Lukijat

tiistai 27. joulukuuta 2016

Satumetsässä

Päätimme tänään lähteä esikoisen kanssa pokeilemaan. Mä nappailin särkylääkkeet uudesta joululahjaksi saamastani dosetista pohjille kun tiesin että maasto on hankalaa terveillekin jaloille, saati sitten vähän huonoille. Liukasteltiin jäisiä pitkospuita ja vaihtelevaa maastoa pelipaikoille ja oli mukavaa. Kauniita maisemia ja raitista ilmaa.

Mä pysähtelin välillä kuvailemaan puiden varpaita. Lapsi ei oikein tahtonut ymmärtää että miksi mä halusin koko ajan olla rähmälläni jossain puskassa. Kun maisemat vain oli niiiin kauniita että yritin vangita ne kuviin. Ei se kyllä kovin hyvin onnistunut, livenä kaikki on niin paljon kauniimpaa.

Tässä muutama kuva matkan varrelta :)







Onnea 5-v:lle

Onnea 5-vuotiaalle blogille. 5 vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen postaukseni. Halusin paikan johon purkaa anonyymisti pahaa oloa ja erotunteita ja sitä tässä on näköjään tehty jo pidempäänkin. Onneksi on myös välillä purettu hyvääkin oloa.

5-vuotta sitten oli vietetty viimeinen perhejoulu tietäen että tammikuussa muutan pois. Oli helvetin vaikeaa mulle katsoa lasten iloa kun tiesin että kohta kaikkien maailma pienesti romahtaa. Kylläpäs sen ajatteleminen herkistää vieläkin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lapset saa elää ilmeisesti rakkaudentäyteisessä uusperheessä uusien pikkusisarusten kanssa. Toisella menee koulussa hyvin, toisella ei, mutta enpä usko että erolla on ollut siihen vaikutusta.

Eiköhän tätä blogia tule vielä se kuudeskin vuosi, pakkohan tällä tarinalla on olla onnellinen loppu!

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Katsaus vuoteen 2016

Mä olen pohtinut tätä vuotta ja sitä että onko mulla ollut koskaan näin kurjaa ja valopilkutonta vuotta kuin tämä on ollut. Kävin avioeron jälkeisiä vuosia läpi ja totesin että 2013 voisi olla lähellä. Selailin blogiani ja verestin muistoja. Oli Tyyppi-kriisiä, klamydiakissoja, hirveitä eläinlääkärilaskuja, kissakuolemia, mutta oli myös kivoja viikonloppuretkiä Ystävän kanssa, reissu Puolaan Fanin kanssa, uusi ihana keittiö.

Tämä vuosi alkoi jätetyksi tulemisella. Sitä seurasi muutama kuukausi helvetin rankkaa kahden työn parissa ahertamista. Silloin tunsin kyllä etten voi selvitä mitenkään. Mutta selvisin. Lähdin määmatkalle Kroatiaan parantelemaan rikkinäistä sydäntä. Ei parantunut. Sain kattovuodon ja otin lisää lainaa.  Tapasin Hörhiksen, vajosin anemian ja netflixin kanssa sängynpohjalle muutamaksi kuukaudeksi. Lonkka sanoi anemiamakoilun jälkeen sopimuksen irti, joten jatkoin sängynpohjalla lojumista. Ihotauti ryöstäytyi käsistä.
Kävin vuoden aikana muutamilla kymmenillä huonoilla treffeillä. Ekat treffit Hörhiksen kanssa oli huiput ja myös ekat joenrantatreffit oli myös tosi kivat. Pettymyksiä kaikki loput.

Vuoteen mahtui kaksi kylpyläreissua, Kroatia, Tallinna, Riika (1 pvä, joten sitä ei oikein lasketa) ja hotellilomanen Helsingissä. Eli olen näköjään ainakin päässyt taloudellisesti jaloilleni vihdoin. Sen voisi ottaa tälle vuodelle positiiviseksi asiaksi. Asiaa varmasti auttoi kissoista luopuminen ja tuo kakkosduuni.

Tänä vuonna suhde Ystävään hiipui hiipumistaan. Alkoihan se jo viime vuonna kun hän löysi miehen ja toisen parhaan ystävän. Fb:stä näen miten touhuaa juttuja uuden parhaan ystävänsä kanssa.   Onneksi on muutama ihana virtuaaliystävä jotka, jotka auttaa pinnalla pysymisessä kun on vaikeita aikoja.

