Lukijat

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Case Hörhis - niiiiiin closed

En ole Hörhistä nähnyt viikkoihin, en oikeastaan sen jälkeen kun lääkitysjuttu tuli pinnalle. Kirjoiteltu ollaan kyllä välillä, tosin olin tajunnut sen, ettei se kirjoittelukaan enää onnistu kun mies on niin sekaisin. Kiihtyy nollasta sataan nopeammin kuin Hayabusansa. Vaikka provosoinnin jalon taidon tarvittaessa osaankin  niin sitä en ole käyttänyt. Eilen mies otti taas yhteyttä ja pyyteli kovasti anteeksi käytöstään kun niin kovin muutama päivä sitten kiihtyi ja hermostui tyhjästä. Hänellä kun ei ole kuulemma tunteiden käsittely todetusti ihan kondiksessa. Kysyin ihan asiallisesti että mitä muita diagnooseja hänellä on kun ei taida se adhd ihan kaikkea selittää (tässä kohtaa ei vielä provosoitunut vaan otti kysymyksen niin kuin olin sen tarkoittanutkin). Kaksisuuntainen mielialahäiriö, sekamuotoinen persoonallisuushäiriö ja adhd. Vastakysymyksenä kysyi että mitäs diagnooseja mulla sitten on. Vastasin anemian. Ei taida kuulemma mullakaan kaikkea selittää (selkeää provosoitumista jo hänen puoleltaan havaittavissa)

Tajusin että keskustelutuokio olikin sitten hyvin pitkälti siinä. Sitten alkoi tulemaan "Vittu sä olet toivoton tapaus" ja "Sähän olet melkoinen vatipää jos tarkalleen mietitään", "Vittu siis sä olet niin vaikea etä kadun kun kirjoitin sulle", "Heippa eihän tollaista kestä vittu sikakaan vinkumatta". Mä en oikeastaan noiden purkausten välillä edes sanonut muuta kuin että niin, minähän se toivoton tapaus olenkin. Mutta tykitys kun alkoi niin se alkoi.

Noiden kauniiden eläimellisten heippojen jälkeen kirjoitin hänelle estäväni hänet kaikista medioista, jotta hänen olisi helpompaa pidättäytyä mulle kirjoittamisesta. Kerroin että olin koittanut ymmärtää, mutta että hän ei jätä mulle oikein vaihtoehtoja.

"Älä vitussa ota muhun enään yhteyttä. Pahin ongelma sä olet itsellesi. Älä ikinä ota yhteyttä mä pyydän".  Tässä kohtaa mun oli muistutettava että se on kyllä ollut viime aikoina hän joka on muhun yhteyttä ottanut enkä mä häneen.

Mulle oli ilmeisesti unohtanut mainita noista kahdesta muusta diagnoosista. Jos olisin ne tiennyt niin olisin juossut jo alussa kovaa karkuun. Mies toki sen tiesi ja siksi ei niistä kertonutkaan. Onneksi en ihastunut. Olisi käynyt niin huonosti, tiedä vaikka fyysisestikin. Onneksi meillä on sen verran välimatkaa ettei se ihan heti mun pihalle pölähdä. Ja onneksi se saa lääkkeensä parin viikon päästä. Pelottava ihminen tällä hetkellä.

Vaikka mä tiedän että tuo oli aika pahasti mieleltään sairaan ihmisen tekstiä niin kyllähän se vähän ilkeältä tuntui kun olin mielestäni ihan syytön näihin purkauksiin. Näin sain "miesvärisuoraani" myös mielenterveyshäiriöisen. Kerää koko sarja. Oisko seuraavaksi vaikka piilohomo tai naisenhakkaaja? Semmoisia mulla ei ole ollutkaan vielä.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Ei kiitos

Synttärit oli ja meni. Kiitos kaikille onnitteluista!

Teidän lisäksi mua muisti osa perheestä ja seuraavat tahot:

Seppo Tanhua Astro-palvelusta
Elisa
Club zizzi
Marlies Dekkers-rintaliivikauppa
Avon
Norwegian
Lovehoney-aikuisten lelukauppa
Prisma

Mullako muka ei olis ystäviä! 

