Jälkikäteen ajateltuna ja hieman jo etäisyyttä saaneena totean tuon aivan täysin absurdiksi. Onneksi pääsin pois. 

Isä halusi elää viimeiset ajat erakkona. Ei ollut lapsilla asiaa kylään, puhelimeenkaan ei yleensä vastattu, kuin vasta sitten kun uhattiin isännöitsijällä ja poliisilla. Erinäisistä asioista vedettiin sisarusten kanssa johtopäätökset, että isä oli muistisairas. Kuolinsyy oli kuitenkin sepelvaltimotauti. THL:n kuolinsyyraportti tuli mulle vanhimpana lapsena. En olisi halunnut kaikkea lukea mädäntymisen asteesta yms. Meni uniin. Uniin meni myös poliisin posti tutkinnan lopettamisesta. Mietin että kyllä postinjakaja varmaan ihmettelee kun poliisilta tulee alvariinsa postia. 

Tiedän, että isä eli ja kuoli niin kuin halusi. Ei olisi halunnutkaan avun piiriin, sitä kyllä tarjottiin muutama päivä ennen kuolemaa kun oli pyörtyillyt lähikaupungin Prismalla. Ilmeni poliisin raporteista. Halusi vain kotiin, joten apu jäi saamatta. Taloyhtiön ihmiset sitten hälyttivät poliisit. Pieni taloyhtiö, joten asukkaista pidetään huoli ja jos ei näy eikä kuulu niin huolestutaan. Hyvä niin. Taloyhtiön johdon inhimillisyys ja apu on yllättänyt positiivisesti. 

Isä auttoi aina kun oli tarve. Tunteista ei puhuttu, mutta teoilla näytettiin. Omalla tavallaan hyvä isä mulla oli. <3

Lepää rauhassa. 

4 kommenttia: