Lukijat

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Yksinäisen illan päätös

Jatkoa edelliseen valitusvirteen.  Tyyppi lähti seitsemän aikaan harrastuksiin. Sanoi palaavansa 22-23 aikaan. Hassua, ihan kuin se kokis olevansa tilivelvollinen. No, anyway, mä menin nukkumaan 22:30, Tyyppi oli tullut koneelle sen jälkeen ja kun mua ei ollut siellä niin pisti tekstarin että meninkö mä jo nukkumaan, että olis toivonut että mä oisin ollu viel facessa. No en viitsinyt konetta enää avata, vaikka siinä koneen vieressä nukuinkin. Valittelin vähän pahaa mieltä kun kysyi että mikä vaivaa. (niin, mähän olin se ihan tavallinen valittava nainen niinkuin Kaukainen mies mua kuvaili) ja puhelin soi. Mun puhelin soi! Harvinaista. No, Tyyppi soitti. On siinä kyllä niitä hyviä ja huolehtivaisia puoliakin. No, juteltiin siinä kaikesta maan ja taivaan välillä ja yhtäkkiä kello oli puoli yksi! Puoltoista tuntia tuli höpöteltyä, aika meni siivillä. Mielikin parani kummasti :). Ai että mä tunnen lämpimiä fiiliksiä kuitenkin sitä kohtaan. Ärsyttävää!

En saanut sitten unta kuin vasta puoli kahden aikaan, mutta ei se mitään, oli ihanaa höpötellä

tiistai 29. tammikuuta 2013

Lamaannus

Lamaannuttaa. Mietin oonko mä masentunut. Ehkä mä oon. Täällä on hiljaista. Koko ilta on mennyt lämmittäessä ja maatessa sohvalla. Telkkariakaan en ole jaksanut laittaa päälle.  Mietin töistä lähtiessäni että ajaisinko kauppakeskukseen, mutta ihmisten näkeminen ahdisti. Puhelin soi tänään kerran, harvinaista! En tosin jaksanut vastata. Mun puhelin ei muuten enää oikeastaan soi. Kuopus soittaa yleensä nukkumaanmennessä, mutta ei siihen muuten juurikaan kukaan soita. Eikä laita viestejäkään. Mulla on miljoonan  tekstarin tekstaripaketti. Hienoa.

Työ ahdistaa, pistin eilen työhakemuksen menemään. Sitä paikkaa hakee varmaan 200 ihmistä. En mä sitä saa, mutta pitihän sinne hakea.

Just tällä hetkellä mulla on semmoinen fiilis, että noinkohan elämällä on mulle mitään annettavaa enää.

Ikävöisipä mua joku. Kantaisipa joku musta huolta. Miettisipä joku että onkohan mulla kaikki hyvin. Ei mulla kyllä ole, mutta kyllähän mä kivenkovaan varmaan väittäisin että on. Olisinpa mä olemassa jollekin.


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Olipas paska perjantai

Perjantai oli ja meni. Alkoi hammaslääkärillä. Heti yhdeksältä pomo soitti ja haukkui mut ja mun työnteon. Hän ei voi ymmärtää miten mä en saa enempää laskutusta aikaiseksi, mitä mun työnteossa on vikana? No, selvisin itkemättä puhelun loppuun, itkin vasta sitten sen jälkeen. Voi helvetti. En tiedä mitä pitäis tehdä. Ennen palaute on tullut ihan vain kirjallisesti, mutta tommosia puheluita mä EN pysty ottamaan vastaan. Mä olen yrittänyt selviytyä ja omasta mielestäni olen selviytynytkin ihan hyvin. Mutta en pomon mielestä. No, se onkin sairas, mutta niin mäkin oon kohta jos tommoselle paskalle itseni altistan. Koeaikakin meni jo, eli en voi irtisanoutua edes kovin helposti. Tai siis toki voisin, mutta pitäis olla uusi duuni tiedossa.

Puhelun jälkeen tuli fiilis, että pitää vetää perskännit tänään ja vaihtoehdot oli perskännit kotona, perskännit paikallisessa tai perskännit lähikaupungissa. Joo, oon huomannut itsessäni pieniä alkoholisoitumisen merkkejä. Eli kotiin kun pääsin niin en ulkovaatteita edes saanut pois kun oli jo kossut lasissa. No, siinä sitten nautiskelin hyvästä fiiliksestä päässä ja päätin että ulos lähdetään. Puettiin antoisalla kaula-aukolla varustettu toppi. Meikattiin pilke silmäkulmaan ja soitettiin taksi.


Taksia soittaessani esittelin itseni ex-miehen sukunimellä. Vittu että vitutti. Olin siis unohtanut, että kuka mä nykyään olen. No, ei voinut mitään, taksi tuli ja se oli pääasia. Ajeltiin paikalliseen, josta oli tarkoitus jatkaa kaupunkiin. Paikallisessa oli kourallinen ihmisiä. Parkkeerasin baaritiskille ja tilasin siiderin. Kaksi keski-ikäistä äijää lyöttäytyi viereen. No kiva, juttuseuraa. Tanssittiin tyhjässä baarissa ja keskusteltiin eroista. Toisella oli joku pano olemassa, toinen ei tunnustanut mitään. No, jälkikäteen sitten selvisi, että asuu naisen kanssa yhdessä. Pieni paikka. No, ei me muuta tehty kuin tanssittiin. Äijät tiiraili mun tissejä ja tarjos siideriä. Ei siinä mitään, hyvät tissithän mulla on. No, olis vissiin pitänyt ennen sitä kossun tankkausta syödä jotain kun ennen puoltayötä tuli jo huono olo ja pyysin soittamaan taksin. Taksi vei mut kotiin, pääsin sisälle, kaaduin eteiseen ja oksensin vaaleanpunaista siiderilimaa eteisen kynnysmatolle. Great. Edellisen kerran olen kännissä oksentanut 14 vuotta sitten. No, tavoitteessa onnistuttu, perskännit tuli vedettyä, miehen kanssa pääsin tanssimaankin, tuntui aika hyvältä kyllä. Miehinen kosketus, vaikkakin ihan asiallinen.

Lauantai valkeni, olo oli kohtalaisen heikko. Oksennukset odotti siivoojaansa. Siinähän se lauantai meni sitten oloa parannellessa. Olen minäkin koukuttunut Iholla-sarjaan ja katselin sitä netistä. Mä niin samaistun Venlaan! No, en onneks ole enää yhtä pahassa jamassa Tyypin kanssa kuin Venla tyyppinsä kanssa, mutta mä niin tiedän silti mitä se käy läpi.

Tytöt viettävät tänään aikuissynttäreitä  isällään. Exän sukua on tulossa, mun sukua myös on kutsuttu, vaan ei mua. Kuopus kysyi viikolla että onko mut kutsuttu  ja alkoi itkemään kun kuuli että ei ole. En ollut noista bileistä kuullut aikaisemmin kuin vasta kuopukselta. Tunsin aika suurta surua ja raivoa, mutta kuopukselle olin tietysti ihan normaali ja lohdutin että ei se mitään, vietetään täällä sitten omat synttärit ens viikonloppuna. Mä en taas ymmärrä mitä se exä ajattelee. No, what ever.

Sunnuntai. Pitää siivota. Johan tässä on 3 tuntia heräilty. Nyt reippaasti ja raivolla niin voi taas relata sen jälkeen :). Huomenna maanantai, ahdistaa.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Hitto kuinka yksinäistyttää

Kyllä on yksinäistä. Ystävä on hautautunut talon lämmityspuuhiin, Terapiamies on vihainen mulle kun olen vittuillut sille. Se on myös löytänyt naisen, eli ei sillä ole enää aikaa roikkua mun kanssa missään fb:n keskustelussa ja ruotia molempien paskoja elämiä. No, mä ruodin sitten omaani vain täällä blogissani. Kohtalaisen tyhjää tämä elämä tällä hetkellä.

Koeaika kului töissä loppuun, eli olen "turvassa", huh. Työpaikka on kyllä aika kamala, sekä työn sisältö, että esimies. Mutta kyllä tästä on selvittävä. Onhan mulla sentään töitä! Ja lähellä vielä. Siitä pitää olla kiitollinen!

Ei tätä työstressiä kestä enää kuin 2,5 kuukautta, heh. Sitten normalisoituu. Ehkä. Pomolta tulee noottia koko ajan, aina teen jotan väärin. Pitää antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En tajua miten se ehtii kyttäämään kun sillä on omiakin hoitamattomia hommia ihan riittämiin.