Veljen alle kolmekymppinen tyttöystävä kauhisteli "ootko sä NIIIIIIN vanha!". Teki mieli sanoa sille vähän rumasti, mutta sain kuitenkin pidäteltyä. Ei 38 ole sitäpaitsi edes vanha. Paitsi henkisesti vajaiden mielestä. 

Yllärinä oli postilaatikkoon tupsahtanut Onnellisuuspäiväkirja johon pitäisi kirjailla joka päivä kolme onnellisuusasiaa. Tämän päivän onnenpisarat on vielä pohtimatta. Ehkä ne olisi tänään: työ, pizza, ystävän kanssa höpöttely :). 

Juha Tapio oli ihana niin kuin ajattelinkin. Vaikeaa oli välillä kun esitti eniten biisejä uusimmalta levyltä joka on mulle vielä vähän haastava ja alkoi tippa pyrkimään linssiin. Satoi koko konsertin ajan, mutta ei haitannut vaikkei sateenvarjoja ollutkaan mukana. Kesä kuivaa sen minkä kasteleekin. 

Tänään joku reppana keväältä otti yhteyttä ja koitti lämmitellä mua uudelleen. Keväällä olisin halunnutkin treffeille hänen kanssaan, mutta silloin hän oli kiireinen. Hänen piti pestä pyykkiä ja harjoitella työhaastattelua varten. Kiire, eihän siinä mitään.  Hän yritti ihan tosissaan tänään vaikka saikin hieman kylmää kyytiä. Pointsit kyllä pojalle, tähdet ei nyt olleet vaan hänelle suotuisassa asennossa. Loppujen lopuksi reilun tunnin kypsyttelyn jälkeen miehelle meni jakeluun että nyt ei tainnut tälle illalle herua. Mä en vaan kertakaikkiaan tarvitse nyt mitään uusia miesvirityksiä. Mulle riittää nyt tuo Netflix ja sieltäkin mahdollisimman vähämiehinen sarja. En jaksanut enää vastata miehen vonkaamiseen kunnes mies vielä yritti: 



Olihan se toki imartelevaa että useiden kuukausien jälkeen vielä muisti. Mutta ei. EIEIEI. Se on kuitenkin MIES, joten ei kiitos :). 

Mä olen nyt ihan tyytyväinen näin. Netflix, Pokemon, työ, Spotify, muutama hyvä ystävä, te lukijat. Mulla on oikeastaan kaikki aika hyvin just nyt :)

torstai 28. heinäkuuta 2016

Tänään ajattelin

Mä en viettänyt 18-vuotissynttäreitä kun oli niin kiire tehdä töitä ja elättää itseni (eikä mulla oikein edes ollut kavereita).

En viettänyt 20-vuotissynttäreitä kun ei mulla oikein edes ollut kavereita. 

En viettänyt 30-vuotissynttäreitä kun oli työuupumus ja perhe-elämä (eikä mulla oikein edes ollut kavereita).

Kahden vuoden päästä mulla on nelikymppiset. Nelikymppiset. 40 kesää ja 40 talvea. Ei perkele, en mä voi ruveta ajattelemaan sitä kun kriisihän siitä muuten tulee. Mutta päätin että nelikymppisiä juhlin. Pienellä porukalla, mutta nyt sitä porukkaa sentään on, jotka voin kuvitella kutsuvani. Muutama ystävä. Tähän ajatukseen ei edes sisälly mikään mies, olipas kiva tajuta se :).

Aamu alkoi hullulla snapchatvideo-onnittelulla joka sai mut repeämään, thänks senkin sekopää :D

Jostain syystä mulla on kovin herkkä olo tänään.

Illalla Ystävän kanssa Juha Tapiota kuuntelemaan ja meinasin kyllä itkeä sielläkin. Juha on ollut niin monessa tilanteessa mukana mun elämässä. Iloissa ja suruissa, eroissa ja rakastumisissa. Viimeisin levy on paha. Kuuntelin sitä viime kesänä ihan tosi paljon kun olin niiiiin rakastunut ja ne biisit on semmosia rakkauslauluja. Nyt kun niitä tulee radiosta niin kyllä on vaikeaa kun ne vie niin niihen rakastuneenaolotunnelmiin. Mutta siedätys onneks auttaa kun tykkään edelleen siitä levystä.

Tästä tulkoon kiva päivä


perjantai 22. heinäkuuta 2016

Hyvästi!

