Raskas syksy

Onpahan ollut vuosi. Ehkä raskain ikinä. Ei ehkä, vaan ON ollut raskain ikinä. Työpaikan vaihtaminen keväällä osoittautui virhearvioksi ja olenkin irtisanoutunut nyt ja valinnut tällä kertaa paikan harkiten ja itse. Edellinen kun oli head hunttauksen tulos. Uusi työ alkaa alkuvuodesta. 

Loppukesästä sain puhelun poliisilta. Tieto poliisin tavoittelusta tuli välikäden kautta viestillä. Siinä meni arviolta kymmenisen sekuntia kun olin päässäni käynyt läpi mahdollisuudet siihen, että olisin tietämättäni syyllistynyt rikokseen, ennen kuin tajusin minkä takia poliisi tavoittelee ihmisiä. Kuolema. Iski semmoinen hätä, mitä en ollut koskaan vielä kokenut. Tätä kirjoittaessakin joudun siihen samaan tunnelmaan ja kyyneleet pyrkii silmiin. Aloin tavoittelemaan lapsiani. Toisen sain heti kiinni. Toista en. Yritin jokaisen mahdollisen sosiaalisen median kautta, puhelimitse ja viestise. Ei vastausta. Poliisejakaan en saanut kiinni, jotta olisin voinut ohjeistaa ne olinpaikkaani. En ollut koskaan aiemmin soittanut hätänumeroon, mietin pitkään että onko mulla nyt niin suuri hätä, että on oikeutettua soittaa hätänumeroon. Päätin että oli. Ja olihan mulla. En ole koskaan kokenut vastaavaa avuttomuutta. Sieltä en mitään tietoa saanut, mutta yhteystiedot välitettiin mua tavoitelleelle partiolle, joka hetken päästä soitti ja kertoi tulevansa juttelemaan. Matkaa tänne mistä tahansa on puolisen tuntia, joten odotettava oli. Puoli tuntia on uskomattoman pitkä aika. Hätäpäissäni siivosin minkä esikoiselle soittelun lomasta pystyin. Paikallani en voinut olla. Ei se lapsi vastannut. Siskon kanssa pohdittiin mahdollisuutta, että asia saattoi myös koskea meidän isää. Oli absurdia toivoa siinä kohtaa että kyse olisi isästä. Aivan hirveä tilanne. 

Puolen tunnin päästä poliisiauto kaartoi kohti taloa. Syke oli aikamoinen. Pyysivät istumaan. Kertoivat että isä oli löytynyt asunnostaan kuolleena. Samassa esikoinen soitti. Sitä helpotuksen määrää ei voi sanoin kuvailla.  Lysähdin käsieni ja nenäliinan varaan helpotuksesta. Tilanne oli hirveä, tuntuu hirveältä olla helpottunut siitä että se oli isä, joka oli kuollut. Jokainen, jolla on lapsia ymmärtää helpotuksen. Suru isästä tuli myöhemmin. Tulee varmaan ajan kanssa vielä enemmän. 

Syksy on mennyt kuolemaan ja hautajaisiin liittyvissä asioissa. Kalmasiivousta järjestetty, asuntoa tyhjennetty ja muisteltu. Isä saatiin haudattua lokakuun lopulla. Ajattelin että vihdoin helpottaa. Mutta ei, ehei. 

Isän hautajaisia seuranneella viikolla sain puhelun. Äiti oli teholla tajuttomana yllättävän sairastumisen seurauksena. Teholla tajuttomana vietti reilut kaksi viikkoa, useamman kerran leikattiin. Mitään sairautta ei ollut taustalla, että tämmöistä olisi ollut odotettavissa vaan ihan tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tämä olikin sitten liikaa mun päälle, enkä reagoinut enää ollenkaan normaalisti. Tajusin että nyt pitää ottaa breikki työelämästä ja hengitellä, koska myös työni oli tosi vaativa, enkä kevään ja kesän raskauden takia ollut saanut sitä ollenkaan niin hyvin haltuun, mitä olisi pitänyt. Sairausloma tuli tarpeeseen. Tajusin, että pois on päästävä työpaikasta ja uuden työn etsintä alkoi. Laitoin kaksi hakemusta, ensimmäinen tärppäsi. Osaamiseni on selkeästi haluttua, vaikka huijarisyndrooma vaivaakin välillä. 