Mä en ole talvi-ihminen yhtään, mä odotan kevättä ja eloon heräämistä kuin kuuta nousevaa! Mun talossa on kylmä, totta kai siellä on kun en raaski pitää pattereita kovalla. Keittiössä ja vessassa on 10 astetta (eilen tosin nousi 14 asteeseen kun unohdin hellan levyn 5 tunniksi päälle, joo, taas tätä...), makkarissa samoin. Olkkarissa pönttöuunin ansiosta jopa 20 astetta! Yläkerrassa kissoilla joku 18. Ja joulukuun sähkölasku oli 370  euroa. AUUUTTTSSS. No joo, tiesinhän mä että vanhan talon ostin ja että talvella sähköä kuluu. Ja joulukuussa lapset oli mulla enemmän niin tietysti silloin piti pitää asiallista lämpöä. Itsellä ei ole niin väliä. Pääasia, että kissat ja lapset pärjää. Nyt vasta olen saanut lämmittää pönttöuunia ja se on kyllä tosi tehokas ja pienellä puulla lämmittävä! Jännä nähdä mikä on tammikuun sähkölasku.

Mutta mä rakastan silti tätä taloa! Se on MUNMUNMUN!!! Ikioma ja oman näköiseksi saan sen tehdä! Mä rakastan mun oman näköistä kylppäriä ja pikkuhiljaa saan tehdä koko talosta oman näköisen. Pitäis varmaan ruveta remppaamaan niin aika kuluisi näppärämmin. En mä nyt vaan jaksa. Tule kevät jo, tule!!!

Pitäis vissiin jaksaa ulostautua johonkin baariin tai muuten ihmisten ilmoille jos vaikka tapaisi eläviä ihmisiä netti-ihmisten sijaan. Yksin on vain jotenkin orpoa lähteä.

Kevättä kohti reippaasti, ei tässä muukaan auta.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Koitetaan vähän laihduttaa

Olen "ammattilaihduttaja", eli homma on teoriassa oikein hyvin hanskassa. Mutta kuten jokainen hommaa koittanut varmaan tietää, ei se ole helppoa. No nyt kuitenkin vedetään vlcd:tä niin kauan kuin huvittaa. Mua ei ole huvittanut syödä kunnolla moneen kuukauteen, okei, about vuoteen. Mutta ei se mua laihduttanut ole. Sitten kun olen syönyt, olen syönyt ihan vääriä asioita. Ja juonut myös. Ei siinä paljoa tarvita että paino pysyy nykyisissä lukemissa.

Vaakaa en omista enää, jäi exälle. En ole koskaan laihduttanut ilman vaakaa. Olen ollut aina vaa'an orja. Hyppinyt aamuin illoin eikä se ole tervettä. Katsotaan nyt mitä tästä tulee.

Ei mennyt niinkuin Strömsössä

No, perjantaina kun edellisen postauksen olin tehnyt niin aloin pohdiskelemaan viikonlopun kuvioita ja tulostelemaan kissanäyttelyn vahvistuskirjettä. Oho, olinkin ilmoittautunut lauantaille! Muistin ilmoittautuneeni sunnuntaille. No, treffit meni sit siinä perseelleen. Uus yritys sit lauantaina näyttelyn jälkeen.

Lauantai valkeni ja näyttelyyn piti lähteä. Katsoin heti herättyäni lämpömittaria, jee, -5 astetta. Menin käynnistämään autoa. jähmeää, kovin jähmeää. Radion näyttö ei jaksanut herätä. Sisävaatteissa kun pihalle juoksin niin ajattelin että kylläpäs tää 5 astetta tuntuu oudon kylmältä. No, eihän se diesel käynnistynyt sitten millään, akku alkoi ilmoittamaan että ei viittis enää yrittää. No, muutama vittujenvittu siinä pääsi ja soitin Ystävälle että josko sen auto lähtis käyntiin. Herätin sen lauantai-aamuna klo 6:30. No, oli sanonut, että saa soittaa. Ystävä pisti auton lämpeemään ja sitten tajusin, että näyttelykaverihan tulee melkein mun ohi, eli soitto hänelle ja pääsin sitten lämpimään autoon. Huh.