Hyvästi Yaris. Olit seuranani yli neljä vuotta. Hyvässä ja pahassa. Muutit mun tavaroita, olit mahduttanut sisääsi muun muassa 28 tuumaisen polkupyörän. 2 metrisen kaapin, sängynpäädyn jne jne. Yaris oli tilaihme. Välillä väsyen, kiukutellen ja sammuillen ajoimme yhdessä yli 100 000 kilometriä. Käytiin ojassa, "aurattiin" lumia mun pihalta, ajettiin kymmenille treffeille, opetit mulle akun vaihtoa, renkaiden vaihtoa, sulakehommia, polttimoiden vaihtoa. Nyt olet mennyt ja sinut on korvattu.


Kia, sinussa on neljä ovea ja kokonainen antenni. Tuoksut vielä uudelta, ratissasi on nappuloita enemmän kuin laki sallii. Sinussa on 6 vaihdetta, hämmentävää. Kaikki valot toimii. Mikään ei nitise.

Huomatkaa innovatiivinen nitinänpoistaja (taitettu leffalippu) Yariksen sisävalossa. Ei, en rikkonut sitä itse. Nyt mulla on ehjä sisävalo! Ja kaksi avainta! Kaukosäädöllä! Ai että mun nyt kelpaa


Nyt mulla on vähän lisää velkaa, mutta neljä vuotta vanha auto alla. Aion sillä ajella pitkään!

Kia on tehty oman näköiseksi. Lisää customointia on luvassa syksyllä, auto kun on tylsän harmaa. En saanut valita väriä.



Lasten huovuttama perhonen ja onnea tuova maneki neko löysivät paikkansa. Nyt se on jo vähän oman näköinen.

Sain ilouutisia lääkäriltäkin. Mulla on vain raudanpuuteanemia! Vaikka hemoglobiinini on 139 niin ferritiini, eli varastorauta-arvot on ihan minimissä. Ei kun rautaa poskeen siis. Ehkä se olo piristyy sillä.

Tänään oli hyvä päivä :)

torstai 21. heinäkuuta 2016

Tunnelukot hälvenemässä

Labrat valmistuivat vihdoin. Missään ei kai vikaa, tai ainakin kaikki viitearvoissa. Lääkäri soittaa huomenna ja kertoo mun varmaan olevan luulosairas laiska paska. Siihen on varauduttava niin ei tuu sitten yllärinä. Hieno homma. Eihän siinä sit mitään. Niskasta vaan tiukemmin kiinni.

Teinpä aikani kuluksi tunnelukkotestin. Tulokset oli aika mielenkiintoisia, ei niinkään nämä tämänhetkiset tulokset vaan tulosten vertailu vuoden 2011 tuloksiin. 2011 en ollut vielä eronnut ja tunnelukkoja olikin paaaaaljon pahemmin kuin nyt. Silloin olinkin vielä niin pahasti hukassa itseni ja elämäni kanssa ettei ihmekään.

Eräs sanoi mun olevan masentunut. Tein masennustestin, en ole. Eräs jankkasi ja jankkasi mun olevan, meni hermot. En ala pakkomasentuneeksi.

Ehkä mä olen vain tullut vanhaksi. Ensi viikolla tulee taas yks vuosi lisää mittariin. Aion mennä niitä juhlimaan Juha Tapion kanssa Tykkimäkeen.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Tohtorilla käyty taaaaaaaaas

Alkuviikosta kävin paikallisella lekurilla pyytämässä lähetteen uusiin kilpparilabroihin ja sainkin sen mukisematta. Sain jopa t3v:n "kaupan päälle", sitä ei moni vapaaehtoisesti jostain syystä kirjoita. Yllätyksekseni labrat oli parantuneet hieman kuukauden takaisesta, mutta päätin kuitenkin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja mennä Helsinkiin Vilho Aholalle koska olo ei kertakaikkiaan ole hyvä.