On vähän semmoinen fiilis että elämä on halunnut pistää mut polvilleen ja pitää tiukasti painavaa kouraansa mun päällä  etten vaan pääsisi ylös. Olen mä yrittänyt tehdä ja mennä ja piristyä, mutta vähän huonolla menestyksellä.

Ehkä ensi vuosi on jo parempi,

Virtuaalielämän tärkeys korostuu kun live-elämä on hyydyksissä.

Hyvää joulua! Olette tärkeitä!

tiistai 13. joulukuuta 2016

Rakkaudesta lajiin

Pääsin töistä ja ajelin kotiin. Ajatuksena siivota tai tehdä kirjanpitoa. Laitoin puhelimen lataukseen ja istahdin syömään. Kuulun paikalliseen pokemon tiimiryhmään whatsapissa, mutta koska viestejä tulee niin paljon niin olen ottanut siitä ryhmästä hälytykset pois. Syötyäni vilkaisin puhelinta ja näin pokeryhmässä viestin että LAPRAS on kylillä!

Puhelin! Kengät! Auton avaimet! KIIREEEEE!!!!!! Hyppäsin autoon, ajoin nopeusrajoituksia tiukasti noudattaen paikalle. Siellä se odotti! Lapras jota olin etsinyt jo 5 kuukautta. Hautonut muniani maanisesti ja pettynyt joka kerta. Mutta NYT, NYT mulla oli tsäänssi! Heitin marjan, tärisevin käsin vaihdoin parhaan palloni peliin ja heitin. Sydän hakkasi. Heitin pallon. Ja ekalla sisään! Kiljuin autossani riemusta! 

Katsoin puhelintani. Snorlax lähistöllä! Eikun sinne seuraavaksi! Ajoin jälleen kerran nopeusrajoituksia noudattaen määränpäähäni ja nappasin Snorlaxin helposti. Uskomatonta ja mahtavaa. Paikalle kerääntyi myös muu pokemonjengini Snorlaxin perässä, joten ulostauduin autostani tervehtimään. Samalla vedin farkkujen vetskaria ja vyötä kiinni. Pokekaverini ymmärsivät hyvin. En ollut ainoa, joka oli lähtenyt puutteellisilla varusteilla matkaan. Eräskin oli lähtenyt pyjamassa, mutta oli ehtinyt napata vaatteita mukaan matkalle :D. 

Aivan mahtavan hieno ilta. Parempi fiilis kuin mitä yksikään mies on tänä vuonna mulle saanut aikaan :)

Tää on niin hienoa! (Ei, en aio ajatella sitä, miten outoa tämä on)

torstai 8. joulukuuta 2016

Hymy hyytyi

Kyllä nyt hymy hyytyi kun lääkäri aloitti "olikin vähän semmoinen ikävämpi löydös". Kuluma. Sitä sanaa se käytti. Nyt kun olen päässyt googlen ääreen niin sehän on sama asia kuin nivelrikko. Mulla, 38-vuotiaalla. Eli eihän se mihinkään siitä kai parane, pahenee vaan kun ikää tulee ja nivelhässäkän reunatsydeemi ohenee ja rappeutuu.

Nyt sitten mummo-ja pappalääkkeitä kehiin kun niillä se kai voidaan saada oireettomaksi. Pienet itkut piti tirauttaa matkalla apteekkiin ja oon tässä nyt sitten kiukutellut ja kiroillut loppupäivän.

Arthryl ja Cartexan joita sain, aiheuttavat molemmat vatsavaivoja, toinen myös turvotusta. Lisätään siihen vielä rautalääke niin saa varmaan kohta olla vatsahaavaa korjauttamassa.

Vituttaa.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Magneettikuvaus ja pässi

Huh, nyt se on ohi, nivusen ja lonkan magneettikuvaus siis. Jännitin sitä ihan kauhean paljon. Maha oli kipeä ja sekaisin koko aamun ja lääkärikeskuksen vessassa istuessani pohdin että onpas kiva jos tulee siellä putkilossa "nyt on jumalauta mentävä ja äkkiä"- olo. Ei onneksi tullut.