No, illalla näyttelyn jälkeen sitten yritin lähteä niille treffeille. Eihän se akku jaksanut startata vaikka lämpötila oli noussut. No, muutama vittusaatanaperkele ja soitto hinausautomiehelle, 170 euroo, juu ei kiitos. No, tekstari Ystävän pojalle että jos sattuis olemaan liikenteessä, niin saisko virtaa. No, se tuli sitten parin tunnin päästä ja pääsin matkaan. Ajelin treffeille, sen kotiin sitten kuitenkin. Voi vittu, TAAS toi sama virhe. Mikä siinä on että toi asia ei mee jakeluun? No, menin sisään ja tuli heti semmonen "voi ei"-fiilis. Ei se ollut ollenkaan semmoinen mikä olis millään lailla sytyttänyt. Plääääh. Reilun tunnin siinä juteltiin ja sain kakisteltua jotenkin ulos että ei tästä tullut nyt semmosta fiilistä että tulis mitään tän enempää ja karkasin. Olin saanut ihan erilaisen  mielikuvan jannusta ja otti kyllä päähän aika rankasti. No, kohti uusia pettymyksiä taas...


perjantai 18. tammikuuta 2013

Treffeille

Tänään pitkästä aikaa treffeille :). En keksi nyt tähän hätään mitään kivaa tunnistetta tuolle miehelle, katsotaan sitten huomenna tarvitseeko se semmoista vai jääkö se vain satunnaiseksi tuttavuudeksi. Jännittää! Mies vaikuttaa ihan mukavalta ja tavataan julkisella paikalla ensin. Julkisen paikan jälkeisistä suunnitelmista  ei ole tietoa. Katsotaan minne se ilta mut kuljettaa :).

Eilen tuli suoritettua elämäni ensimmäinen katsastus! Menin varsinaisesti vain vaihtamaan omistajuuden autosta itselle, mutta siinä kassalla sitten kysäisin, että mahtaisko päästä samalla vaikka suoraan katsastukseen ja pääsinhän mä! Avaimet vietiin kädestä jo ennenkuin olin ehtinyt maksaakaan! Loistavan nopeaa palvelua!

Istuin kaakaoni kanssa odottamaan, jännitti aika paljon. Tiesin että etupäässä lonksuu joku kun sitä oli jo kertaalleen korjattu syksyllä, mutta lonksunta alkoi jo viikon päästä uudestaan. Seurailin että miten pitää toimia. Joo, kun oma auto ajetaan siihe odotuskopperon ikkunan eteen niin sitten auton omistaja pyrähtää halliin ja odottaa katsastussetää auton vieressä. Näin tein ja kohta katsastusmies kipittikin tuomaan papereita. Läpi meni! Olihan se sen lonksunnan havainnut, mutta ei osannut sanoa, että mistä se tuli. Lisäjarruvalo ei toiminut, mutta muuta huomautettavaa ei ollut. Jeeee!!! Mä olin varautunut, että sen lonksunnan takia tulee hylkäys. Aika hienoa!


torstai 17. tammikuuta 2013

Tyyppiä ja mustasukkaisuutta

Eilen taas jutskailtiin niinkuin tavallista. Ilmaisin ikävän sen kainaloon, se sivuutettiin tyylikkäästi niinkuin se nykyään sivuutetaan.

No, sitten käytiin seuraavanlainen keskustelu:

T: Saitko treffi-ilmoituksees paljon vastauksia? (ei puhuttu mistään treffailusta vaan tää tuli niinku puskista)
P: No jokunen
T: Tuliks mitään pervoiluja?
P: no ei kun en mä mihinkään kahden sanan viesteihin vastannu ees.
Jutskattiin nettideiteistä ja sitten Typpi kertoi, että oli kesällä käynyt jonkun tytön kanssa kävelyllä, mutta ei kemiat kohdannu. Eikä ne ees pussannu.  KESÄLLÄ, silloin kun mä sain torjuntaa torjunnan perään. AUTS, kolahti! Menin vähän hiljaiseks. Mun kommentit oli siis tasoa "okei"
T: Sä menit ihan hiljaiseks
P: No mitäpä tohon sen enempää sanottavaa ois
T: Sua selvästi ärsyttää toi asia
P: No ehkä vähän, mutta kyllä mä tiedän, että ei mulla oo mitään oikeutta ees ärsyyntyy :) (huomatkaa hymiö)
T: Miks ärsyttää?
P: Siks ku sul ei oo ollu mulle aikaa kevään jälkeen, mutta sä et oo suoraan sanonu, että sä etit jotain muita.
T: Okei. No en edes viiti sanoa mitään.
P: Musta on kyllä vähän epistä jos sä lopetat tän keskustelun kun mä oon rehellinen :) (huom, hymiö)
T: (mietti 10 min että mitä vastaa) No kunhan vaan selaisin jotain ilmoituksia silloin talvella. Me ei edes tunnettu viel silloin. Sä et voi sanoo tolleen, että mulla ei oo ollu sulle aikaa, mut sit mul on aikaa jollekin muulle. Se asuu tossa lähellä ja käytiin tunnin kävelyllä. Oliks se niinku sulta pois?
P: Älä hermostu! Mutku sä kysyit ni mä vaan vastasin. En mä haluu tapella :)
T: En mäkään haluu tapella.
P: No hyvä :)
T: Mut en kyl haluu et sä ajattelet tolleen. Jos mä tapaan jonkun naisen jossain vaiheessa ja ihastun ni nyt tuntuu siltä, että sä pahotat mieles ihan totaalisesti.
P: No mut nyt mä tiedän, et sul on silleen haku kunnol päällä ni ei tuu sit yllärinä
T: Ei mul kyl oo, jos ois ni ravaisin joka viikonloppu baareissa ja vastailisin netti-ilmotuksiin
P: Okei
T: Ootko sä mustis?
P: Oon ja sä oot kans. Se kävi aika selkeesti kans ilmi :)
T: Kuinka niin, en mä kyllä oo mustis
P: Kyl se kävi selkeesti siitä yhdestä keskustelusta muutama päivä sitten, mut sä oot vaan paljon parempi peittää sen ku mä :)
T: Aijaa, no mä kyl luulen, et sä oot nyt ymmärtänyt väärin. Mä en kyl oikeesti oo mustis. Ei oo yhtään mun juttu. Koskaan ollutkaan.
P: No sit mä joudun ainoona olee mustis :).
T: Ei kannata
T: Sä oot Puolinainen kiva tyttö :)
P: Niin mä oonki
T: Eihän sulle tullu nyt paha mieli?
P: Ei tullu (hah, ei varmaan nii)
T. No hyvä. Mä en haluu pahottaa sun mieltä

Sit rullasin kynnysmatoksi Tyypin jalkojen juuriin levitellyt sisälmykseni kasaan ja painelin nukkumaan. Mä oon kyllä edelleen sitä mieltä, että se on mustasukkainen, mutta se vaan peittää sen paremmin ku mä.

Mua kyllä ihmetyttää, että miten mä tunnen mustasukkaisuutta vaikka itse hommailen mitä hommailen. Ei oikein fiksuja ja rationaalisia tunteita. Ai niin, mutta tunteet ei vissiin olekaan koskaan kovin rationaalisia ja johdonmukaisia. Huoh...

maanantai 14. tammikuuta 2013

Tyyppi ja sen mustasukkaisuus

Pitkästä aikaa päivitystä Tyypistä. Päivittäin siis jutskaillaan, iltaisin tiiviimmin, ilta päättyy hyvän yön toivotuksiin No, eilen Tyyppi sitten meni ajoissa nukkumaan tapojensa vastaisesti. Aamulla sitten tuli toki huomenet niinkuin aina. Tyyppi on mulle aikaisemminkin sanonut että olisi onnellinen mun puolesta jos löytäisin jonkun ja rakastuisin. Neljän kuukauden aikana ollaan tavattu Tyypin kanssa kerran. Sille ei koskaan sovi kun ehdotan. Aina on jotain.

Oon muutaman treffikokemuksen sille kertonutkin ja niille Tyypin kanssa naureskellut. Olen kysynyt, että haluuko Tyyppi kuulla jos tapaan jonkun ja silloin vielä sanoi haluavansa.