Lapset jäivät Itikseen jahtaamaan Pokemoneja, mä ajoin Töölöön ja jahtasin myös Pokemoneja koska olin hyvin ajoissa. Ja voih mikä Poke-taivas se olikaan! :D. Lääkärini oli vähän sitä mieltä että oireeni ei välttämättä johdukaan kilpparista! Sain lisää labroja, mm. kortisoli ja ferritiini. Huomenna käyn  labrassa ja soittoaika on perjantaille. Jospa mä olen vain ylirasittunut ja aneeminen. Kunhan joku vika löytyisi mitä voisi hoitaa. Jos noistakaan labroista ei löydy mitään niin harkittavaksi tulee vuoden kestävä koelääkitys tyroksiinilla. Aina ne arvot ei kerro totuutta.

Hyvä että homma nytkähti taas vähän eteenpäin. Olipas raskas päivä

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Marjassa

Heräsin 10:30 ja tajusin nukkuneeni pommiin lauantaista. Harmitti. Kärpänen oli valvottanut ja torkuinkin pää tyynyn alla hiestä märkänä aamun. Aamukahvin jälkeen totesin että ei sada ja on viileä, joten koitan raapaista muutaman mustikat metsästä. Näytin tytöille että miten selvitään metsäkeikasta hengissä mun tyyliin. Pitkät housut, sukat lahkeitten päälle, pitkähihainen huppari, putkihuivi päähän. Koko komeus kruunataan aimo annoksella hyttysmyrkkyä jota lisätään useasti marjastuksen aikana. Kumpparit vielä jalkaan ja menoksi.

Muutama hikinen (ilma lämpeni) tunti metsässä ja ämpäri oli melkein täynnä. Mun jalat jo tärisi ja voimat oli lopussa, joten ämpäri sai jäädä vajaaksi. 4 kiloa sain pakkaseen. Hyvä mieli tuli. Ilmaista superfoodia.

Kuopuksen kanssa putsattiin ne kimpassa. Käytössä imuriin liitettävä marjanputsari. Toimii!  http://www.plastex.fi/marjanpuhdistin-imuriin.html Kuopus istui lattialla ja nappasi putoavat marjat suoraan pussiin, muuten alle kannattaa laittaa ämpäri josta sitten pussittaa puhtaat marjat.


Muutama vuosi sitten demosin Ystävälle että miten helppoa marjat on tuolla putsata. Ystävällä vaan oli imurissa tehot täysillä, joten roskien lisäksi pölypussiin meni eka kaadollinen marjojakin :D. Eli kannattaa kokeilla ekaksi pienimmillä imutehoilla. Mun marjat oli tällä kertaa märkiä, silti tuolla puhdistui hyvin. 

Liian reipas päivä. Oon aivan loppu. 

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Vaihdan miehet Pokemoneihin

Olen keksinyt elämääni miesten tilalle sisältöä. Pokemonit. Aion alkaa jahtaamaan puhelimellani Pokemoneja heti kun Pokemon go tulee Androidille. Täytän elämäni pakkomielteisellä jahtaamisella. Tehän tiedättekin jo että olen hyvä pakkomielteissä ja otan ne vakavasti. Mulla ei ole ollut deittimieskontakteja lähes kahteen vuorokauteen. Pieni aika normaaleille ihmisille, piiiiitkä aika pakkomielteisille sääliöille.

Mulla on ikävä Hörhistä, mutta se on vain tunne. Tunteet menee pois, tämäkin. Hörhiksessä on niin paljon asioita joita en sulata. Ensinnäkään en voi sietää sen koiraa. Näin on parempi kaikille osapuolille, myös sille koiralle. Katsoin sitä monta kertaa pahalla silmällä kun Hörhis ei nähnyt. Eikä se lääkkeiden kanssa sekoilukaan kauhean kivaa ollut. Realitycheck mulle vaan.

Mä keskityn nyt täysillä Pokemoneihin! Esikoinen kysyi että tiedänkö mä edes niitten nimiä? No en, mutta ei se mitään haittaa :)

POKEMON!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Miehet - EI sovi mulle