Äiti on herännyt ja kuntoutunee, vaikka kuntoutuminen kestääkin kuukausia. 

Semmoinen syksy. 

Syksy ja talvi on tullut torpalle. Täällähän ollaan vain ulkohuussin varassa, mutta vielä se ei tunnu pahalta. Huvittuneena seuraan median kirjoittelua kakkaämpäreistä ja lämmittelen pönttöuunejani ja elän niin  hidasta elämää kun pystyn. Parisuhde voi hyvin ja kukoistaa näiden kaikkien kriisienkin keskellä. 

Olkoon ensi vuosi mulle lempeämpi. 

Uudenlainen arki

Puolisentoista kuukautta uutta elämää kartanon rouvana takana. Mä niin rakastan tätä hidasta elämää. Aamulla neljä kalikkaa saunan pataan, niin lounasaikaan vesi on valmista peseytymiseen. Kesäaikaan saattaa seuraavanakin päivänä saada vielä  lämmintä vettä. Ihan luksusta! Kontrastina hitaaseen elämään teams-palaverit etätyökonttorissani ja kerran kuukaudessa 15 tuntiset työpäivät normaalityöpäivien lisäksi. 

Mökki on tyhjennetty ja asunto on melkein jo tyhjennetty. Kaupaksi asunto ei ole mennyt, eli vuokralle oli pistettävä. Tuttavapiiristä löytyi vuokralainen ihan sattumalta ja ihan liian nopeasti mun makuun, kun en ollut edes vuokrallepanopäätöstä edes ehtinyt tehdä, mutta vuokralaiseen oli tartuttava kun se ilmestyi.  Toivottavasti kaikki menee hyvin. "Joudutaan" muuttamaan virallisesti yhteen miehen kanssa, koska tänne kartanolle ei voi tällä hetkellä pysyvää osoitetta saada, joten siirrän kirjat miehen luokse. Yhteenmuutto, iso askel! 

Kesää on onneksi vielä jäljellä ja ulkohuussi on ihan ok. Nautin suuresti tästä yksinkertaisesta elämästä. Syksyn ja talven tullen saattaa tilanne muuttua, mutta sehän ei ole tämän hetken asia ollenkaan! 

Tämän viikon jälkeen pystyy ehkä jo rauhottumaan kun asunto on tyhjennetty. Kyllä on ollut rankka kesä. 

Yhteinen kartano on aiheuttanut uudenlaisia tilanteita parisuhderintamalla. Mulla ei ole  varsinaisesti enää ns. omaa tilaa ja se on aiheuttanut pientä sisäistä kriisiä, mutta siitä varmaan selvitään. 

Tämä uudenlainen arki on kyllä todella hyvää! 

Olen kotona

Kuuntelen seinäkellon vaimeaa tikitystä ja katselen ruutuikkunoista varjojen pitenemistä pelloilla. Hiljainen hiekkatie rajaa pellot metsästä. Näkymä on kaunis. Olen uudessa kodissani, kodissa jossa on vielä muiden tavaroita eikä juuri lainkaan vielä omia. Yritän totutella. Mökki meni kaupaksi ensimmäisellä viikolla ja sen tyhjennys tapahtuu viikon päästä. Kerrostalokodillani ei ole ollut kysyntää, mutta siitä huolimatta onnistuin ostamaan puolet tästä ihanuudesta. Puolet narisevista lautalattioista, hirsisistä seinistä, vanhoista upeista omenapuista, marjapensaista, raparpereista ja ulkohuussista. Ehkä syksyn tullen löytyy jo sisältäkin jonkin sorttinen vessa. 

Näiden kiinteistökauppojen teko oli kilpajuoksua kuoleman kanssa, niin nopeasti kaikki eteni. Viimeiseen asti jännitettiin, että ehditäänkö tehdä kaupat vai ei. Matkalla kaupantekotilaisuuteen anopin puhelin soi, sydän hyppäsi kurkkuun ja ajattelin että nytkö se tapahtui. No, ei tapahtunut. Tuntui absurdilta järjestellä kauppoja, valtakirjoja, kaupanvahvistajia yms. kun ei voitu olla varmoja että ehditäänkö. Kiire, stressi, ahdistus ja suru vuorotteli. Kauppojen toteutuminen oli myös myyjäpuolen toive. Yksi asia vähemmän setvittävää poismenon jälkeen. Kaupat tuli tehtyä ja appi nukkui pois seuraavana päivänä, vain vajaan kolmen kuukauden sairastamisen jälkeen. Anoppi ja appi ottivat mut sukuun vastaan niin uskomattoman lämpimästi. Kerrassaan ihania ihmisiä ovat. Tai anoppi on edelleen ja appi oli. Ei ihme, että miehestä tuli niin hyvä. 