No, sitten käytiin tämmöinen keskustelu

T: Mitäs sä hommailit illalla?
P: Surffailin vain ja lueskelin blogeja. Ja jutskailin yhden jannun kanssa
T: Kenen jannun kaa? :) (huom, vielä hymiö)
P: Mä luulen, että sä et tunne sitä kyl. Yhen (jannun etunimi) kaa. :)
T: Okei :), onks teil jotain sutinaa  (vieläkin hymiö)
P: No jos mä sen vasta eilen tapasin ni ei täs oo viel oikein kerinny olee (oliks täs kohtaa mun virhe ku unohdin hymiön?)
T: No en mä oikein voinu tietää koska sä oot kenetkin tavannut, sori että kysyin.
P: No ei ny tarvii suuttuu :)
T: Missä sä sen tapasit (huom, ei enää hymiöö)
P: Netissä mä sen tapasin, menin yhteen treffimestaan kun rupes tuntuu siltä, ettei jaksa oikein tätä yksinäisyyttä.
T: Mihin mestaan?
P: No yhteen treffimestaan
T: Onks se salaisuus?
P: No en mä ny tiiä että haluunko mä sua sinne vaklaamaan :)
T: Ok
P: Suutuiksä nyt mulle?
T: En, en vain aina ymmärrä sua. Mut ihan sama.
P: Mitä sä et ymmärrä?
T: No en mä jaksa vänkää
P: En mäkään halua vänkää, mutta mä oon nyt vähän pihalla siitä, että mitä tässä nyt tapahtu
T: Ei enää mitään, meni jo.
P: Okei sit, mä en nyt kyllä tiiä mistä sä suutuit mulle. :(
T: En suuttunu
P: No hyvä sit :) (vaikka selkeesti oli suuttunut niin laitoin ton hymiön kun kerran ei muka suuttunut)
T: En vaan jaksa vängätä. Jos et jotain halua kertoa niin fine. En viitti sit enää kyselläkään. Äläkä säkään sit viiti kertoo mulle mitään mistä sä et haluu jutella.
P: (kerroin Tyypille sen iän, horoskoopin ja mistä se on kotoisin). Sä oot sanonu, että sä toivoisit, että mä löydän jonkun ja et mä rakastuisin ja sä olisit onnellinen mun puolesta. Ja sit ku mä yritän niin sä suutut mulle. Musta ei oo kyl kauheen reiluu.
T: Mä en suuttunut. Mua ei häiritse, vaikka tapaisit joka päivä jonkun uuden miehen. En vaan ymmärrä mikä tossa oli niin salaista. Mut ehkä mun ei tarttekaan
P: No suomi24:selta sen löysin (mikä ei kyllä ollut totta, hyi mua). Jos olis kovin salaista niin en mä varmaan sulle kertois. Mä vaan aattelin et me ollaan kavereita.

Sit mä vaihdoin aihetta.

Ollaan kohta tunnettu Tyypin kanssa vuosi, niin se aika rientää... Mutta miks se ei voi kertoa, että mitä ajatuksia sillä on musta kun selkeesti sillä on jotain. Mun mielestä oli kyllä selkeesti mustasukkainen, vai mitä ootte mieltä?

torstai 10. tammikuuta 2013

Nettitreffiyrityksiä

Huoh, Olen yrittänyt tutustua netin treffipalstoilla miehiin jo about vuoden verran. Palstoilta on löytynyt Tyyppi ja Inssimies, omalla tavallaan jotain outoja helmiä. Muut ovatkin olleet sikoja. Tässä kesältä muutama sika muistin vierkistämiseksi  http://puolinaisenero.blogspot.fi/2012/06/onko-mussa-jotain-vikaa.html ja tämä outo tyyppi http://puolinaisenero.blogspot.fi/2012/06/voi-herran-jestas-mitka-treffit.html  Nuo tapasin siis livenä. Huooooh. Mun arvostelukyvyssä on vissiin jotain vikaa kun en osaa seuloa noita sikoja pois.

No, kolmisen kuukautta olen kirjoitellut Kaukaisen Miehen kanssa ja on ollut mukavaa. Erilainen silleen hyvällä tavalla. Mutta paskaksi osoittautui sekin. Alkuvuodesta ennen talokauppoja olin aika heikoilla ja muutaman murheen kerroin sitten tälle tyypille. En todellakaan silleen, miten avaudun Ystävälle, Terapiamiehelle ja Tyypille. Avauduin ihan asiallisesti. No, eilen sitten tuli palautetta.

"Luulin, että olisit erilainen, mutta ihan samat liikkeet löytyy"
"Pääpointti on kuitenki se, että koko tämä show on ihan liian vaikeaa ja saatava "palkinto" ei ole mitenkään suhteessa työmäärään ja kestämiseen"
"täysjärkisyys on se avainsana" (keskustelu jatkui ja ilmeni, että mä en enää hänen silmissään ollut täysjärkinen. Ensimmäiset kuukaudet vaikutin ihan selväjärkiseltä, mutta joulun jälkeen en ole enää ollut selväjärkinen)
"ja sitten paljastut tavalliseksi valittavaksi naiseksi jota vierastan yli kaiken"

Mä kuuntelin suu auki ja kyyneleet valuen tuota tilitystä, enkä todellakaan tajunnut, että mistä toi viha kumpusi. Luin keskusteluhistorian enkä siltikään tajunnut.