Niinhän se menikin sitten itsestään ohi se kaveruus Hörhiksen kanssa. Kilahti mulle kun osallistuin kriittisesti, mutta asiallisesti sen omille fb-sivuille provoamistarkoituksessa laittamiinsa linkkeihin. Aiheina mm. verotus ja kuubalaisten lentopalloilijoiden tekemä raiskaus (kuulemma saattoi olla vallan järjestetty juttu). Verotukseen osallistuin enemmän, ihan asiapohjalta, raiskauslinkkiin totesin vaan että nyt meni kyllä pikkusen yli. Yksityisviestillä kysyin että elokuussako saa ne toimivammat lääkkeet. Kuulemma ei tiennyt että viitsiikö ottaa edes niitä sitten kun hänellä on niin mukavaa olla hieman ärhäkämpi. Totesin että sitten mä een kyllä enää jaksa olla hänen kaveri. Ja seuraavaksi kun menin hänen sivuilleen niin en ollutkaan enää fb-kaveri. Selvä homma, ei olla sitten enää kavereita. Meidän kaveruus olikin vähän outoa ja kieroutunutta. Parempi molemmille varmaan näin. Silti mua vähän itkettää.

Tuosta "voimaantuneena" poistin myös treffipalstailmoitukseni. Ihan kuin siellä mulle ketään edes olisi. Tai semmoista joka mulle kelpaisi. Olen 38 miehen suosikkina, mutta yksikään niistä ei väräytä mussa mitään osastoa. Eiköhän tää ollut tässä.

Miehet, älkää jumalauta tuoko niitä mun lähelle! Mä en voi enää sietää niitä, en jaksa kuunnella niiden paskoja juttuja, en jaksa sitä vonkaamista, oikkuja, sekavuutta. En jaksa sitä "en tiedä mitä sittenkään haluan"-diipadaapaa. ENENENEN! Perkele EN!

Keksinkö yhtään mitään mitä miehissä vois olla hyvää? Mietitäänpäs... Mietin... Ei hitto... ei tuu mitään mieleen. En todellakaan nyt keksi.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Autokauppias

Onnea mulle 400 000 sivunäytöstä. Aikamoinen määrä! Kohta 5 vuotta täynnä, aikamoinen määrä siinäkin.

Akupunktiota toinen kerta käyty, mutta eipä taida mitään tapahtua. Ensi viikolle sitten lisää lääkäreitä. Olin Hörhiksen luona akupunktion jälkeen eikä mulla ollut oikein kivaa. Selkeesti se toinen lääke ei tehoa yhtä hyvin kuin ensimmäinen. Näin että sillä sentään oli se lääke minkä sanoi saaneensa. Mun pitäis ehkä viilentää koko kaveruushomma. Mutta sitten mä jään tosi yksinäiseks. Haluaisi lähteä mun kanssa jäämerelle, mutta ei kuulosta hyvältä idealta. Koko jäämeri alkaa kuulostaa huonolta idealta kun oon niin väsynyt. Mitä mä sit teen mun kolmen viikon loman? Makaan? Ei helvetti.

Deittipalstalla olen hengaillut, mutta mä en tunnu kiinnostuvan kenestäkään, edes semmoisista joista kyllä normaalitilanteessa kiinnostuisin. Mä olen siis selkeästi epänormaalissa tilassa. Pitäisi saada laitettua se palsta taas kiinni.

Mulle iski autokuume ja meinasin innostua ihan ostamaan auton. Puhuin puhelimessa automyyjän kanssa ja mies kyseli mun autosta jonka olisin antanut vaihtoon. Kerroin sen olevan 1,4 litrainen diesel-Yaris. Narisevalla automyyjän äänellä se toteaa että kun ei ne ole 1,4 litraisia vaan 1,36 litraisia. Siitä sitten vähän aikaa väännettiin, kaivelin rekisteriotteen hanskalokerosta ja niin siinä perkeleen läpyskässä lukee kyllä että 1,4 litrainen, mutta iskutilavuus on 1,36. Runkefäärdin (niin kuin Paimen asian varmasti ilmaisisi) tsäänssit autokauppoihin alkoi mennä kyllä hyvää vauhtia pieleen ja totesinkin hetken päästä että taidan kuule jatkaa Yariksella ajelemista ihan rauhassa. Mua rupes niiiiin vituttamaan se asenne millä mua, asiakasta, kohdeltiin. Joo mä olen nainen, mutta ihan samanlaista rahaa mä auto-ostoksilla käytän. Ei ilmeisesti kelvannut.

Huomenna alkaa kahden viikon tuurausputki töissä ja esikoinenkin pääsee kesätöihin. Tulee rankat pari viikkoa mulle, mutta kai sen kestää. Onneks sain sen lekurin sunnuntaille, ettei tarvii työaikaa siihen käyttää, sitä varten kun täytyy reissata taas Helsinkiin.