Pidin tiukasti silmät kiinni koko tutkimuksen ajan ja kuuntelin musiikkia kuulokkeista. Paniikki meinasi tulla kun pujahdin putkeen ja kyynärpäät osuivat seiniin vaikken mitään nähnytkään. Laskin kappaleita ja koitin näin pysyä perillä ajan kulumisesta. Sekosin jossain vaiheessa laskuista ja ajantaju hämärtyi. Kuvittelin olevani spa-hoidossa semmosella vesipatjalla (olen joskus ollut) joka tärisee vesisuihkujen takia. Aika tuntui piiiiiiitkääääältä ja alaselkä alkoi kipeytymään tuskallisesti. Jossain kohtaa vihdoin kuulokkeisiin tuli söpön kuvantamislaitteenhoitajapojan ääni että kuvaus on ohi ja että tarkastaa vielä kuvat ja hinaa mut sen jälkeen pois. Siinä kohtaa ajattelin että kohta vapaus koittaa että jos iiiiiihaaaan vähän kurkistaisin että mikä on tilanne, mutta järki sanoi että ei, eieieiei, jos vielä joskus joutuu putkiloon niin turha järjestää nyt loppumetreille mitään paniikkikohtausta ja niin pidin silmät tiukasti kiinni ja avasin ne vasta kun olin turvassa.

Sain cd:n kotiin ja olen tulkinnut kuvia googlelääkärin pätevyydelläni. Tulokseksi tuli että sisälläni on pässi ja kävely on siksi niin kovin kivuliasta. Minkäs teet, yritämme jatkaa sopuisaa yhteiseloa. Huomisella ortopedillä voi olla eriävä kanta asiaan.


tiistai 6. joulukuuta 2016

Miehet, part 2

Meinasin tehdä poikkeuksen ja avata kuortani miehelle. Miehelle joka kirjoitti ylikauniisti ja fiksusti, vaikutti normaalilta ja kivalta. Meinasin jopa luopua yksinäisestä itsenäisyyspäivästäni  hänen takiaan.

Niin kuin olemme jo oppineet, jos joku tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, ei se ole totta. Taustatutkimusta tehdessäni aloinkin epäilemään että mies on valehdellut nimensä. Ei julkista puhelinnumeroa, ei profiilia facebookissa nimellä jonka oli kertonut (tinder vaatii toimiakseen fb-profiilin), whatsapp-asetus niin että ei näy milloin on viimeksi ollut paikalla. Siinäpä asioita jotka kilkattaa mun hälytyskelloja.

Niinhän siinä kävi että etunimen valehtelun tunnusti. Syytä en tiedä. Luottamus tipahti kymmenisen pykälää alaspäin ja kutsu peruuntui. Usko hyvien miesten olemassaoloon heikkeni jälleen kerran.

Sua voidaan kohdella tasan just niin huonosti kuin annat itseäsi kohdeltavan. Muistakaahan tytöt se! Ja pojat kans.

torstai 1. joulukuuta 2016

Miehet

Olen ennenkin miettinyt että mitä miesten päässä liikkuu. Vastaus on JOKA siunaaman kerran sama. SE. Hymykuopparemppasähkömies kyseli että joko on kulunut sen verran aikaa että uskaltaisiko hän kysyä että mökötänkö mä? Totesin että en mökötä. Hymis pohti että olisko jotain mitä voisi tehdä vaihtokauppaa vastaan? Kerroin että mulla olisi vaihtarina antaa kieppi mcmk:ta ja lattialämmitystermostaatti. Sain tyrmistyneen hymiön takaisin.  Tarkoitti jotain muuta vaihtokauppaa. Jatkettiin juttua mun haljenneesta  keittiön välitilan lasista ja sitä sitten pohdittiin. Loppuviimein kysyin että mikä oli se oikea syy miksi otti yhteyttä. Tiedättehän te mikä se syy oli, tokihan itsekin sen tiesin, mutta halusin kuulla miehen näppäimistöltä. Hän on edelleen varattu, mutta kuulemma kelpaisi. Kysyin että kuvitteleeko hän että mä olen semmoinen jonka luo voi vain ilmoittautua. Vastasi "en mutta ilmoittaudun silti". Voi luoja. Idiootti.

Miehet, en jaksa. En jaksa sitten ollenkaan. Onneksi ei tarvitsekaan :)