Väkisinkin tuli mieleen, että mussa on jotain vikaa, mutta senhän mä jo päätin silloin kesällä, että miehet ei mun arvoa määritä. Tuolla miehellä on pakosti itsellään joku ongelma, kun ei siedä näköjään epätäydellisiä ihmisiä. Siitä kertonee sekin, että hänellä ei ole ollut juurikaan seurustelusuhteita vaikka on jo yli kolmekymppinen.

Että silleen. Profiili on nyt kiinni ja saa kiinni pysyäkin. Syvä huokaus.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Hyvä olo!

Tosi hyvä olo! Energinen (tosin ei ulotu töihin asti), taakka poissa harteilta, agressiot exää ja Vosua kohtaan poistuneet, muutama pari uusia kenkiä tulossa postissa (erokengät ja talokauppakengät :D). Ositus etenee pikkuhiljaa.

Seuraava iso projekti olisi keittiöremontin suunnittelu. Jaksaisikohan (tai pystyisinköhän) sitä levähtää muutaman viikon ja ajatella sitä sitten uudestaan. Katsotaan... Remonttimieheksi olen jo varannut ihanan saunaremonttimieheni, hyvä fiilis siitäkin. Se on aika ihana, sinkku. Mutta ei hyviä remppamiehiä saa kuulemma yrittää :D

Pitää nauttia tästä hyvästä fiiliksestä niin kauan kuin se kestää, illalla voi olla jo taas vaikka itkupotkuraivarit tai joku muu katastrofi.

Ihanaa päivää kaikille!

maanantai 7. tammikuuta 2013

Talokaupat

Koko päivä iltapäivään asti meni niitä silmiä tasoitellessa. Aamusta kinastelin exän kanssa kauppakirjoista ja rasitustodistuksesta. Mun olis pitänyt tietää, että hän hakee ne kotipaikkakunnaltaan. Ja mä olin toki itse tulostanut ne kauppakirjat ja hoitanut rasitustodistuksen, koska käsittääkseni tilattiin vain ja ainoastaan se kauppakirjan teko välittäjältä. No joo, mä en ollut parhaimmillani aamulla ja vedin herneet nenään. Rasitustodistus maksaa enkä mä montaa kappaletta meinannut ruveta makselemaan. Prkl. No, se siitä.  Loppupeleissä myös kaupanvahvistajalla olisi ollut tuo perkeleen paperi. Eli hyvässä lykyssä niitä olisi ollut kolmet.

Mä olin ensimmäisenä kauppapaikalla. Exä ja Vosu tulivat siihen, Vosu kätteli jämäkästi. Mittailin sen pikaisesti, hah, mikä hiirulainen! Olo helpotti välittömästi. Kaikki epävarmuus karisi. Koin, että mä olen vahvemmilla kuin Vosu. Mä tiedän, että tämä ei kuulosta kovin terveeltä tekstiltä, mutta näin tunsin. Joo, Vosu oli hoikempi kuin mä, mutta sairaalloisen laiha. Selkänikamat oli laskettavissa sen villapaidan alta. Oli nuorempi kuin mä, mutta silti ryppyisempi :). Ryhtikin oli kuin mummolla. Sisäisesti riemuitsin ja tunsin jotain sairasta paremmuutta. Hyi miten rumia tunteita taas. Mutta mä luulen, että mun suurimmat issuet Vosua kohtaan ovat nyt poistuneet, kun mystinen verho on poistunut. Montaa sanaa ei vaihdettu, hyvä niin.

Kaupat tuli tehtyä ja rahat on matkalla tililleni. Keskiviikkona pääsen varmaan makselemaan lainojani pois, suuntaan jos toiseenkin.

Yksi etappi jälleen saavutettu.

Itkupotkuilta ja äiti

Eilen saattelin tytöt junalle ja kotiin päästyäni aloin ryyppäämään. Jännitti ja ahdisti tämän päivän talokaupat ja exän uuden tapaaminen. Alkoholihan tunnetusti auttaa, hah. No, siinä sitten tuli ryypiskeltyä ja sitten se meni itkemiseks. Sitten sain kuningasidean laittaa äidille tekstiviestin, joka meni näin: "mä oon äiti sulle katkera kun sä et oo ollu mulle millään tavalla tukena tässä asiassa, vaan oot halunnut asettua exän puolelle. Mutta se meni niinkuin sä toivoit. Sä sait nyt exän kautta sen paremman "tyttären" Vosusta. Mutta en voi sanoa, etteikö mua surettais" No, äidin vastauksesta pätkiä "Ensinnäkin syyllistät nyt vääriä henkilöitä. Sinä lähdit siitä perheestä ja sitä ennen oli bailauskausi. Et ollut kotona tuskin koskaan, aina juoksemassa jossain. Eniten ajattelin lapsia kuinka ne kärsivät tilanteesta ja huoletti se, jos ne vielä joutuu pois kavereistaan, harrastuksistaan ja koulusta. Huoli oli sinusta ja lapsista.  Olisit sinäkin antanut tukea tänne, ettei meillä olisi ollut huolta. Tupaantuliaisia odotellen, äiti"