Jotenkin tuntuu että kesä on jo ohi.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Viulunkielenä

Keskiviikko ja mulla on lasillinen viiniä vieressä. Mä tarviin rentoutta. Töissä kiristyin kuin viulunkieli. Uusi esimies on niin innokas ja energinen ja täynnä uudistushalua että mä en kestä. Tuntuu että kaikki keskeneräiset projektit käynnistyy NYT. Mutta kun mulla ei ole energiaa, ei aikaa, ei jaksamista, eikä motivaatiota. Tuntosarvet pitää olla koko ajan höröllään että tiedän mitä tapahtuu isommassa mittakaavassa, mun varpaille kun koitetaan talloa rankasti. Tulipalojen sammuttaminen on aika raskasta kun pitää samalla perehdyttää esimiestä ja pitää huolta siitä ettei eräs tunge mun reviirille. Rupesin töissä itkemään kun kuulin käytävältä että puhuivat mun lomapalkkavarauksesta ja siitä että mun pitäis selvittää että minkä takia lomapalkkavarauksen muutos eroaa viime vuoteen nähden. Pikkujuttu noin tekstin tasolla, käytännössä päivän duuni. Ainakin. Mulla ei jaksamisresurssit riitä.

Hörhis oli kuulemma käynyt hakemassa tänään reseptin toiseen lääkkeeseen. Yksityiseltä haki kun muuten käyttää kunnallista. Mainitsin että sähköisen reseptin aikakaudella sillä tuskin on mitään väliä hakeeko yksityiseltä vai kunnalliselta, että tuskin saa sen enempää lääkettä anyway. En siis ole ollenkaan varma että onko hakenut lääkettä mielikuvitusmaailmassa vai oikeassa. Mutta mitäpä se mulle kuuluukaan, kavereitahan tässä vaan ollaan.

Oon miettinyt että mitä kohtaa tuo nettideitttipalstalla hengaileminen mussa ruokkii. En mä sieltä usko löytäväni ketään, koska en todellakaan jaksa lähteä enää yksillekään ekoille treffeille. Tutkailin sieluani ja tajusin että mä olen yksinäinen. Onhan se nyt aika hiton säälittävää että täytän yksinäisyyttäni höpisemällä diipadaapaa random-miesten kanssa. Kai mä sen takia "roikun" hörhiksen kanssakin kun siinä on juttukumppani. Tai oli juttukumppani ennen kuin se alkoi puhumaan liian omituisia.

Mä en ole kunnossa ja se ottaa päähän kovaa.

Tekis mieli aloittaa alusta jossain muualla. Vaihtaa nimeä, elämää, paikkakuntaa. Mutta mitä se auttaisi, Ei mitään jos ongelma on mun sisällä. Tai kilpirauhasarvoissa.

Nyt mulla on semmoinen olo etten hallitse mun elämää.

Viulunkielenä

Keskiviikko ja mulla on lasillinen viiniä vieressä. Mä tarviin rentoutta. Töissä kiristyin kuin viulunkieli. Uusi esimies on niin innokas ja energinen ja täynnä uudistushalua että mä en kestä. Tuntuu että kaikki keskeneräiset projektit käynnistyy NYT. Mutta kun mulla ei ole energiaa, ei aikaa, ei jaksamista, eikä motivaatiota. Tuntosarvet pitää olla koko ajan höröllään että tiedän mitä tapahtuu isommassa mittakaavassa, mun varpaille kun koitetaan talloa rankasti. Tulipalojen sammuttaminen on aika raskasta kun pitää samalla perehdyttää esimiestä ja pitää huolta siitä ettei eräs tunge mun reviirille. Rupesin töissä itkemään kun kuulin käytävältä että puhuivat mun lomapalkkavarauksesta ja siitä että mun pitäis selvittää että minkä takia lomapalkkavarauksen muutos eroaa viime vuoteen nähden. Pikkujuttu noin tekstin tasolla, käytännössä päivän duuni. Ainakin. Mulla ei jaksamisresurssit riitä.