Nyt meillä on käsissämme hyvin huollettu satavuotias talokaunotar, jonka tarinalle ja rakennusperinnölle yritämme antaa oman osuutemme. 

Olen nyt kotona. 

Muutoksia melkein joka saralla

Oon kirjoittanut viimeksi tänne marraskuun lopulla ennen kuin tulokset siitä asiantuntijatentistä tulivat. Pääsin siitä läpi, rimaa hipoen. Riman hipominen ja meidän työpaikan porukasta läpäisijöistä huonoimmille pisteille jääminen ei tuntunut hyvältä, mutta läpi pääsin. Kaikki eivät päässeet meidänkään porukasta läpi, joten kyllähän mun on oltava tyytyväinen. Siitä tentistä kun ei arvosanoja jaeltu, vaan se oli läpi tai ei. Tentin läpäisyn myötä tulleet kirjaimet kun tuli päivitettyä Linkediniin, niin niiden merkitys tuli selväksi.  Suorahakukonsulttien yhteydenotot räjähtivät. Olin haluttua tavaraa, vaikken koekaan olevani mikään asiantuntija (huijarisyndrooma). Eräs konsultti tekikin sitten semmoisen tarjouksen semmoiseen rakoon, että suostuin sopimaan verkkotapaamisen ja kuuntelemaan mitä sillä on asiaa. Yksi asia johti toiseen ja olen vaihtanut työpaikkaa ja myös titteliä ns. astetta paremmalle tasolle. Työpaikan vaihto ei ollut helppo päätös, mutta osaltaan strateginen. Katsotaan nyt mitä tästä tulee. Nykyinen esinaiseni on piinkova kylmä business-nainen kun aiempi esimieheni oli pehmeä palvelija, jolle uskalsi sanoa mitä vain. Kontrasti on iso. 

Muutakin on tapahtunut. Miehen lähisukuun iski nopeasti etenevä syöpä, joka aiheutti  heille nopean tarpeen järjestellä omistuksia. Mieheltä kysyttiin, että onko kiinnostunut ostamaan kesäpaikkana toimineen kiinteistön. Ja mieshän oli kiinnostunut, kuten minäkin. Tämä päätös aiheutti sen, että meidän pitää myydä mökki ja mun pitää myös myydä asuntoni. Asunto ei harmita yhtään, mutta mökki harmittaa, koska olen siellä viihtynyt aivan todella hyvin.  Kesäpaikasta on tarkoitus tehdä meille tulevaisuuden koti, eli tulevaisuudensuunnitelmat tuntuu kyllä hyviltä.  Rantaa siinä tosin ei ole, mutta muuta hienoa kyllä. Ja rauhaa! 

Kämppä on pistetty tosiaan myyntiin ja mökki lähtee myyntiin ensi viikolla. Mitään hajua mulla ei ole siitä, että mihin tulen muuttamaan ja milloin, mutta kaikki selviää ajallaan. Muutanko yksin taloon, johon ei tule lämmintä vettä ja joka lämpenee viiden pönttöuunin voimalla? Vai muutanko vuokra-asuntoon ja jään ihmettelemään, että kauanko kestän vuokra-asumista? Viimeksi kestin n. 5 kuukautta. 

Mua houkuttaisi hypätä syvään päähän ja muuttaa sinne mökille. Se sijaitsee puolen tunnin matkan päässä, eli hankaloittaisi kyllä parisuhdehommia. Ehkä kuitenkin otan halvimman mahdollisen vuokrakämpän parisuhteen takia, vaikka henkisesti muuttaisinkin sinne mökille, tai no, kartanoon. Viisi pönttöuunia alakerrassa kertonee vähän talon koosta. Neliöitä mulla ei edes ole vielä tiedossa kun kaikki tapahtuu niin kovin nopeasti!

Elämme toisaalta jännittäviä ja toisaalta todella surullisia aikoja.