Joo, että häntä olisi pitänyt tukea. Äidin vastaus sai mut oikein kunnon itkupotkuraivarin valtaan. No, oonhan mä tuntenut sen jo 34 vuotta ja minäminä-ihminen se on, Oinas horoskoopiltaan. Surullista, en mä taida jaksaa nöyristellä äidin edessä ja tukea sitä! Ihan käsittämätöntä, vai vielä pitäis TUKEA toista kun ihan täysi työ on pysyä itse kasassa. No, olkoon, ehkä vastaan vielä jotain, ehkä en. Ei mua huvita sitä kutsua tänne mun taloa arvostelemaan.

No, kohtalaisessa kännissä ja useemman tunnin itkeneenä kävin nukkumaan ja heräsin aamulla töihin. Silmät ei meinanneet aueta, niin turvoksissa olivat. Sekä luomet, että silmäpussit. En ole koskaan nähnyt silmiäni kyllä niin pahana, hyi! No, ei siinä niitä ehtinyt hoidella, töihin vaan turvonneilla silmillä. Kukaan ei onneks sanonut mitään mun silmistä vaikka olivatkin kuin kauhuleffasta. Nähtävästi tämän ikäisenä ryyppääminen+itkeminen=katastrofi seuraavana päivänä. Ikä tekee tehtävänsä joo...

Kyllä ne silmät siitä tasoittui onneks iltapäivään ja talokauppoihin mennessä.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Riidankylväjä

Kyllä mä pienesti riemuitsen jos saadaan ne talokaupat tehtyä maanantaina. Voi helvetti että osaakin olla vaikeeta kun exä ei ole voinut hoitaa omaa osuuttaan ajoissa. No, tänään oltiin jo siinä tilanteessa, että näytti siltä että kauppoja tarvii siirtää kun kakkapää-exä ei saanut lainaansa järkättyä ja näin ollen panttikirjoja vapautettua. Se idiootti luuli, että ei haittaa vaikka panttikirjat on sen lainanpuoliskon vakuutena koska Vosu ei panttikirjoja lainansa vakuudeksi tarvitse. Mitä sillä nyt väliä on jos kauppakirjassa lukee että panttikirjat siirtyy kauppakirjan allekirjoituksin vapaina. No, useampi hermojenmenetys ja homma hanskassa. Ilmeisesti se sai sen laina-asiansa järjestettyä. Mut kyllä mä ihmettelin taas sen tyhmyyttä. Ja saamattomuutta.

Mä oon jotenkin niin täynnä vihaa sitä kohtaan että vituttaa. Enkä mä saa sitä karistettua. Mä haluaisin tapella ja itkeä. Mutta ei mulla oo tappelukaveria. Tyypin kanssa se onnistuis, mutta ei, en mä sen kanssa halua tapella kun se loukkaa mua liian hyvin ja korjaaminen on niin vaikeeta. Tuli lauottua Inssimiehellekin totuuksia elämästä ja rakkaudesta rankalla kädellä. Se ei suuttunut, kai se tajus että totuudensiementä oli joukossa.

Mutta tänään on ollut tarve kiukutella. Eikä oo helpottanu. Pistin Juha Tapion soimaan jos tulis ees itku. Ei oo vielä tullut.


tiistai 1. tammikuuta 2013

Älä tule paha vuosi, tule hyvä vuosi!

Vuodelta 2013 toivon

-rakkautta
-jos ei rakkautta niin edes hyvää seksiä
-onnistumisia kissa-asioissa
-asiallista suhtautumista exän uuteen
-lasten jatkavan kasvuaan oikeaan suuntaan niinkuin tähänkin asti ovat kasvaneet
-reipastumista
-selviämistä töissä
-äidin anteeksipyyntöä
-henkistä kasvua aikuisemmaksi
-erakoitumisen loppumista (se tuntuu olevan hyvin käynnistymässä)

Siinäpä ne, aika paljon siis itsestäni kiinni. We'll see...