Hörhis oli kuulemma käynyt hakemassa tänään reseptin toiseen lääkkeeseen. Yksityiseltä haki kun muuten käyttää kunnallista. Mainitsin että sähköisen reseptin aikakaudella sillä tuskin on mitään väliä hakeeko yksityiseltä vai kunnalliselta, että tuskin saa sen enempää lääkettä anyway. En siis ole ollenkaan varma että onko hakenut lääkettä mielikuvitusmaailmassa vai oikeassa. Mutta mitäpä se mulle kuuluukaan, kavereitahan tässä vaan ollaan.

Oon miettinyt että mitä kohtaa tuo nettideitttipalstalla hengaileminen mussa ruokkii. En mä sieltä usko löytäväni ketään, koska en todellakaan jaksa lähteä enää yksillekään ekoille treffeille. Tutkailin sieluani ja tajusin että mä olen yksinäinen. Onhan se nyt aika hiton säälittävää että täytän yksinäisyyttäni höpisemällä diipadaapaa random-miesten kanssa. Kai mä sen takia "roikun" hörhiksen kanssakin kun siinä on juttukumppani. Tai oli juttukumppani ennen kuin se alkoi puhumaan liian omituisia.

Mä en ole kunnossa ja se ottaa päähän kovaa.

Tekis mieli aloittaa alusta jossain muualla. Vaihtaa nimeä, elämää, paikkakuntaa. Mutta mitä se auttaisi, Ei mitään jos ongelma on mun sisällä. Tai kilpirauhasarvoissa.

Nyt mulla on semmoinen olo etten hallitse mun elämää.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Lääkkeet loppu

Huvittelupäivän jälkeisen sunnuntain makasin sängyssä. Oli väsynyt ja huono olo. Sunnuntain ja maanantain välisen yön kärvistelin mahakivuissa, mutta ehei, koska olen korvaamaton työntekijä niin oli pakko mennä tekemään muutama tosite maanantaiaamuna töihin ja lähdin sitten potemaan mahaa takaisin kotiin kun olin ne tehnyt. Varmasti sain sieltä huvipuistosta jonkun mahapöpön kun ne klähmätassut oli lääppineet tautisia aukkojaan pesemättä käsiään ja sitten vaan vuoristorataan. OKS! Siitäs sain sitten. Maanantai meni Netflixin parissa ja sain hyvin sarjaani etenemään. Kahden päikkäritkin mahtui päivään ja illalla olo olikin jo kuin uusi. 

Tein "sotasuunnitelmaa" kilpparin hoidattamisen tiimoilta jos akupunktio ei autakaan. Nyt mulla on aika varattuna paikalliseen, josta vaadin saada kilpparikokeet ja seuraavalla viikolla on Helsingissä aika samalle jolla kävin vuosi sitten. Tämä jolta meinaan ruinata täällä päässä testit on kuuluisa siitä että naisten pitää riisua hänen vastaanotolla paita ja yleensä myös liivitkin. Oli sitten vaiva mikä tahansa. Eihän siinä mitään, voin mä tissit näyttää jos homma hoituu. Toivotaan että akupunktion kakkoskierros auttaa. 

Case Hörhis. Viime viikolla aloin ihmettelemään kun en meinannut tajuta miehen jutuista enää sitäkään vähää mitä aiemmin. Eihän se nyt mikään selkeä kirjoittaja ennenkään ollut, mutta mielialat vaihteli ja jutut oli ajoittain tosi sekavia. Viikonloppuna sitten sanoi että on koko viikon pitänyt taukoa adhd-lääkkeestään ettei elimistö totu siihen. Viikon tauko vaan ja homma jatkuu selkeempänä. Kysyin että onkohan mahdollisesti lääkärin määräämä tauko, ei kuulemma ollut vaan hän kyllä tietää kroppansa. Niin varmaan joo. Eilen sitten sanoi aloittaneensa lääkkeet taas. Huokasin helpotuksesta että kiva kun pystyy ehkä kohta taas ymmärtämään sitä. Tänään tuli taas sen verran outoa juttua että kysyin että onkohan mahdollisesti ottanut lääkkeet tänään. Sanoi ottaneensa. Hyvät yöt tuli niin masentuneen kuuloisesti ääniviestillä ja käytti musta oikeeta nimeä eikä lempinimeä, että kysyin että mikä vaivaa. Sitten tulikin totuus (tai mistä mä tiedän onko se totuus). Lääkkeet olikin loppu. Kolmen kuukauden satsi oli syöty kahdessa kuukaudessa kun tehoa ei kuulemma ole tarpeeksi. Että nyt onkin sitten kuukauden pakkopaussi kun lääkkeitä ei lisää saa. Jotain amfetamiinijohdannaisia kuulemma nuo adhd-lääkkeet. 

Olen ihan helvetin pettynyt siihen että mulle valehdeltiin. Eikä se tuossa tilassaan tajua edes sitä, selostaa vaan että kyllä hän tietää  miten hänen kroppansa toimii. Jakeluun ei mene se, että mun ongelmani ei ole se, että hölmöllä on lääkkeet loppu ja sen kanssa ei voi keskustella järkevästi kuukauteen, vaan se, että mulle VALEHDELTIIN. Kuulemma valkoinen valhe vain, sori hei, ei iso juttu. MUTTA KUN MULLE ON! Mistä muusta se on sitten valehdellut? En tiedä. Varmaan kaikesta. 

Nyt on kaveruus vähän koetuksella. Pakeni nukkumaan, eipä siitä olekaan varmaan kolmeen viikkoon selvittämään mitään asioita. Ehkä mä meen pienelle kiinalaiselle sitten yksin. 

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Väkisin hauskaa

Akupunktio suoritettu. Ai että minuu jännitti! Pieni kiinalaistäti pisti muhun toistakymmentä neulaa, päähän, vatsaan, sääriin ja jalkateriin. Vähän tuntui, mutta ei pahasti. Rentoutti ja sen jälkeen olo oli kuin hiprakassa, vetelä ja kiva :). Vaikutus tuntuu kuulemma vasta 2-3 päivän päästä. Mukaan sain yrttipillereitä, joita vedetään kolme kertaa päivässä kahdeksan kappaletta. Näyttävät ihan vuohen papanoilta, mutta ei ne kai semmoisia oo. Tai no, samapa tuo vaikka olisivatkin jos olo paranee.

Jäin Helsinkiin yökylään, ulkoilutettiin Hörhiksen koiraa mun lapsuusmaisemissa, nostalgista. Vastaan tuli joku sen kaveri joka kysyi että onko tää sun nainen. Hörhis siihen että on joo! Mä koitin mutista hädissäni taustalta että me ollaan vaan kavereita. EN MÄ OO KENENKÄÄN NAINEN!!! Menipäs se ahdistuspisteeseen mulla.

Tänään olikin sitten huvipuistopäivä firman kanssa. Kutsu oli perheille, isovanhemmat, vanhemmat, lapset, kaikki kutsuttu. Mun lapset ovat etelässä, joten menin yksin. Päivällä oli vielä kupliva odotus kun meidän firma on perinteisesti hyvin avokätinen drinkkilippujen suhteen. Yksi juoma firman piikkiin. Oonkohan mä alkoholisti kun mun fiilis loppui siihen. Pari pyörivää laitetta niin oli jo huono olo. Tungin itseni työkaverin perheen ylimääräiseksi pyöräksi kun tää työkaveri ymmärtää mua. Hän kommentoikin jossain vaiheessa sarkastisesti että mullapas näkyykin olevan hauskaa. Mä takaisin että ai se näkyy vai. Joo ei mulla hauskaa ollut vaikka yritin. Eikä se alkoholi olisi auttanut. Säästin taksimatkan ja pääsin omalla autolla kotiin. Oli niin ulkopuolinen olo. Iloiset ydinperheet, uusioperheet, tulevat perheet, pariskunnat. Ja minä. Asenneongelma. Jospa se siitä kun mun jin ja jang tasapainottuu.

Iloinen ylläri oli törmätä käänteisvertaismieheen siellä. Harmi kun oli töissä eikä voitu istua viinilasilliselle juttelemaan miehistä, naisista, rakkaudesta, enkeleistä, karmasta ja universumin suunnitelmista. Jäi toiseen kertaan.

4 tunnin "hauskanpidon" jälkeen mun kiintiöni oli täysi ja pelastauduin kotiin. Ehkä poksautan kuohuvan omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni ja pohdin elämää. Jotenkin surullinen olo.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Mä olen niin tolkuttoman väsynyt.